Jälkireenit kotosalla

Vedettiin tänä aamuna Hopen kans kunnon jälkireenit kotimettässä, kun eilinen touhuilu jäi vähän vähiin Juhan ollessa täällä kamojaan pakkailemassa.

Täytyy sanoa, että Hope vaistoaa kyllä yllättävän pajon ja osaa lukea meidän ihmisten käytöstä, sillä eilen koiruli osoitti selvästi mieltään (mm. murisi ja komensi mua) ja oli hätäinen Juhan tehdessä lähtöä, nimittäin haukku ryntäsi ensin ikkunaan katsomaan Juhan perään, ja auton lähdettyä vielä ulko-ovelle, jossa raapi ja vinkui (Hope ei ole aikaisemmin koskaan vinkunut/raapinut ulko-ovea kenenkään perään).

Ja tänään aamulenkillä Hope kävi varmistamassa kahteen kertaan ne kivet, joiden päälle Juha meni viimeksi haukkutreeniä varten piiloon, että josko se iskä olisikin taas mennyt sinne =)
Ei ole helppoa olla YH-lapsi :(

Mut joo, mentiin siis kunnon jälkireenit, otettiin kepit ja lopuksi vielä lelu. Hope teki hommia ihan kivasti, jäljellä sillä on edelleen hirmu kiire, kepit olis kauhee hinku ottaa suuhun ja lelua ei oo kiva antaa Tiiall, mutta muuten meni ihan ok=)

Nyt haukkua väsyttää, ja toivotaan että päivälenkki vie kans puhtia pois, jotta Tiian illalla kylään tulevat kaverit saavat olla rauhassa...

ei pitäisi nuolaista..

..ennen kuin tipahtaa. Hope on edelleen maailman ihanin otus, mutta Juhalle me tytöt olimme liikaa. Tästä edespäin Hope on siis vain ja ainoastaan mun koira. Tarvii tehdä muutos kennelliittoonkin mahdollisimman pian.

Nyt parannellaan tyttöjen (Nalan ja Hopen) kanssa pitkään tätä menetystä.

Melkein teki mieli julkaista oikaisu tohon alla olevaan juttuun, se kuuluisi varmaan näin:
"Koirassa ei edelleenkään ole vikaa, mutta miehen valinnassa mentiin metsään".

Koiranomistaja lehtityössä...

Heh. On mukavaa, kun on työssä, jossa saa monesti tarttua itseään kiinnostaviin aiheisiin.. (Tosin päätoimittajamme on välillä sitä mieltä, että hevos- ja koirajutut saa jo riittää, toimituksessa kun on varsin monta eläinhöperöä)
Mutta tein siis jutun siitä näyttävätkö koirat omistajiltaan tai muistuttavatko heitä muuten. Ja pakkohan sitä oli sitten päästävä hyödyntämään omakohtaista kokemusta.

Tälläisen näkökulman tein juttuun (törkeästi tässä nyt lainaan itseäni):

Isäntä koiran mukaan?

Oma koirani muistuttaa minua hirveästi luonteeltaan. Ulkoisesti emme kuitenkaan ole toistemme kaltaisia. Sen sijaan koira muistuttaa kovasti avomiestäni.
Sellainen koira, millainen isäntä -sanonta pitää siis meillä paikkansa. Isäntä ja koira ovat molemmat tummia, suuria nappisilmiä, joista tarvittaessa löytyy voimaa ja toisaalta taas lempeyttä.
Ulkonäkö vaikuttaa monesti koirarodun valintaan. Omalla kohdallani täytyy pohtia, olenko valinnut miehen samoin kriteerein kuin koiran vai toisinpäin. Mies tuli taloon ennen koiraa, mutta jo silloin tiesin haluavani vielä joskus juuri tämän rotuisen koiran.
Kummankohan tulisi loukkaantua, miehen vai koiran? Olen kuitenkin kumpaankin valintaan erittäin tyytyväinen. Molemmissa viehättää edelleen sekä luonne että ulkonäkö. Ja varsinkin leveä, korvista korviin ulottuva hymy, joka irtoaa kummaltakin varsin herkästi.

Juha ja Hopen tuntevat voivat varmasti yhtyä tähän:D

Hakuhauvan haukkureenit

Eilisten hakureenien jälkeen todettiin, että nyt nyt olisi korkee aika ruveta rakentamaan myös sitä ilmaisua hauvalle. Eli aamulenkillä urheiltiin urakalla: Ensin otettiin kolme jälkikeppiä, sit esineruutu ja sit omituinen omistaja rupesi kiipeilemään kiville ja kehotti koirulia "etsimään".

Periaatteessa Hope kyllä ymmärsi haukkumisen ihan hyvin, mutta haukauhduksia ei tule kuin pari. Jos palkkaa ei tule näiden jälkeen, alkaa pureminen, hyppiminen ja riekkuminen. Mut muutaman kerran parin-kolmen haukun "sarja" tuli ihan hyvin, ja illalla harjoitellaan tätä lisää...

Hakureenit meni muuten ihan hyvin, Hope haki haamuja mukavasti. Jatkossa Tiia alkaa jo hakemaan itse koiran pois maalimiehen luota, sillä Hope ei malta millään tulla keskilinjalle saakka kahdestaan maalimiehen kanssa. Pienet häiriötekijät ovat tietysti hyväksi, mutta keskilinjalla hälisevät ihmiset tuntuivat olevan Hopen keskittymiskyvylle hiukan liikaa..

Aamulenkin yhteydessä reenasimme taas myös juoksua. Hope aloitti jälleen hihassa roikkumisen ja riekkumisen, kahdesti Tiia joutui rähähtämään ennen kuin homma meni perille. Tätä jatketaan myös illan työvuoron jälkeen. Päivälenkillä Hope (joka on vaan uinaillut koko aamun) saa olla "vain" koira, eikä silloin teetetä hommia.

Eilisillan Tiia kyttäsi kolinapurkki tyynyn alla, mutta Hope ei yrittänytkään kiivetä sänkyyn koko yönä. Nimittäin eilen aamulla Tiia heräsi niin, etä koira nukkui tyytyväisenä vieressä! Tänään meillä on ollut varsinainen kyttäyskerho, kun Tiia kyttää koiraa kolinapurkin kanssa ettei se hyppää sänkyyn Tiian ollessa koneella, ja Hope kyttää, että lähteekö Tiia koneelta pois:D Kyllä koiranomistaminen on mukavaa!

PS. Nyt on joitakin näyttelykuvia laitettu albumiin, käykääs kattoon!

Remuamista riihimäellä

Tänään meidän ryhmä rämä kävi Riihimäellä pentunäyttelyssä.. Sijoituttiin jopa kolmanneksi, kun osaanottajia oli kaikki neljä:D Jos Hopen Hani-sisko olisi muistanut tulla paikalle, emme varmasti olisi edes sijoittuneet. Periaatteessa arvostelussa ei ollut mitään vikaa, eikä tuomari huomauttanut meille erikoisesti mistään.. Tuomarina oli Hilkka Salohalla, jolta saimme tälläisen arvostelun:

"Oikeankokoinen tällä hetkellä hieman korkearaajainen pentu, jolla hyvä kallo ja kuono. Hyvä purenta, silmät ja korvat. Riittävä kaula. Niukasti kulmautunut edestä ja takaa. Ikäisekseen riittävästi kehittynyt eturinta. Hyvä lanne. Luusto saisi olla hieman voimakkaampi. Liikkuu ahtaasti takaa, muuten ok. Hyvä luonne."

Ihan hyvin siis puikulapäältä pullerolta, joka yritti ennen kehää juoksua harjoitelessamme (samoin kuin eilen) syödä Tiian vasemman hihan kokonaan ja päästä juoksemisesta eroon hurjalla haukunnalla... Erityisen tyytyväisiä olemme siihen, että Hope seisoi kauniisti ja näytti taas hampaat nätisti. Juoksussa molemmilla on vielä parantamisen varaa...Tällä kertaa tuomari juoksutti kolmiolla, ja se on aina ollut meille jotenkin vaikeampi.

Hiukan haikeina kävimme kotimatkalla tiputtamassa Juhan Nurmijärvelle jälleen. Viikonloppu oli kovin kovin lyhyt, ja olisimme nauttineet perhe-elämästä pidempäänkin=) YH:n elämä rasittaa..

Päivi antoi Hopelle (ja muillekin pennuille, jotka olivat vielä paikalla) hauskan lelun. Saimme valita kahdesta, joten otimme patukkatyyliset maastohousut. Harmiksemme kiittämätön kakaramme sai niistä "vetokahvan" irti ennen kuin olimme edes päässeet autolle ja ennen kuin pääsimme parkkipaikalta ulos, alkoi auto täyttyä mukavasti valkoisesta vanusta:D

Kotiinviemisiksi ostimme näyttelystä Hopelle ihanaa poronlapaa ja muita osia sekä hienon kynttilän Henkka-iskän kuvalla varustettuna. Saimme myös näyttelyyn mennessämme hienoja uutisia, sillä Henkka oli voittanut EK:n rotumestaruuden! Hienoa isukki, perässä tullaan hippulat vinkuen!

Käykääs muuten kattoon uusia kuveja, Juha varmaan laittaa näyttelykuvat vasta joskus ens viikolla, mut vanhempia hauskoja näpäyksiä siel on meidän neidistä=)

Vaarallinen kongi ja muita kommelluksia

Kyllä taas on neiti ehtinyt tekemään ja tohistamaan vaikka sun mitä. Ihan parhaat naurut Tiia sai, kun tässä pari iltaa taaksepäin laitoin Hopelle Juhan äidin antamaan mustaan kongiin vähän NEU:ta, jottei koira pyörisi jaloissa aivan koko ajan.

Rauhassa sainkin tehdä omia juttujani pitkät ajat. Hieman jo ihmettelin, sillä yleensä kongin kanssa viiletetään pitkin kämppää, ja nyt koira makasi hyvin aloillaan sohvan vieressä. Pian syy tähän kummalliseen rauhallisuuteen selvisi, nimittäin Hope alkoi vinkua ja vingahdella.

Menin katsomaan vähän lähempää, että mikä hauvaa vaivaa. Hope oli ahneuksissaan työntänyt alaleuan kongiin sisälle ylttääkseen paremmin NEU-herkkuun. Kulmahampaat olivat uponneet kumiseen kongiin mukavasti, eikä Hope saanut tassuillakaan auttamalla kapinetta irtoamaan. Tiia tuli hätiin, ja hetken väännettyämme kongi lopulta irtosi koiran kidasta. Ja meni noin kaksi minuuttia, kun koira alkoi vinkumaan uudestaan.... Silloin Tiia päätti jo ottaa koko kongin pois.

Sama hommeli toistui seuraavana iltana joten "mummille" terveisiä, että vähän vaarallisia leluja on lapselle antanut;)Tiia toivoo parhaillaan töissä, ettei kongi houkuttele koiraa tyhjänä, sillä ei olisi kivaa löytää Hopea satimesta 8 h:n työpäivän jälkeen....

Eilen Tiia pääsi töissä tekemään juttua siitä, näyttävätkö koirat ja omistajat toisiltaan. Ihan aku ankka -tyylisiä pareja ei löydetty, mutta melko samanoloisia kuitenkin. Yksi koiraharrastaja sanoi ihmisistä näkyvän selvästi niin sanotut puudeli-ihmiset ja niin sanotut palveluskoiraihmiset. En sitten tiedä, kuinka kovasti me muistutetaan toisiamme Hopen kanssa... Luonne on kyllä pitkälti samanlainen kuin mulla, kiivas ja tempperamenttinen kun taas ulkonäkö tulee Juhalta: söpö, karhumainen ja tumma:)

Ulkonäköä päästäänkin sunnuntaina taas esittelemään, kun menemme Riihimäelle pentunäyttelyyn.. Saas nähdä millainen arvostelu tulee, kun neidin pää ei ole kasvanut ollenkaan, kroppa sitäkin enemmän:D Tyttö näyttää jopa hieman pulskalta, kun pää on niin pieni... No, ainakin odotukset on matalalla jo valmiiksi, "vastassa" on kuitenkin 17 muutakin upeaa koiraa, ja MT:tkin on aika hyvin edustettuina...

Luonnetta Hope on kyllä saanut myös Isukki-Henkalta, nimittäin saksalaisen röyhkeyden. Tyynen rauhallisesti neiti käy esimerkiksi varastamassa Tiian taskusta pilkottavat räkäpaperit, ja ravaa niiden kanssa pisin kämppää, uusi keittiö on aivan ihana, kun sen ympäri pystyy juoksemaan, eikä Tiia saa ikinä kiinni...

Hope ei myöskään viitsi tehdä asioita turhan vaikeasti. Tiian siivotessa kanttarelleja pöydän ääressä Hope toi nätisti jostain varastamansa sukan ja sai sienen palan palkaksi. Tiia kehoitti hakemaan lelun, jolloin Hope toi toisen, sellaisen sukan, jota onkin lupa retuuttaa. Tiia otti senkin talteen, antoi palkan ja uuden kehoituksen.

Noin kymmenen kertaa Hope koitti ottaa jommankumman sukista pöydän reunalta, sillä miksi hakea kauempaa kun ne ovat siinä? Tiia kielsi joka kerta, vaikka Hope kuinka yritti välillä napata sukat salakavalasti pöydän alta. Viimein haukku luovutti ja kävi olkkarista hakemassa köysilelun, sukkia kun ei ollut enää saatavilla=) Palkaksi tuli sillä kertaa sekä nami että luvallinen sukka-lelu....

Maanantaina Hope esitteli Tiialle myös vuorikiipeilijän taitonsa, sillä Jennan ollessa vierailulla Tiia otti Hopen hyllyltä varastaman köysilelun pois ja laski keittiön pöydälle, josta Hope koitti sitä monta kertaa varastaa, mutta Tiia siirsi lelua aina keskemmälle. Jennan lähdettyä Tiia söi vielä pöydän ääressä ja noustuaan jätti tuolin työntämättä pöydän alle.

Käveltyään olohuoneeseen Tiia kääntyi takaisin keittiöön päin. Hope seisoi nätisti köysilelu suussa tuolilla, etutassut keittiön pöydällä!Tiian suusta taisi päästä pien ärräpää, sillä vilkkaasti Hope kiipesi kokonaan pöydälle (!) ja kääntyi tullakseen tuolin kautta takaisin alas... Jälleen Tiia ei tiennyt, pitäisikö itkeä vai nauraa, ja valitsi viimeisen=)

Tuplasaikkarilla

Jaahas,tällä viikolla ollaankin reenien osalta tuplasaikkarilla, sillä Hope potee edelleen hieman tassujaan ja Tiia taas vilustui viikonloppuna, ja potee flunssaa. Molemmat koitetaan saada kuntoon sunnuntain näyttelyä varten!
Viikonloppu menikin yllättävän vikkelästi siurossa sienestäen ja tassujen hoidon parissa. Hiukan Hope murraa kun kipeisiin tassuihin laitetaan rasvaa, mutta antaa kuitenkin nätisti laittaa sitä.

Hopella alkaa uhmaikä puskea pintaan. Nyt kun vielä ollaan oltu vähemmällä liikuttamisella "haukun, hypin, puren, murisen ja ärisen"-kohtauksia on tullut lähes päivittäin. Kieltämisestä ei tunnu olevan mitään hyötyä, ainoa konsti jolla homma loppuu on television lastenkasvatusohjelmista opittu ADHD:n kiukkupuuskien hallintakeino: Hope istutetaan tiukasti omistajan eteen (selkä jalkojen väliin) tai laitetaan maahan (miellään vielä hiukan omalla painolla pidetään aloillaan) ja rauhoitellaan, silitelläään ja jutellaan. Ja vasta kun on nätisti pääsee pois.

Homma toimii, vaan vie aikaa ja naapurit saa aina seurata hienoja esityksiä, kun ensin tulee Hopen "raivari" sitten omistajalta muutama ärräpää ja sitten rauhotutaan nätisti. Näitä tehdään nykyään ihan pikkusilla pissalenkeilläkin ja aikaa toi ottaa semmosen vartin verran. Onneksi meillä on kaikki aika maailmassa....

Voi eläintarhan sirkus...

Kyllä on taas ihan tarpeeksi kaikenlaista ongelmaa tän eläintarhan kanssa.... Lauantaina kun muutimme Halikkoon, karkasi Hope Tiialta (meidän oman)kissan perään hihnan kanssa ja seurauksena oli pieni ontuminen, joka kuitenkin meni ohitse pian. Eilen Tiia huomasi yhden akvaariokaloista kuolleen, todennäköisesti muuton takia.. Ja kissa taitaa kaivata madotusta, kun on jotenkin päässyt taas laihtumaan, kun taas Hope on vähän liiankin lihavassa kunnossa..

Eilisen sienireissun jäljiltä Hope taas oli aivan täynnä hirvikärpäsiä. Vaikka niitä koitettiin nyppiä pois heti metsästä tultua, oli niitä kiinni vielä kotonakin. YÄK! vastenmielisiä otuksia! Tiia toivoo syvästi, etteivät ne voi ryömiä koiran nahan alle samanlailla kuin hirveen.. hyihyihyi....

Halikon kodin lähellä on aivan upea soinen ja kallioinen iso metsä, jossa on sekä mukava pitää koiraa vapaana että kerätä hirmuiset määrä puolukoita;D
Märkä metsä on ilmeisesti kuitenkin tehnyt tepposensa, sillä tänään Hope ontui ja kalusi toista etutassuaan jatkuvasti. Tiian tutkittua asiaa syykin selvisi: nimittäin anturassa on kolmionmallinen selkeä halkeama. Ensiapuna Tiia viritti kotiinpäästyään tassuun sukan, josta Hope ei tietenkään tykännyt yhtään, vaan sukkaa revittiin ja retuutettiin, kunnes kolinapurkki kolahti muutaman kerran.

Kuninkaantien eläinklinikalle soitettuaan Tiia kuuli että mehiläisvaha auttaa, ja sitä on nyt tarkoitus lähteä sieltä hakemaan. Sitä tarvinnee laittaa myös toiseen etutassuun, sillä siinäkin näkyi (toistaiseksi vielä) pieni halkeama. Toivottavasti siihenkin tassuun ei tarvitse laittaa sukkaa, sillä muuten Hope on muovilattialla kuin Bambi heikoilla jäillä.

Myös betadine ja matolääke tarvinnee hakea samalla reissulla. Kylläpä kummasti tulee taas ohjelmaa, kun Tiian pyhä tarkoitus oli kirjoittaa koko päivä opinnäytetyötä...joopajoo.

Tarvii nyt sit ehtoo seurailla miten tassujen käy. Samalla reissulla ostettu jäystettävä jänne näyttää toistaiseksi olevan Hopen mielestä herkullisempaa syötävää kuin mehiläisvahat tassujen pohjissa=)