Kurja kynsienleikkuukämmi

Tänä aamuna sattui ikävä homma, kun Tiia päätti olla tehokas ja napsasta Hopelta nopsaan kynnet lyhkäsiks ennen lenkille lähtöö.. Kuinkas ollakaan, haukku vetäsi juuri sen takatassun, missä oli haava, keskimmäisen kynnen kohdalla tassun liikkeelle ja tullos oli kynnen lyhentyminen puolesta välistä, hirvee verisuihku ja paniikki.

Onneksi Tiia pysyi rauhallisena, tyrehdytti vuodon ja Hope jopa antoi leikata kynnet loppuun. Saas nähdä miten käy ens kerralla. Pitikin sattua juuri siihen samaan tassuun, Hope ei nimittäin ole kuin noin kaksi päivää antanut kuivata sen tassun murisematta, vaikka muut on menneet hienosti jo pidemmän aikaa. Varmaan tuli takapakkia siinäkin asiassa.

Samalla Tiia huomasi, että anturat oli taas tosi kuivat, joten otettiin rasva jälleen käyttöön. Toivottavasti pieni lumipeite ja pakkanen auttaa siihen vaivaan..

Aina iloinen hauveli

Vaikka Hopen murkkuikä, syksyn pimeys ja "tarttis hommien" paljous saakin Tiian hermot kiristymään, täytyy antaa pointseja Hopelle ikuisesta optimistisuudesta. Eilen Tiia menetti hermonsa taas tassukuivauksen yhteydessä ja karkotti koiran aika kovalla äänensävyllä eteisestä. Hetken päästää Tiiaa alkoi itseä koko tilanne harmittamaan, ja Hope sen huomattuaan oli heti tunkemassa syliin ja suukottelemaan. Ihana kullannuppu :)

Viime tiistaina Hopen esineruutuharjoituksista oli jo oikeasti hyötyä! Pimeässä metsässä aamulenkillä ollessa Tiia heitti kepin, ja huonoksi onnekseen myös hanskansa sen mukana metsään. Aikansa itse etsittyään Tiia istutti Hopen odottamaan, oli vievinään toisen hanskan piiloon ja lähetti Hopen etsimään. Hetken päästä hauva tulikin pimeydestä hanska suussaan, mutta seuraava tovi meni sitten keskustellessa siitä, kumpi hanskan loppujen lopuksi kantaa kotiin. Onneksi keppi oli kuitenkin mielenkiintoisempi...

Viime viikolla Tiia löysi myös uudelleen narupallo-lelut, jotka olivat unohtuneet jonnekkin kassin pohjalle jollain reissulla. Niitä ollaan paiskottu ahkerasti aina, kun päivänvalo riittää. Toisesta alkaa kyllä olla naru syöty jo poikki, mutta niin kauan kuin pallo narun päässä killuu, on ne Hopen suosikeimmat lelut. Tänä aamuna koira innostui myös menemään käskystä vuoron perään Hyppyä ja Alia kaatuneiden puiden yli ja ali. Ja se oli aivan riemastuttavan hauskaa:D

Hopen uusia valjaita ollaan käytetty nyt myös lenkeillä, koska niissä on hyvät heijastimet. Hope vetää valjaiden kanssa vähemmän kuin pannan kanssa, mutta ohitus- yms. tilanteet ovat hankalia. Valjaiden lisäksi tarvittais ehdottomasti sellanen vedonesto-kahva, mikä isukilla on. Sellaista ei olla vaan vielä löydetty mistään. Myös ihmisten kohtaamista olisi syytä harjoitella lisää, niin kotona kuin muuallakin. Hope olisi niin valmis rakastamaan kaikkia vastaantulijoita.

Sen lisäksi meillä käy niin harvoin vieraita, että sen kerran kun joku tulee, ei koira eikä emäntäkään malta olla aloillaan. Hopen mielestä on niin superkivaa saada muutakin seuraa kuin tylsä äiti!!! :D

hermot menossa

Kyllä taas Tiian hermoja koetellaan: Eilen illalla Hope söi autossa (jossa oli noin 15 min) valjaansa poikki kolmesta kohtaa. Tänään tiia ei aamulla ehtinyt lenkille, vaan käytti koiran kakilla ja meni jatkamaan koneelle hommia ennen lenkkiä... Tulos: nahkahihna syöty poikki, suoritusaika noin 5 minuuttia.
Voin muuten kertoo, että jos joku nyt osais pyytää, lähtis koira aikasten halvalla ekan mukaan, joka huolii sen!

Voi, kun saatais lunta

Täytyy sanoa, ettei ole mitään niin kurjaa kuin tämä synkkä ja pimeä vuodenaika. Kun olisi edes lunta maassa, mutta kun ei. Ja toi kuran määrä on aivan uskomaton, eikä riitä, että lattia on kuranen lenkin jälkeen (tassujen pyyhkimisestä huolimatta, mutta kun eteisen seinätkin on aina ihan harmailla raidoilla puolen metrin korkeuteen saakka.. Kyllä pistää ketuttamaan!

Hopella on muuten tuon tavaroiden kanniskelun, tuhoamisen ja ne suussa karkaamisen lisäksi toinenkin todella ärsyttävä tapa. Se on tassujen kuivaamisen aikana muriseminen! Tiia ei ole keksinyt vielä mitään konstia, millä se loppuisi. Välillä on palkattu, välillä on pistetty koiraa kuriin ärisemällä (ja valepuremalla) takaisin, välillä koitettu olla huomioimatta. Ja aina se murina kuitenkin tulee. Ja se on koko tassujen pyyhinnän ajan. Toisaalta, se kyllä on sellaista ystävällistä kurina-murinaa, että älä äiti nyt viitsis, mutta silti se pistää pinnan kireelle joka ikinen kerta, kun lenkiltä tai ulkoa tullaan. Vinkkejä tähän, kenelläkään??

Tiia alkaa oleen vähän huolissaan Hopen sisäsiisteydestä. Viime yö meni kuivin lattioin, kun makkarin ovi oli kiinni, eli Hope ei päässyt kuljeskelmaan ja pissaamaan eteiseen yöllä. Aamuruokailun yhteydessä (sillä välin kun Tiia kävi kylppärissä) oli kuitenkin taas ilmestynyt lätäkkö sisälle. Siitäkin huolimatta, että kävimme pissalla ennen ruokailua. Tiia hirvittää, kun uudessa asunnossa on laminaattilattiat, eikä muovimattoa... mitenköhän mahtaa kestää..

Toinen kehittymismurhe on juoksut. Eipä vaan näy meidän Topilla sellaisia... Yksillöllistähän tuo tietenkin on, mutta kyllä ne ekat voisivat sieltä jo tulla. Tiia haluaisi tietää, muuttuuko toi hurtan käytös niiden aikana vai ei, ja jos muuttuu, niin miten.

Eilen mentiin muuten Eteen-menoa, jonka kanssa on ollut vaikeuksia (Hope on tehnyt aina mutkan ennen kuppia). Tällä kertaa palkkana oli lelu, ja löytyhän se vauhti-vaihde Hopestakin! Eikä tullut mutkaakaan ollenkaan:D Homma siis toimi jälleen paremmin lelu- kuin ruokapalkalla.

Ruoasta tuli mieleen, että kyllä Tiiaa hiukan hirvitti -ja nauratti- eilen, kun paisteli uunnissa sitten kolme kanan reisikoipea ihan vaan koiralle ja kissalle. Ne kun oli otettu pakastimesta sulamaan, eikä Juha sitten muistanut viedä niitä mukanaan, kun haki tavaroitaan sunnuntaina. Kaikkein hauskinta oli se, että Tiia (vaikka nälkäinen olikin) ei kasvissyöjänä voinut itse syödä niitä, vaan kiltisti närppi ne vain paloiksi ja sekoitti kisun ja koiran kuppeihin. Kyllä meni meinaan kuppi tyhjäksi Hopeltakin. Taisi olla aika herkkua...