perjantai 11. huhtikuuta 2008

Ensimmäinen koirankontakti

Tänään otimme ensimmäisen lähikontaktin toiseen koiraan. Tiiaa kyllä hiukan harmitti, sillä naapurin länsiylämaan terrieri juoksi yllättäen vapaana kulman takaa, ärhäkän räksytyksen saattelemana. Tiia hermostui sen verran että koppasi Hopen syliin, eikä antanut tutustua
vapaasti, vaikka olisi varmaan pitänyt. Varsinkin kun Tiia on joskus haaveillut kahdesta koirasta, joista toinen olisi rottweiler, toinen juuri tuollainen terrieri. Noh, sylistä haistelu sujui ihan mallikkaasti kun Tiia meni kyykkyyn, joten ei Hope ainakaan traumatisoitunut..
Tänään Hope ei ole syönyt kuppiaan tyhjäksi muuten kuin aamulla.
Myöhäisemmän heräämisen takia ruokinta-aikojen väli on ollut tänään noin 4- 5 tuntia, joten ehkä se vaikuttaa ruokahaluun. 
Eikä olla menty edes nakkikoulutusta juurikaan. Pissalenkeillä Tiialla on ollut houkuttimena mukana oma köysilelu. Toivottavasti ruokahalu pysyy kunnollisena, että saamme neidin 
kasvamaan reipasta vauhtia!
Huomenna onkin tulossa paljon kyläilijöitä, kun sekä Tiian että Juhan vanhemmat ja pikkusiskot on tulossa pentua katsomaan.
Hyvä vaan, vielä meillä ei olekaan ehtinyt muita käymään kuin naapurit,
kun Tiia on ollut kipeenäkin. Saa Hopekin tutustua monennäköisiin vieraisiin!

1 kommentti:

Ansa kirjoitti...

Mä olen ihan rakastunut! Ihana naskalihammas tuo teidän Hope. Hyökkään kyläilemään, rapsuttelemaan ja lässyttämään tässä joku päivä. :-)

Ja täytyypi jossain vaiheessa sitten tutustuttaa tuo meidän pölvästi teidän pentuun, saavat lyödä viisaat päänsä yhteen. Vai käyköhän siinä niin, että joukossa tyhmyys tiivistyy... ;-)