tiistai 17. kesäkuuta 2008

Riehakas riiviö

Eilen saatiin koulutusliivit, joihin on hyvä kätkeä tarpeellista tavaraa. Sellaista takkia onkin ollut hankala valita, jossa kesäkuumalla olisi mukava liikkua ja jonka taskuihin mahtuisi pallot, nakit, rätit, patukka, kakkapussit ja vesipullo =)

Eilinen koulutusilta meni muuten ihan mukavasti, muta Hope on Tiian kaltainen pätkäpinnainen ja turhautuu saman tien, kun toiminta lakkaa. Ja kun on tylsää, on mukavaa alkaa komentamaan ja haukkumaan Tiiaa, puremaan lahkeita ja poukkoilemaan sinne tänne.

Varsinaisessa koulutuksessa meni ihan mukavasti seuraaminen, seisominen ja luoksetulo -tosin tultuaan luokse Hope karkasi takaisin Sailalle, joka olisi ilmeisesti ollut Tiiaa kivempi leikkikaveri...

Myös eteen Hope lähti ihan mukavasti, mutta Tiia-hölmö kielsi ennen harjoitusta ruokakippoon koskemisen, joten Hope ei meinannut uskaltaa syödä sittenkään, kun lupa olisi ollut.
Monesti Hope onkin askeleen edellä koulutuksessa, ja me omistajat aiheutamme näitä "ongelmia". Joka päivä oppii kuitenkin itsekin uutta.

Iltalenkillä menimme taas piilosta, mistä Hope tykkää valtavasti. Harjoittelimme myös hieman näyttelyjuttuja. Jokin siinä on, kun Tiia juoksuttaa Hopea, se alkaa helposti haukkumaan ja komentamaan ja riekkumaan, mutta Juhan kanssa menee aina ihan mukavasti. Voipi olla siis, että Juhalla on pakkoura handlerina, jos Tiia ei saa riekkumista kitkettyä pois...

Tänään meillä on ilmeisen märät hakutreenit, kun koko päivän on satanut. Onneksi Core texit on keksitty!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Riehakkaalle riiviölle terkut inka äipältä ja kasvattajalta, Hope se vaan kaunistuu päivä päivältä!:D