Vaikka Hopen murkkuikä, syksyn pimeys ja "tarttis hommien" paljous saakin Tiian hermot kiristymään, täytyy antaa pointseja Hopelle ikuisesta optimistisuudesta. Eilen Tiia menetti hermonsa taas tassukuivauksen yhteydessä ja karkotti koiran aika kovalla äänensävyllä eteisestä. Hetken päästää Tiiaa alkoi itseä koko tilanne harmittamaan, ja Hope sen huomattuaan oli heti tunkemassa syliin ja suukottelemaan. Ihana kullannuppu :)
Viime tiistaina Hopen esineruutuharjoituksista oli jo oikeasti hyötyä! Pimeässä metsässä aamulenkillä ollessa Tiia heitti kepin, ja huonoksi onnekseen myös hanskansa sen mukana metsään. Aikansa itse etsittyään Tiia istutti Hopen odottamaan, oli vievinään toisen hanskan piiloon ja lähetti Hopen etsimään. Hetken päästä hauva tulikin pimeydestä hanska suussaan, mutta seuraava tovi meni sitten keskustellessa siitä, kumpi hanskan loppujen lopuksi kantaa kotiin. Onneksi keppi oli kuitenkin mielenkiintoisempi...
Viime viikolla Tiia löysi myös uudelleen narupallo-lelut, jotka olivat unohtuneet jonnekkin kassin pohjalle jollain reissulla. Niitä ollaan paiskottu ahkerasti aina, kun päivänvalo riittää. Toisesta alkaa kyllä olla naru syöty jo poikki, mutta niin kauan kuin pallo narun päässä killuu, on ne Hopen suosikeimmat lelut. Tänä aamuna koira innostui myös menemään käskystä vuoron perään Hyppyä ja Alia kaatuneiden puiden yli ja ali. Ja se oli aivan riemastuttavan hauskaa:D
Hopen uusia valjaita ollaan käytetty nyt myös lenkeillä, koska niissä on hyvät heijastimet. Hope vetää valjaiden kanssa vähemmän kuin pannan kanssa, mutta ohitus- yms. tilanteet ovat hankalia. Valjaiden lisäksi tarvittais ehdottomasti sellanen vedonesto-kahva, mikä isukilla on. Sellaista ei olla vaan vielä löydetty mistään. Myös ihmisten kohtaamista olisi syytä harjoitella lisää, niin kotona kuin muuallakin. Hope olisi niin valmis rakastamaan kaikkia vastaantulijoita.
Sen lisäksi meillä käy niin harvoin vieraita, että sen kerran kun joku tulee, ei koira eikä emäntäkään malta olla aloillaan. Hopen mielestä on niin superkivaa saada muutakin seuraa kuin tylsä äiti!!! :D
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Meiltäkin "vedonestokahva" on päässyt häviämään, uutta ei kyllä Turusta mistään ole löytynyt.
Eikä muistettu messaristakaan viikonloppuna katsoa.
Tassunkuivatuksissa kannattaa ihmisen yrittää säilyttää rauhallisuutensa ja jutella koirallekin rauhoittavasti.
Ota vaikka Hope nojaamaan polviisi, kumarru ylle ja nosta puhdistettavaa tassua taaksepäin. Ihan kuin hevosten kavioita putsatessa. Toimii ainaski meillä...
-Isukki-
Joo, juttelin tassuhommasta hiukan Päivin kans ja päätin sit ottaa nakit käyttöön siinäkin. Nyt se menee kivuttomasti, tai siis murinoitta, kunhan nakkia riittää:)
Malttia tarvii siis olla siinäkin, ettei lopeta palkitsemista liian pian, nähtävästi kehuminen ei Hopelle ainakaan vielä riitä palkaksi.. Taidan höpöttää sille muutenkin niin paljon, ettei se enää osaa arvostaa sitä :)
Lähetä kommentti