Kevätpentue päätti tulla maailmaan pitkänäperjantaina. Olin onnekseni saanut Mahnalan Vetpraxiksen toisen eläinlääkärin puhelinpäivystämään, jos tulee kysymyksiä. Vaikka synnytys etenisi hyvin, on mukavaa, kun tietää että apua on langan päässä.
Hope vaikutti perjantaina siltä, että pian tapahtuu. Se halusi ulos ja pelasi yksinään palloa pihalla, mutta hävisi pian ulkovaraston taakse kaivamaan itselleen pesäkuoppaa puuvajan alle! Koska se vaikutti iltapäivällä levolliselta, minä keskityin ruokkimaan lapsia ja itseäni puolen tunnin ajan, ja isäntäkin oli autotallissa. Hope päästi pienen vinkaisun, mutta koska se jäi yhdeksi, päätin syödä rauhassa loppuun. 10 minuutin päästä löysin Hopen petiltä mustan möykyn, limaisen keskos-pennun. Sen kehitys oli selvästi jäänyt kesken, varmaan noin 40 vuorokauden tienoille. Tuli heti mieleen, että kranio-sakraalihoitaja oli sitä mieltä viikkoa ennen synnytystä, että yhdellä pennulla saattaa olla ongelmia, tai se on kuollut. Hän varmasti tunsi juuri tämän pennun.
Huoli ja epäilys heräsivät. Pyysin kaverin mukaan kätilöimään. Kaikki sujui samanlailla, tai siis yhtä huonosti kun Hopen ekassa synnytyksessä. Ensimmäinen pentu oli ulkona niin, että vain pää oli sisäpuolella. Se ei kuitenkaan mahtunut ulos, ja kohdunsuu tuntui ihan kovalta vielä. Kun pentu viimein saatiin ulos, se oli eloton. Sen perässä syntyi kuitenkin elossa oleva pienempi pentu, samalla rysäyksellä.
Synnytys eteni omaa tahtiaan. Koska Hope oli niin keskittynyt synnytykseen, jäi pentujen kuivailu ja hierominen minun ja ystäväni tehtäväksi. Myös seuraava pentu oli iso, huutava narttu. Se puolestaan jäi hartioista kiinni, eikä meinannut mahtua ulos. Sain Hopen nostettua jaloilleen, ja sillä keinolla saimme pennun ulos. Se ehti kuitenkin hiljetä jo hieman ennen, ja aloitimme hieronnan ja hoidon ristiriitaisissa tunnelmissa.
Tässä vaiheessa synntykseen tuli tauko, jonka aikana pissatin Hopen ja liikuttelin sitä hieman. Valitettavasti toisesta kohdunsarvesta ensimmäinen pentu syntyi täysin elottomana, se oli myös todella pieni. Sen perässä puolestaan tuli iso poika, joka huusi tullessaan reippaasti ja oli pennuista ainoa, joka todella meni nisälle heti synnyttyään. Muita jouduimme pitelemään nisillä.
Hartioista jumiutunut narttupenttu meni nopeasti huonoksi. Annoimme sille sokerivettä, sillä se ei imenyt maitoa. Siitä se piristyi ja alkoi huutamaan. Huutaminen kuitenkin vain jatkui ja jatkui, mutta samalla se lopetti liikkumisen kokonaan. Lopulta sen nenästä alkoi tulla maitoa, ja pian se lopetti hengittämisen kokonaan.
Viimeinen pentu oli pieni, elottoman oloinen narttu, joka kuitenkin virkosi hieronnalla. Pentu tuntui koostaan (167 grammaa) huolimatta jäntevältä ja virottuaan liikkui vilkkaasti, joten autoin sen tissille. Isoin pentu painoi 220 grammaa, keskimmäinen 190 grammaa, joten kaikki olivat aika pieniä.
Jälkiviisaana voisin todeta, että nämä kuolleet pennut olisi pitänyt lähettää Eviraan avattavaksi. Yön pimeinä tunteina pystyin vain suremaan ja ajattelemaan, että ne on haudattava. Koska Hopen ensimmäisessä pentueessa oli
samanlainen kulku, ja myös kuolleita yksilöitä, pidin itse asiaa "normaalina" enkä ajatellut, että taustalla voi olla jotain, mikä pitäisi selvittää.....
Aamu sujui hyvin, mutta lauantaina iltapäivällä Hope alkoi läähättää järkyttävän voimakkaasti ja voi selvästi huonosti. Lähdimme lääkäriin, ja Hope sai nestettä, tulehduskipulääkettä ja antibiootit. CRP oli koholla, muut veriarvot olivat ok. Eläinlääkärin mukaan pennut näyttivät kuitenkin ihan hyviltä, eikä mikään viitannut siihen että ne tarvitsisivat lääkettä tms. Keuhkot ja sydän kuulostivat kaikilla hyviltä.
Ensimmäinen viikko sujui hyvin, pennunhuuruisissa tunnelmissa. Pelkään itse sitä, että emä makaa pennut kuoliaaksi, sitäkin rodullamme tapahtuu. Joten pyrin vahtimaan kellon ympäri, jokaisen syötön ja siivouksen. Kuten arvata saattaa, pennuille tuli ripuli Hopen antibiooteista. Ripuli myös teki iholle hallaa: molempien narttupentujen hännät ja hännänaluset olivat haavaumilla ja häntiin tuli rupisia patteja. Onneksi oli pääsiäinen, ja mies kotona, joten sain nukuttua jokusen tunnin itsekin.
Antibiootit pystyttiin lopettamaan 5 päivän jälkeen, eli pentujen ollessa 6 pv:n ikäisiä. Hopen crp oli pudonnut normaaliksi. Samalla loppui myös pentujen ripulointi parissa päivässä. Häntien patit eivät kuitenkaan lähteneet mihinkään. Yritin pehmittää niitä myös bepanthenilla.
Myöhemmin eläinlääkäri ihmetteli näitä patteja. Ei kuulemma ole milloinkaan nähnyt sellaisia!
Pohdimme pitkään, pidämmekö pennut makuuhuoneessa kuten viime kerralla. Siinä on vain se ongelma, että en pystyisi päivisin vahtimaan sekä lasten touhuja että sitä, ettei emä liiskaa pentuja. Koska Hope haluaa aina olla siellä missä minäkin (kyllä, se jättää pennut laatikkoon ja seurailee mua) niin päätettiin että on kuitenkin parempi, että pentulaatikko tulee olohuoneeseen, ja mä nukun patjalla lattialla ja voin paremmin päivisin vahtia kaikkia ja silti tehdä ruokaa yms. Makkari rauhoitettiin, Ilkka kun muuttuu toimintakyvyttömäksi, jos se ei saa nukkua, ja sen piti kuitenkin käydä töissäkin...Joten siirsimme laatikon, kun pennut olivat viikon ikäisiä.
Pentujen ollessa 13 päivää aloin huokaista. Yöt olivat sujuneet niin, että pystyin itsekin nukkumaan tunnin parin pätkissä. Olin onnellinen, että pahin vaihe alkoi olla selätetty... En vain tajunnut, että pahin vaihe olisi vasta tulossa....
Keskiviikkona iltapäivällä isompi narttupentu huusi ja vaelteli levottomana. Se kävi kuitenkin tissillä ja söi mahansa pulleaksi. Sitten se meni nukkumaan. Noin parin-kolmen tunnin päästä havahduin siihen, että se nukkuu edelleen! Se oli naama "lytyssä", kuola ihan poskella lähes tiedottomana kun nostin sen käteen. Kerrankin ajattelin, etten töki pentuja koko ajan vaan annan nukkua rauhassa.... :(
Pentu tuntui kuumalta käteen ja vaikutti kuivuneelta. Koska se ei jaksanut imeä, yritin noin tunnin ruiskuruokkia sitä ja pitää sitä lämpimänä (se oli nukkunut muista erillään, ja pelkäsin että se on jäähtynyt). Yöllä lähdin sen kanssa Tampereelle tuhatjalkaan, kun Nokialla Valintatalossa toimiva eläinlääkäri oli kieltäynyt hoitamasta sitä, koska en ole kanta-asiakas....
Tuhatjalassa pentu sai nesteytyksen, antibiootit ja tulehduskipulääkket. Kotiohjeena oli että juotetaan, ja pidetään lämpöisenä, mutta ei liian, koska kuumetta oli tullessa 41 astetta! Aamulla toisen antibiootin jälkeen kuume alkoi laskea hienosti, mutta yhtäkkiä pentu alkoi haukkoa henkeä. Sen kieli ja suun limakalvot olivat kellanvaaleat, ja se selvästi kärsi. Soitin kaikki "isot" eläinlääkärit läpi, ja ainoa vaihtoehto olisi ollut lähteä Hattulaan, mutta siellä sanottiin etteivät he pysty auttamaan. Lopulta Mahnalan Vetpraxis tuli taas apuun, ja vein pennun sinne. Nopeasti siellä kuitenkin todettiin, ettei pentua voi auttaa. Se oli turvonnut, haukkoi henkeä, ja oli käytännössä tiedoton. Päätimme armahtaa sen ja päästää synnytyksessä kuolleiden sisarustensa seuraan.
Kotona olevat kaksi pentua voivat silminnähden hyvin, mutta ne eivät olleet kakanneet meidän nähdäksemme keskiviikkoillan ja torstain välillä lainkaan. Aloitin torstaina iltapäivällä tarmokkaan hieronnan, ja sain pienen narttupennun kakkaamaan, tosin se huusi kuin syötävä samalla. Kakka oli ihan normaali, kiinteä jne. Poika ei minulle kakannut, mutta uskoin että se oli sitten hoitanut asian minun ollessani eläinlääkärissä.
Perjantaiaamuna mies lähti töihin ja minä pelästyin, sillä molemmat pennut vaikuttivat jotenkin huonovointisilta. Porua vääntäen soitin miehen takaisin kotiin, mutta hänen tullessaan pennut olivatkin taas syömässä ja ihan ok. Olin mahnalaan puhelimitse yhteydessä. Eläinlääkäri neuvoi pitämään pennut vedotta ja lämpimänä. En ollut tajunnut, että olohuoneessakin "vetää". Eli pentulaatikon päälle viriteltiin peitto katoksi, lämpöpulloja mukaan jne. Myös kakattaminen tuli puheeksi. Ell neuvoi kakattamaan pentua ihan sormella avittamalla, mutta pienet pyllyt tekivät sen mahdottomaksi. Toisen kasvattajan neuvosta kokeilin topsipuikkoa ja sainkin molemmilta houkuteltua hieman kakkaa ulos. Pieni narttu oli kuitekin käynyt jotenkin löysän oloiseksi. Poika sen sijaan kakkasi itse vielä kolme-neljä kakkaa, kun tukos oli ulkona. Olin näkevinäni tukoksessa jotakin valkoista, ja ajattelin suolinkaista. Varmuuden vuoksi, ja muutenkin kun pennuilla kerran oli 2 vkoa täynnä, annoin pennuille canesten -matolääkettä.
Pentujen hoidon välissä yritin googletella oireita ja kysellä apua sekä kasvattajilta että eläinlääkäriltä. Pieni narttu alkoi oireilla: ensin valittaa ja liikkua levottomasti, sitten se lopetti imemisen ja alkoi jäähtyä, joten pidin sitä peiton alla itseäni vasten lämpöpullojen kanssa. Hirveää tasapainoilua sen välillä, onko pentu tarpeeksi lämmin jotta sitä voi syöttää vai ottaakko riski kuivumisesta ja lämmittää ensin kunnolla. Lopulta, herpes-virusta peläten, päädyin yöllä viemään pennut saunaan. Jos kyseessä on herpesvirus, 39 asteen lämpö muutaman tunnin on ainoa keino, joka voi edes vähän auttaa. Sauna taas oli meillä ainoa keino saada tuo lämpötila. Herpestä vastaan nartun voisi rokottaa, mutta en ottanut Hopelle rokotusta. Olen kuullut, että rokotteen vuoksi pennut saattavat abortoitua, ja halusin välttää tämän riskin....
3
Juotin pentuja ruiskulla, mutta pienempi ei enää juuri liikkunut. Poikapentu sen sijaan koitti päästä saunannurkista ulos, läähätti ja puuskutti ja alkoi katsella minua syyttävän näköisenä ja valitti. Emo sen sijaan istui ensin kiukaan vieressä ihmettelemässä, mitä oikein tapahtuu ja sitten siirtyi oven eteen makaamaan.
Pystyin saunottamaan pentuja 2,5 h. Sitten urospentu alkoi vaikuttaa niin läkähtyneeltä, että oli pakko siirtyä toisaalle. Sain muilta kasvattajilta ohjeen, että seuraava vrk pitäisi pitää pentua 25-32 asteen lämmössä. Pakkasin siis itseni ja koirat pentulaatikkoon, jotta siellä pysyy tarpeeksi lämmin. Hope hoisi lähes maanisesti narttupentua, joka ei juuri enää reagoinut mihinkään. Jouduin punnitsemaan jälleen, lähteäkö yötä vasten Tuhatjalkaan, mutta sieltä sanottiin puhelimitse etteivät he voi tehdä mitään sen enempää kuin minäkään. Käskettiin vaan huolehtia, että pennut juovat. Poikapentu olikin tissillä, läähätti välillä ja oli taas tissillä. Narttua juotin ruiskulla, mutta se ei niellyt kuin tippa kerrallaan..
Aamuyöllä väsymys otti vallan ja torkahdin hetkeksi. Kun heräsin, narttu oli alkanut haukkoa henkeä samalla lailla kuin ensimmäinen pentu ennen kuolemaansa. Ryhdyin valmistelemaan lähtöä tuhatjalkaan, mutta sillä välin narttu oli lopettanut hengittämisen kokonaan. Koska oli lauantaiaamu, ei eviraan voinut lähetää pentua heti. Vein sen puuvajaan odottamaan päätöstä, sillä ulkona on yhtä viileää kuin jääkapissa, ja minua kammoksutti ajatus kuolleesta pennusta ruokien joukossa... :(
Lauantaiaamuna kokenut kasvattaja viestitti, että Eviraan olisi voinut soittaa itse perjantaina. Ärsyttää, sillä eläinlääkäri nimenomaan neuvoi, että sieltä soitetaan minulle kun avaus on tehty. Maanantaihin tuntuu olevan ikuisuus. Lisäksi puhuimme urospennun kakkaongelmista. Kasvattaja suositteli hanan alla huuhtelua, mitä olin tehnyt jo aiemmin. Kokeillessani konstia uudestaan pentu kuitenkin alkoi jäähtyä, ja kielenpää vaaleni. Onneksi yön jäljiltä oli yksi patteri täysillä, istuin sen ääreen pennun kanssa, hieroin ja lämmitin ja se alkoi taas läähättää ja kielen väri palautui punaiseksi. Samalla tuli kakka! Lämmityksessä pentu alkoi kuitenkin myös näyttää niskanahasta löysältä, joten pelkäsin taas kuivumista.
Siispä tissille, ja tuli onneks siinäkin kakkaa, maha oli jo aika pallo. Tissiltä pentu vällyjen alle, josta se koko ajan koittaa kaivautua ulos.. Siitä olen kuitenkin vain tyytyväinen.
Lauantai-iltana pentu alkoi vaikuttaa ihan reippaalta, se haukkui unissaan ja ryntäsi tissille innokkaasti. Vaihteli nisästä toiseen ja oli oiken reipas ja touhukas. Toisen kasvattajan neuvosta lypsin Hopelta etumaidot pois, jotta pentu saisi vain rasvasta takamaitoo, ja lämpö pysyisi paremmin. Ilta sujui rauhallisesti, mutta Hope ei viihtynyt pentulaatikossa vaan oli omissa oloissaan. Siispä tein pennulle laatikkoon rajatun alueen lämpöpullojen väliin ja peiton alla, laatikossa pysyy noin 27-29 astetta pullojen vaihtovälistä riippuen. Ajattelin, että saan taas nukkua pari tuntia rauhassa, ja petasin sohvalle...
Yöllä kuitenkin heräsin siihen, että Hope on pentulaatikossa, barrikaadi oli kaadettu ja pentu Hopen kanssa tyytyväisenä nukkumassa. Hope kuitenkin lähti laatikosta minun herätessäni, joten pakkasin pennun uudelleen "jemmaan".
Aamulla pentu oli pirteä, haukkui ja murisi lämpöpullon vieressä ja tuli taas innoissaan tissille. Mutta se kakka puuttui taas :( hierominen, vesisuihkutus yms toimet eivät auta. Lopulta kaivoin kakkaa taas ulos rasvatulla topsipuikolla, ja sainkin pari hyvää kökköä ulos. Pentu vähän valitteli toimenpiteen aikana, ja sen maha teki selvästi supistusliikkeitä, mutta ulos ei tullut mitään kaivamatta. Puikkoa vasten tuntui ikään kuin kökköä syvemmällä, mutten saanut sitä liikkelle. Hope ei edes yritä nuolla sen pyllyä, vaikka pissat hoitaa hienosti aina imetyksen yhteydessä...
Kirjoitan tämän tekstin omaksi muistiksi, mutta myös siksi, että muistettaisiin, että koirien kasvattaminen ei ole mitään "tehtailua". Pennut eivät kasva isoiksi noin vain, ja kasvattajan huoli on jatkuvaa... unettomia öitä on takana jo 15, ja pelko viimeisen pennun menetyksestä on valtava...
Lisäksi kalvaa huono omatunto, olisinko voinut tehdä jotain paremmin, teinkö virheitä, mikä meni pieleen, miksi edes ryhdyin tähän... .
Jos tulee mieleen jotain, mikä meidän urospentua voisi auttaa, pistäkää viestiä facessa, sähköpostilla tai soittakaa!
