maanantai 14. huhtikuuta 2008

Ensikosketus kenttään

Kyllähän Juha ja Hope olivat jo sopineet erimielisyytensä ennen kuin minä ehdin töistä hätiin.
Ilmeisesti neiti oli ollut astetta rasittavampi ja juhalla loppui hermot. Kyllä ne molemmat oppivat vielä ymmärtämään toisiaan paremmin.

Tänään olikin sitten vuorossa ensimmäistä kertaa koulutuskentällä käynti, kun meillä oli pentukurssin kakkososa.
Hope hurmasi jälleen monta isoa ihmistä pienuutensa ja persoonansa ansiosta. Vielä ei nakkipalkka jaksa kiinnostaa kovin kauaa, mutta lelut sen sijaan tuntuivat kivoilta, varsinkin se jonka Hope löysi Sailan taskusta! Sitä Hope juoksutti pitkin koirapiiriä kuin kunniakierroksella, ja sai monta ihmistä nauramaan.

Varsinaisesta koulutuksessa menimme hiukan seuraamista ja kontaktinottoa, mikä sujui varsin mallikkaasti. Emme tainneet päästä kuin kierroksen seuraamista, mutta Hope joutuu ottamaan ainaskin viisi askelta siinä missä isot ottaa yhden!

Luoksetulo ei sujunut alkuunkaan, vaikka kotona se on mennyt ihan kivasti. Tosin vaihdoimme nyt käskun "tännestä" "tuleen", jotta mahdollisesti tulevaisuudessa opittu "tänne" toimisi käskynä kiinni omistajan mahaan.

Yhtäkaikki koulutuskentällä oli Hopen mielestä ihan järisyttävän hauskaa. Näki paljon uutta, ja uusia koiria, ja sai touhuta nakkipalkalla Tiian kanssa. Ensi viikolla taitaa olla Juhan vuoro, jos Tiia malttaa antaa Juhankin välillä touhuta kentällä..

Ennen kotiinlähtöä tutustuimme myös isoon Henkka-isukkiin. Kentällä olo paransi ainakin hetkellisesti myös Hopen remmissä oloa, Hope riehaantui jopa juoksemaan autolle päin hihnasta huolimatta.

Kaikinpuolin antoisa ilta siis. Nyt Tiia ja Juha vetäytyy lukemaan kurssin materiaalia, että mitä kaikkea on jo vajaassa viikossa ehtinyt tekemään väärin:)

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Pikku-neiti ei ainakaan ole mikään "vellipöksy". Kyllä niin tomerasti esittelit voittamaasi lelua isommillesi. Häntä sojotti pystyssä kuin antennin varsi ja rinta oli rottingilla.
Tutustuit arkailematta kaikkeen uuteen ja ihmeelliseen.
Hurmasit koko kenttäköörin, kun olet niin reipas ja äärettömän suloinen!
Sinusta sai olla ylpeä!
-Isukki-