tiistai 12. maaliskuuta 2013

Seminaarissa opittua =)


Viime lauantaina olimme reenikaveri-Janen kanssa Ai sä teet sen noin –seminaarissa Länkipohjan kana-areenalla. Kouluttajina siellä oli Miia Kiviaho ja Petri Vänni (molemmat FMBB IPO-joukkueessa lähdössä Sloveniaan, mitä varten keräsivät rahaa).

Kokosin tähän tärkeimpiä huomioita semmasta:  


PENTUAIKA:
* Koulutus aloitetaan heti, kun pentu tulee uuteen kotiin. Käytä hyväksesi herkkyyskaudet (alle 12 vko ei yleensä junttaa lainkaan vastaan) ja leimaantumisvaihe, ekojen viikkojen kanssa koiran kanssa ollaan mahdollisimman paljon
- vaellukset, esim. omassa pihassa, pennun seurattava omistajaa, jos ei tule kutsusta sisään, jätetään hetkeksi yksin ulos, kun pennulle tulee hätä, kutsutaan uudestaan ja varmasti tulee. HUOM! paikan oltava  tietysti pennulle turvallinen
*oltava mustavalkoinen (toisaalta hieman jakomieliseltä vaikuttava) EI tiukasti, mutta kun pentu lopettaa kielletyn toiminnan nopea ”näin on hieno”, esim. kun otat koiran pois pureksimasta jotain niin siitä voi ottaa pienen seuruun ja imuttaa ->kielletty unohtuu ja muistuu mieleen onnistunut iloinen tekeminen
* Koulutus koiran, ei sukutaulun mukaan, on luettava koiran käytöstä

* IRTI-käskyn voi opettaa alle 12 vko pennulle pallolla, takahampaiden väliin jää aina kolo, jonne sormet saa helposti, sanotaan irti ja tökätään sormella vähän suuhun, tulee kyökkäysrefleksi ja pallo irtoaa, siitä kehu ja palkka, pallo peitetään käsillä, siihen ei saa purra, mutta heti kun on rauhassa irti, pallo putoaa takaisin pennulle

*Opittuja asioita aletaan vaatia HETI, koiralle on kamala stressi jos kaikkea opetellaan vaan, mutta yhtäkkiä koiran täytettyä vuoden aletaan vaatia, eli parempi vaatia alusta saakka kun pentu osaa jonkun asian
- koiraa ei kuitenkaan lytyätä, vaan emon tapaan kielto on nopea PADAM ja heti sen perään tulee palautus: näin on hyvä!
* Kisakoiralle opetetaan suoraan voittajaluokan asiat, ei mennä luokka kerrallaan, alemmat luokat on vain tarkistuspisteitä, mitä pitää vielä vahvistaa

NUORI KOIRA:
*Koiran ja ohjaajan on tultava pois mukavuusalueelta, aina ei voi onnistua. Epäonnistumisista opitaan, ja niillä mennään eteenpäin
-virheitä korostetaan, esim. seuruussa jos koira vilkaisee muualle, ohjaaja karkaa sivuun, tällöin koiran on helpompi korjata ja huomata missä meni vikaan

*Liikkeitä opettaessa kaiken voi pilkkoa osiin! Esim. seuraaminen perusasento, liikkeellelähtö, käännökset… kapulatelineelle meno: koira ohjaajan ulkopuolella, ensin mennään vaan telineelle seuraten, seuraavaksi istutaan ja otetaan kapula käteen, sitten ohjaaja ottaa kapulan kainaloon, lopulta voidaan tehdä koko paketti kerralla
- ohjaaja voi luoda jännitettä seuraamiseen, esim. pysähtymällä ja vetämällä hetken henkeä, tällä saa koiran skarppaamaan odottelutilanteissa, kun koira tietää että jännitteen jälkeen tulee palkka, tai esim. haukutus tai lähdetään liikkeelle
*Nykyisin moni haukuttaa koiraa ennen tottista, haukutus ei saa olla suorittamista, vaan koiralla on siinä mahdollisuus vähän dominoida ja sikailla, silloin tekemisestä tulee vietikkäämpää
*Kun nuorella koiralla reenataan vieraassa paikassa, pitää olla huippukivaa, tutussa ympäristössä mennään sitten eteenpäin ja tehdään vaikeampia juttuja
*Hallintaa on hyvä opettaa ihan lenkillä, esim. maahan käsky kaukona (eteenmenoja ajatellen), toisilla on palkka mukana, joku palkkaa tässä vain laumalla, koirasta riippuen

KISAVALMIS KOIRA:
*PK-kaavio on opeteltava niin, että se tulee selkärangasta, silloin ohjaaja on itsevarma, ja koirakin huomaa sen. Sitten mukaan otetaan häiriötä, hallittua sellaista (ei esim. vieraita koiria)
-Yksin reenatessa voi käyttää videointia apuna, apparin kanssa on syytä tarkastaa ollaanko samaa mieltä siitä, mikä esim. on iloisen näköistä seuraamista. Toinen koira seuraa häntä alhaalla aina, toisella on vire pois jos häntä laskee, nykyisten sääntöjen mukaan koiran pitää NÄYTTÄÄ hyvältä, iloiselta seuraamiskaaviossa
* Jokaisella on mahdollisuus reenata kahdesti päivässä, kun koira syö. Kupista syöty ruoka on ”ilmaista”, eli kisakoirat syövät vain töissä esim. jäljeltä tai kädestä nappulat tottista reenatessa
- tavoitteellinen treenaus tarkoittaa sitä, että työtä tehdään päivittäin, ja sen on oltava laadukasta, on hyvä tehdä urheilijoiden tapaan vuosi, kuukausi ja viikkosuunnitelma jotta treenaus on johdonmukaista.
* Joskus on järkevää jättää treeni tekemättä. Jos itsellä on v-käyrä korkeella tai muuten huono päivä, ei kannata vääntää väkisin.

Hyviä vinkkejä kaikin puolin! Tietysti on vähän eriasia, jos koiraa reenataan MM-kisat tähtäimessä tai "omaksi ilokseen", mutta kun pentuna tehdään asioita oikein, ei kilpaileminen tyssää ainakaan aiemmin tehtyihin asioihin. Parempi tähdätä korkealle ja tyytyä vähempään kuin tähdätä valmiiksi sohvalle ;) 

Ei kommentteja: