maanantai 30. maaliskuuta 2009

Kuuri loppui, mutta reenikielto pysyy...

Kennelyskä ei sitten vaan ota laantuakseen. Tulehduskipulääkettä vedettiinkin jopa 7 päivää, mutta silti haukku vaan köhii haukuttuaan tai kun riehuu jotain. Noh, hiljaa hyvä tulee, sano ELL ja käski lopettaa lääkkeen jo. Reeneihin kuulemma ei saa palata ennen ku on terve, ettei muut tartu...

Reenit on meillä muutenki vähän jäässä. Tiialla on ihmeellinen reeni/koulutusähky. Ei vaan oo motivaatioo, kummallakaan. BH-liikkeitä eli seuraamista ja jääviä liikkeitä ollaan tehty lenkkien aluksi ja lopuksi, niitten lisäks harjoteltu sitä lenkkeilyä, eli hihnassa kulkemista. Se sujuu kahdestaan ihan hyvin, mutta Ilkan tullessa mukaan vetää Hope riemuissaan ketju kireellä, eikä malta millään kulkee vierellä.
Eilen pistettiin sentään Ilkka pari kertaa piiloon, ja Hope kävi sen sitten hakemassa hukasta.

Pelastuskoirareeneistä me jouduttiin pois kokonaan, kun siellä kasvo ryhmä liian isoksi. Ne vaati sitoutumista vähintään 3 kertaa viikossa treeneihin, ja vuorotöisenä YH:na (plus että halutaan käydä turun reeneissäkin) ei mulla riittänyt rahkeet sellaseen. Ehkä sitten joskus tampesterissa sitäkin.....

Nyt Tiia on pohtinut, että vieläkö sitä viittisi liittyä ja mennä salon pk-harrastajien tottiksiin keskiviikkoisin, mutta ehkä ei 4 kuukauden takia viitti. Me kulutetaan motaria, jahka auto saadaan kuntoon, ja käydään turggusen treeneis vaan=) Käy raskaaks opetella aina uudet reenikäytännöt uusissa porukoissa..

Autosta pakko mainita vielä sen verta, että Tiia ehti sit iloitsemaan isosta farmarista kaks viikkoo ennen ku kolahti :D Onneks edessä ajavan takakontissa olleelle collielle ei käynyt kuinkaan, vaikka autonkulma menikin ruttuun. Tiialla ei ollut elukoita kyytis, työmatkasta kun oli kyse:D

Ei kommentteja: