Uusia kavereita ja huonoja tapoja

Päästiin eilen Hopen kanssa Susun ja kääpiöpinseri-Robbyn mukaan Salmiin Robbyn "mummolaan", jossa odotteli 7-vee sekarotuinen jättiläinen Urho sekä rotikka"pennut" Budi ja Roosa, joista Budi-uros oli selkeesti Hopea isompi ja Roosa aika saman kokoinen. Hope pääsi temmeltämään ja painimaan oikein sydämensä kyllyydestä, tosin joutui kolmen koiran lauman eessä hieman alakynteen. Urhon killuessa niskan päällä Budi ja Roosa milloin härkkivät kumpikin omilta sivuiltaan, milloin muuten vaan varmistivat ettei tulokas pääse karkuuun.

Juoksua ja hyväntahtoista ärinää ja painia riitti. Välillä jäädessään alakynteen Hope kävi kuitenkin ohimennen juoksemassa Robbyn yli, ihan kuin näyttääkseen että tälle mä kyllä pärjään :D Ja "pentujen" mentyä hetkeksi sisätiloihin Hope kiipesi puolestaan Urhon niskaan osoittaakseen, ettei nyt ihan alistettavissa ole :D


Koska Robby joutui tyytymään sivustakatsojan rooliin isojen painaessa pitkin ketoo, lähdimme vielä ihanan mutaiselle peltolenkille, josta Hope sitten kesken kaiken karkasi ilmeisesti peuran perässä metsään. Aikansa Tiia sai huudella koiraa ennen kuin se vihdoin palasi, kieli polvissa ja laittoi maate Tiian jalkoihin ihan kuolleena. Oli peura ilmeisesti juossut kuitenkin kovempaa, vaikka Hopellekin on tutkattu se 39 km /h...

Hopesta on tullut oikea mamman mussukka kun Tiia on nykyään niin paljon kotona sen kanssa. Taitaa syynä olla myös Tiian mielen heltyminen, koira tekisi mieli ottaa aina mukaan, kun elämä kerrostalossa on muuten niin tylsää. Kateeksi oikein kävi tuo Salmin kolmikko, sillä järveen rajottuva tontti metsikköineen tuntui olevan ison koiran taivas. Sellaiseen mekin toivottavasti joskus muutamme :D

Hope on ottanut kotona kurjan tavan haukkua oven takana Tiian lähtiessä kotoa. Vaikka Ilkka olisi kotona, jää koira itkeskelemään ja vinkumaan Ilkan viereen Tiian lähtiessä. Hope myös hyppää usein ovea vasten. Tänään oli piru varjelemassa, sillä ilmeisesti Hope koitti samaan ovenkolistelutekniikkaa Tiian isän perään siurossa, jonne Tiia jätti koiran pariksi tunniksi lähtiessään pitämään partioiltaa. Takaisin tullessaan Tiia hiukan hämmästyi, sillä ulko-ovi oli kiinni, mutta koiraa ei näkynyt missään!!!!

Hetken huhuiltuaan ja talon kierrettyään soitto iskälle varmisti, että koira oli jäänyt yksinään sisään tyhjään taloon reilu tunti sitten.. meinasi iskeä paniikki, kun koiraa piti mennä huutelemaan ulkoa pilkko pimeässä. Onneksi karkulainen tuli täysissä voimissaan takapihalla vastaan, ilman heijastinta se olisi voinut hyvin jäädä auton alle tai eksyä seikkailessaan kuitenkin oudommassa paikassa :D Tästä lähtien on syytä varmistaa, etteivät ovet aukea koiran hypätessä kahvaan.....

Epäonninen näyttelyretki

Käytiin kokeilemassa vähä hallinäyttelyn huumaa Hämeenlinnan ryhmänäyttelyssä Tuuloksessa. Meiän mörköilevälle murkulle hulinaa oli vähän liiankin kanssa, eikä reissusta tällä kertaa tullut ihan yhtä onnistunut kuin aiemmista.

Näyttely oli tosiaan parkkihallissa...Hopea jännitti aika paljon olla siellä, kun meteli oli niin kova. Valitettavasti myös Tiiaa jännitti aika paljo kehässä, kun moni koira oli peruuttanut ja yhtäkkiä joutuki meneen ekana. Tämä yhdistelmä aiheutti sen, ettei Hope antanut tuomarin katsoa hampaita, vaan Tiia joutui ne esittelemään. Heti ikävän kopeloinnin jälkeen tuomari olisi halunnut vielä tunnustella koiran hännän, mikä aiheutti Hopelle pienen paniikin, se istui ja koitti mennä karkuun peräpäätään pitelevää tuomaria.

Kehän laidalla oli myös niin paljon hälinää, koiria ja ihmisiä ettei Hope nähnyt houkuttelijaan niiden takaa. Siitä syystä meni hetki ennen kuin koira seisoi kauniisti ja siinäkin katteli Tiia sen näköisenä että "vie mut äkkiä pois täältä".

Arvostelusta olis varmaan tullut oikeen hyvä, jollei tuomari ois tämän pelokkaan käytöksen takia hylännyt koiraa. Nyt paperiin kirjattiin näin: Hyvän tyyppinen muttei rottweilerin luonteinen, hyvän mallinen pää joka saisi olla voimaikkaampi, elegantti kaula, hyvä selkälinja, hyvin kulmautunut, liikkui reippaasti. (Tuomari siis Astrid Lundava, Viro)

Omistajana tietty harmittaa et virallisessa luokassa tulee hylsy just luonteesta, ku tähän asti aina saanut kehuja siitä. Talvella me aiotaanki harjotella ahkeraan vieraisiin ihmisiin luottamista ja myös tollasissa pelottavissa paikoissa toimimista. Ens keväänä sit häntä pystyssä uusiin koitoksiin =)

Ensi viikolla aiotaan rohkastua ja mennä Nokian Palveluskoirakerhon hakuporukan tottisreeneihin. Kirjottelen niiden tunnelmia sit loppuviikosta :D

Onnistunut hakuleiri

Ohhoh, kun on ollut pitkä tauko tästä blogin pidosta. Muutto ja muut kiireet on vieneet voimia ja kun tällä hetkellä ei kotona ole vielä oikein kunnollista tietokonepaikkaa, on koneella istuminen koitettu pitää minimissä.

Viime viikonloppuna oltiin koko konkkaronkka hakuleirillä Turussa. Harjoteltiin ekaa kertaa valmiiden maalimiesten mukaan ottoa ja vähä tarkempaa nenän käyttöä esineruudussa. Leiriltä saatiin hyviä vinkkejä myös jatkotreeneihin ja pian pitäiski ruveta kattelemaan reeniporukkaa myös täältäpäin.

Kerrostaloelämään ollaan sopeuduttu ihan hyvin. Mukavuuden haluisena koiranomistajana Tiia kyllä kaipailee toisinaan takapihaa, sinne oli illan pimeinä ja aamun kylminä hetkinä helppo pisuttaa koira pikaseen. Onneksi kaupungissa asuminen ei kuitenkaan ole niin kamalaa kuin aluksi luulimme, hyvä lenkkimettäkin (jossa uskaltaa antaa koiran juosta myös vapaana) löytyi ihan pikasen kävelymatkan päästä.

Tiia koittaa olla hieman ahkerampi blogipäivityksissään jatkossa. Hopen kanssa kyllä tehdään ja touhutaan, mutta ei olla vaan keretty tänne kuulumisia päivitteleen. Jatkossa kunnostaudutaan myös tällä saralla :D

Kuvaamisia ja läksiäisiä

Heh, meillä kävi Johanna-täti viime viikolla Hopea kuvaamassa, niinkuin varmasti tosta 18 kk -kuvasta huomaatte :) Muitakin hienoja kuvia Johanna otti ja neuvoinkin, että lähettäisi niitä rotikkakalenteriin taas tarjolle. Ajattelin itseltäkin muutaman kuvan sinne laittaa...

Voitte käydä ihastelemassa Johannan kuvia TÄSTÄ

Hopella taisi olla todella rankka viikonloppu, sillä maanantaiaamuna haukku ei olisi noussut millään. Tiia joutui todenteolla komentamaan koiran ylös ulos ja lenkille, jotta itse ehti töihin. Muuttoviikon nukkumisjärjestelyt kyllä ovat Hopelle mieleen, sillä sänky on jo purettu ja Tiia nukkuu patjalla lattialla. Hope ei tunkee sänkyyn, mutta pääsee melkein kylkeen kiinni tulemalla lattialle viereen :D

Niin, ja rankka viikonloppu johtui siitä, että perjantaina käytiin iltamyöhään (muuttokuorman viemisen jälkeen) kylässä Tuomaksella ja Emmalla ensimmäistä kertaa, ja oli jännää nähdä uusi paikka ja ihmisiä ja päästä ekaa kertaa parvekkeelle! Lauantaina Tiia ja Ilkka suuntasivat Poriin Sonisphere-festarille, jolloin Hope jäi viihdyttämään Tiian iskää koko illaksi. Sunnuntain sieniretki vei koirasta ilmeisesti viimeisetkin mehut :)

Toisaalta, myös juoksujen alkaminen viime viikolla väsyttää Hopea. Saas nähdä, miten Paimion näyttely sujuu, kun haukku ei tekisi muuta kuin nuuskisi ja on vähän alakuloinen. Väsymys ja hitaus toisaalta tekee ehkä Hopen kohdalla vaan ihan hyvää, ei ole sitten ihan vieterinä kehässä :D Jännä juttu, ettei Henkkaa kiinnostanut Hope viikko sitten lainkaan, vaikka neiti alkoi samana iltana vuotamaan ihan selkeästi. Tänään joudutaankin treenaileen ilman perinteistä juoksutusta, kun ei Henkkaa varmaankaan voi päästää Hopen kanssa temmeltämään yhtä aikaa..Tulee oleen muutenkin viimeiset kimppatreenit vähään aikaan.

Eilen Tiialle pidettiin pienimuotoiset läksiäiset, ja Hope tutustui uuteen koiraan,
5 kk ikäiseen Jedi-nimiseen belgian paimenkoiraan. Sulassa sovussa Hope, Jedi ja kultainen noutaja Dana juoksivat yhdessä, tosin Hope koitti jatkuvasti astua Danaa, joka kerrankin näytti kyntensä (tai oikeastaan hampaansa) ja puolusti itseään! Puolittain sokeutunut sakemanni Fiina vaan ei oikein tykännyt kolmen koiran tunkemisesta reviirilleen ja ilmaisi sen menemällä pöydän alle piiloon, reppana.

Tänään aamulenkillä iski pieni haikeus, jos ei muuten niin ainakin upeiden lenkkimaastojen vuoksi. Nokialla lenkeistä tulee vähän pidempiä ja tylsempiä, kun ensin pitää aina mennä asfaltteja pitkin useita kilometrejä ennen metsään pääsyä. Toisaalta Tiian kunto (ja Hopen käsiteltävyys hihnassa) varmaan paranevat entisestään :D

Ensi viikolla päästään muuton jälkeen toivottavasti viettämään myös vähän kesälomaa. Tiia haaveili, että mentäisiin jopa ihan mökille asti. Hope ainakin tykkäisi, siellä kun pääsee järveen koska tahansa :D

Kohti Nokian seikkailuja

Vähiin käy ennen kuin loppuu...Reilun viikon päästä meillä on taas edessä muutto, ja uudenlaiset kujeet odottaa Nokialla :D
Hope taitaa arvailla että taas ollaan muuttamas, sillä sen verran tarkkaan neiti seuras kun pakkailin hänen tavaroitaan yhteen laatikoista. Toki pakkailuista on ollut Hopelle riemuakin, banaanilaatikosta esiin kaivettu tervainen löylykauha oli mitä parhainta järsittävää ja tallille matkalla ollut harjakivi sekä kelluva tuikkukynttilä löytyi murusteltuna -mistäpä muualtakaan, kuin Tiian sängystä!!!

Hope tuntuu ottaneen muutenkin ilon irti salaisista sänky- ja sohvaoleiluistaan. Toisinaan Tiian palatessa töistä sohvatyynyt on kannettu sängylle pesäksi,toisinaan sohvan täytteitä (jep jep, selkänojasta niitä on hyvä kaivella) taas levitelty ympäri lattiaa. Ilmeisesti haukku on kuullut Tiian ja Ilkan suunnitelmat siitä, että uudessa kodissa edellämainitut lepopaikat (jotka on juuri haettu kaupasta) on ehdottomasti koiralta kiellettyjä. Tiian elokuinen kesäloma taitaakin kulua iloisesti kolinapurkkia ravistellen :D

Vähän säälittää valmiiksi jo Nokian naapurusto. Nimittäin samassa rapussa neljässä muussakin asunnossa asuu koiria... Jos yksi haukkuu, muut haukkuu ja pikkukoirien räkytys hukkuuu kyllä Hopen bassonjylyyn, neiti kun on perinyt isä-Henkalta varsinaisen HD-haukun :D

Eilen me käytiin jälleen Paraisilla isukkia ja Sailaa ja Ilkkaa moikkaamassa. Hope sai nautiskella meriveden viilennyksestä ja tietty myös spurttailusta pitkin nurmikkoa.. Sit reenailtiin vähän umppari-ilmaisuja lähimettässä. Aluksi paffilaatikossa oleva maalimies oli hauvalle suuri jännitys ja mysteeri, mutta pian koiruli käytti taas bassoaan ihan oikeaoppisesti :D

Hakutreenailun jälkeen harjoteltiin vielä hiukan Paimion näyttelyä varten. Aluksi Saila koitti juoksuttaa Hopea, mutta sitten todettiinki että taitaa kuitenkin mennä Tiian kanssa paremmin. Seisomista varten Saila lupasi kuitenkin tulla lelun kanssa juniorikehän laidalle houkutuslinnuksi :D

JA MILLAISEN LELUN! Kirsi toi reeneihin mukaan Kiiralle ostamansa vesilelun, mistä tuli kertarysäyksellä Hopen supersuosikki. Koska Kiira ei ole lelusta pahemmin välittänyt (mitä nyt hiukan innostu kantamaan sitä, jos Hopen silmä vältti) niin Kirsi lahjoitti lelun meille.
Neonpinkki, kelluva (!), kovamuovinen noutokapula on ehdottomasti Hopen suurin aarre tällä hetkellä... eikä toivottavasti hajoa ihan heti. Tosin Tiiaa hiukan pelotti kotimatkalla, että lelun sijaan hajoaa auto, kun Hope innostui rymyämään lelun kanssa takakontissa :D

Terveet silmät

Nyt on sit käyty ihan eläinlääkärissä tsekkaamas et hurtalla on terveet silmät. Näköelimistä ei valittamista löytynyt, mutta käytöksessä olis ollu parantamisen varaa...

Hope nimittäin koitti sen verran pomottaa ja uhitella sekä hoitajaa että lääkäriä et ensin mä sain tapella Sinin avustamana Hopelle ite silmätipat ja sitten lääkärin huonees laitettiin myös kuonokoppa ettei lekurilta lyhenis sormet :D

Seuraavaksi me ruvetaan jännittämään Paimion erkkaria, muuttoa ja tulevia lonkkakuvauksia. Saas nähdä muriseeko koira tuomarille, sopeutuuko se lainkaan kerrostaloon ja onko ne jalat terveet :D

Toi kerrostaloon muutto tässä on eniten jännittänyt, ja ollaan pohdittu jo kaikenlaisia ratkaisuita. Tällä hetkellä Hopella kun on ikävä tapa haukkua todella kovaäänisesti kaikki ylimäääräiset kulkijat. Saa nähdä kuinka äkkiä se sit tottuu rappukäytävän ääniin, vai pitääkö meidän ottaa haukkupantaa tms. apuvälineitä käyttöön. Myös uudet, tiukemmat säännöt odottaa koiraa yhteiselon sujumisen kannalta, nimittäin Ilkka on ehdoton näissä sänky- ja sohva -asioissa, kun tähän asti Tiia on katsonut läpi sormien, jos koira on sängyllä tai sohvalla omistajien ollessa pois kotoa (milläs sen pidät sieltä pois, kysyn vaan)...

Partioilua ja muuta mukavaa

Viime viikonloppuna oltiin Hopen kanssa partioleirillä. Aluksi Tiiaa vähän jännitti, miten Hope tulee toimeen kaikkien lasten kanssa, mutta se ratkesi nopeasti. Nimittäin ehdimme vasta tulemaan leirimökin pihaan kun lauma 8-10-vuotiaita poikia juoksi (tai kiiruhti loppumatkan, kun kielsin juoksemasta) koiran luokse. Ensimmäinen, isoin kumartui koiran puoleen ja antoi Hopen nuolaista naamaansa. Sen jälkeen kolme muutakin poikaa tuli Hopen ympärille silittelemään ja rapsuttelemaan, ja koira istua nautiskeli aloillaan.

Hopea pystyi pitämään leirillä aika paljon ihan vapaanakin, mutta lasten mennessä juoksuleikkejä Tiia sitoi Hopen pitkään juoksuhihnaan. Hellesäistä johtuen Hope juoksi aina suoraan järveen hihnasta vapauduttuaan, ja innokkaita kepinheittäjiä riitti rannassa ja laiturilla :)

Ainoastaan leirillä vierailulla käynyt Santtu (11 vko, mäyräkoira) rajoitti Hopen vapautta, koska Hope ei niin pienen kaverin kanssa osaa leikkiä.

Illalla valvoessamme lasten teltan hiljaisuutta aiheutimme tietämättämme hieman jännitystä. Tulimme rannasta teltan lähelle kuuntelemaan, jolloin Hope kiersi teltan ympäri. Tullessamme toisen kerran paikalle kuului teltasta hirmuinen supina. Tiia kävi kysymässä, onko jokin hätänä? Johon sudarit vastasivat: Onko täällä susia? Me nähtiin teltan raosta vähän aikaa sitten sellaiset mustat jalat....
Tiia totesi nauraen, että Hope se vaan oli kun kiersi telttaa, johon yksi pojista sanoi: Et olisi kertonut, meillä oli just niin jännää!!!

Leiriviikonlopusta toivuttuamme suuntasimme maanantaina Haunisten kentälle Rotikkariehaan. Pärjäsimme kisailuissa aika hyvin, lihapullalingossa ylsimme finaaliin, kun Hope koppasi ensin alkukarsinoissa 3/4 lihapullasta ja semifinaalissa 3/3. Finaalissa suorituspaineet kasvoivat valitettavasti liikaa, ja koppeja tuli vai 2/3.

Totojuoksussa ylsimme jaetulle ykkössijalle lihapullachampioni-Martan kanssa. Kumpikin koira pinkoi poliisin tutkaan 39 km/h vauhtia! Saimme sen kunniaksi kotiin hienon todistuksen, pokaalin ja pikkusäkin lammasriisi- nappuloita. Pukeutumiskisassa tulimme toiseksi (kahdesta osallistujasta) Tiian hätäisellä jenkkihuivit molemmille -ratkaisulla. Siitä Hope sai palkinnoksi hienon luun.

Vaikka Hope olikin kentällä oma itsensä (kieriskeli, haukahteli ja olisi tohissut joka suuntaan), oli hienoa myös huomata sen rauhoittuneen jonkin verran. Poliisin kertoessa poliisikoirien työstä Hope jaksoi todella hyvin makoilla helteisellä nurmikolla kuuntelemassa. Lieneekö ollut riittävän kiinnostava aihe... :D

Riehan tuoksinnassa huomasin, että Hopelle on tainnut valitettavasti jäädä vähän paukkuarkuutta, ainakin se haukahteli naapurikentältä kuuluviin pamauksiin. Tästä Tiia ottaa syyt osittain niskoilleen, sillä peko-reeneissä oli kerran paukkureeniharjoitukset. Tarkoitus oli saada koira mukavaan leikkivireeseen ennen kuin paukuttelu alkaa, mutta emme Hopen kanssa ehtineet kuin kentälle ennen pamauksia. Koiran päätettyä, että aseen kantaja on ehdottoman vaarallinen, sitä oli todella vaikea saada enää huomioimaan mitään muuta, mistä paukkuarkuus (tai oikeastaan paukkuinho) varmaankin jäi vähän päälle....

Nyt me toivotaan peukut pystys että torstaiksi viilenisi sen verran että päästäisiin vielä hakutreeneihin ennen kesätaukoa. Muuten meillä käy aika pitkäksi, kun aina vaan kahdestaan touhutaan :D

Haukkuhauvelin ekat treenihaukut

Eilen päästiin Hopen kans taas hakutreeneihin, jotka onnistui tällä kertaa mielestäni hurjan hyvin. Teimme treenin viuhkatyyliin, eli kaksi maalimiestä kävelivät vinoittain koirasta pois päin sitä kokoajan kutsuen. Äijät painuivat puskaan piiloon, ja koira vietiin hetkeksi pois jolloin äijät etenivät 10-15 metriä ja menivät uudelleen piiloon.

Hope löysi kolme ekaa maalimiestä helposti ja rohkeni jopa haukkua kaikkia! Koska Hopella on ollut kiire tulla maalimieheltä pois omia aikojaan, laitoimme tällä kertaa pitkän liinan koiran perään ja kun äijä oli haukuttu, Tiia meni ottamaan liinan päästä kiinni. En tiedä kuinka paljon "kiinni" oleminen vaikutti, kuinka paljon se, ettei aamuruokaa saanut kuin hippusen, mutta koiruudella ei ollut tällä kertaa mihinkään kiire.

Viimeinen maalimies olikin hurjan vaikea. Tuuli painoi ilmeisesti hajun hieman sivuun, ja koira juoksi pusikossa piilossa olleen äijän ohi monta kertaa. Hienoa oli kuitenkin tässäkin huomata, että koira jatkoi työskentelyä, vaikka risteilikin omia aikojaan keskilinjan molemmin puolin. Hope myös malttoi tulla Tiian luokse kutsusta, vaikka pari kertaa sitä jouduttiinkin huutamaan. Lopulta viimeinen maalimies näyttäytyi ja eteni uudelleen, ja tällä kertaa Hope löysi perille. Yllättäen tämä maalimies haukuttiinkin kaikkein reippaimmin, ilmeisesti alkoi ärsyttää, kun tyyppi oli mennyt niin vaikeaan piiloon :D

Ennen treenejä päästimme Hopen juoksemaan Lean (noin vuoden vanhempi narttu) ja Henkka-isukin kanssa. Henkka otettiin akoille erotuomariksi, ne kun meinasivat ruveta mittelemään voimiaan hampaiden kanssa. Ikävästi sai jälleen huomata, että Hopella on erittäin vahva dominanssi. Tästä syystä se ei varmaankaan aikuisena enää tule niin hyvin toimeen muiden narttujen kanssa. Toistaiseksi Hope nöyristyy, jos vanhempi narttu älähtää sen alistusyrityksistä. Nyt jo kuitenkin huomasi, että Lealle Hope ärisi vastaan, mutta Henkan tullessa paikalle nöyrtyi nopeasti maan matoseksi.

Reenien tuoksinnassa Tiia sai myös vihiä siitä, mikä Hopen yltiömäisen karvanlähdön ja tuhoamisvimman todennäköisesti aiheuttaa: nimittäin vaikuttaa siltä, että nuoren neidin toiset juoksut ovat tuloillaan. Insesti-iskä Henkka oli jo sitä mieltä, että ei kun hommiin vaan, mutta viattomuudessaan Hope oli sitä mieltä, että homman täytyy olla leikkiä. Henkka ei oikein tykännyt, kun Hope koitti astua sitä vuorostaan takaisin.

Jännittävän reeni-illan jälkeen kotona oli todella väsynyt koira. Nukkumaanmenon aikaan Tiia ihmetteli omituista napsuttelua, kunnes huomasi kyljellään makaavan koiran tassujen heiluvan vimmatusti vasten makuuhuoneen seinää. Taisi Hope juosta Lean ja Henkan kanssa ja maalimiesten perässä vielä unissaankin...

Kevät keikkuen kääntyi jo kesäksi

Ohhoh, kun on aikaa vierähtänyt ilman että on yhtään blogitekstiä saanut aikaiseksi...Kaikenlaiset kiireet ja lenssut on työllistäneet meitä pitkin kevättä, milloin koiralla on ollut joku paikka kipeenä, milloin omistaja on kuumeessa tai mahataudissa..

Meidän reenit on jääneet ihan minimiin tänä keväänä. Kodin lähellä olevassa jääkiekkokaukalossa ollaan reenattu kerran-pari viikossa tottista, lähinnä seuraamista, makuuta ja luoksetuloa sekä eteenmenoa. Häiriöttömässä tilassa nämä kaikki onnistuvat Hopelta oikein hienosti, vielä pitäisi saada sitä häiriövarmuutta.

Kentällä viimeksi ollessamme noin kuukausi sitten todettiin, ettei Hope jaksa siellä keskittyä kolmea minuuttia kauempaa. Siksi olenkin tehnyt reenejä pelkästään kotona, ei oikein viitsi ajaa noin sataa kilsaa sen kolmen minuutin takia...

Hihnan päässä Hope käyttäytyy jo melko hyvin, tosin vieraisiin koiriin me ei juuri törmäillä, joten sitä ei olla harjoiteltu paljon. Koira on kuitenkin selvästi ymmärtänyt, että on parempi kävellä hihna löysällä, jotta matka ei kokoajan katkeaisi ikävästi.

Tiian sairasteltua viime viikon Hope tuntuu puhkuavan ylimääräistä energiaa roppakaupalla ja sen se käyttää kaikenlaiseen ryökälemäiseen toimintaan. Eilen oli ihan huippuriiviö-päivä. Aamu alkoi Hopen tyyliin sukkien ja muiden vaatteiden kantamisella, ja jälleen kerran Tiian uudet rintsikat kestivät kaikki kaksi päivää kun ne on nyt syöyty poikki. Sama ruljanssi toistuu muuten joka ikinen aamu sillä välin kun Tiia koittaa syödä aamupalaa, jos jollain vinkkejä miten päästä siitä eroon, otetaan kiitollisena vastaan.

Vaatteiden lisäksi Hope syö myös mattoja, edelleen joka matossa on hampaiden tekemiä reikiä ja nyt uusin villitys on tuhota oma patja häkistä. Tiia hiukan harmittaa, kun 50 euron keinonahkapatjasta kannetaan pumpulia pitkin kämppää ja tasainen jyrsintä kuuluu häkistä joka yö. Ilmeisesti Hope haluaa nukkua pelkän häkin lattialla....

Nooh, eilen illalla Tiia tuli kesken työpäivän kotiin potemaan migreeniä. Noin puolentoistatunnin unien jälkeen potilas havahtui epämääräiseen metallitölkkien kalisteluun..ja meni pahaa aavistamatta katsomaan mistä ääni kuuluu. Eiköhän ryökäle ollut levittänyt keittiön kaapista (ovi oli muuten kiinni) puolet roskapussin sisällöstä pitkin lattiaa, pääosin onneksi keittiöön. Porkkanankuoret, teepussit, kalapakkaukset, jugurttipurkit kaikki iloisena sekamelskana keittiön matolla :D Lisäksi metallinkeräyksestä oli ongittu kiva määrä tonnikala- ja kissanruokapurkkeja ihanan terävine reunoineen.

Kaiken kivan sotkemisen lisäksi Hopesta lähtee ihan tolkuttomasti karvaa. Imurointia seuraavana päivänä mustat kerrokset leijuvat jo kaikkien huoneiden seinustoilla, karvoja on luonnollisesti myös sänky ja sohvat täynnä, vaikkei Hopen PITÄISIKÄÄN niissä olla. Tiia koittaa lisätä nappuloiden joukkoon vähän öljyä, ja antaa jälleen matokuurit molemmille elukoille. Ehkäpä karvanlähtö loppuu sillä.

YH:n elämä ei Hopen kaltaisen koiran kanssa ole mitenkään helppoa. Välillä Tiia on edelleen valmis tarjoamaan koiraa vaikka ensimmäiselle vastaantulijalle, tai vähintäänkin suunnittelee sen palauttamista Päiville. Oikeasti Tiia ei kuitenkaan raaskiksi koirasta enää luopua, vaikka välillä sen hoito ja riiviöily käy todella voimille. Muuta elämää ei juuri pysty järkkäämään, on vain töitä ja koiraa. Onneksi tilanne helpottunee kesän lopulla, kun Tiia ja Hope muuttavat Ilkan luo Nokialle. Pääsee ehkä edes kerran viikossa sanomaan, että en muuten tänään vie tuota kuin yhdelle lenkille :D

Voihan..... kevät!

Se on täällä taas, kevät, kura, kikkareet ja kärpäset. Onneksi valon mukana tulee myös kivoja juttuja, kuten huomisen torstai-illan hakutreenit :D

Hope nautiskelee lähimetsän kevätannista aivan riemastuneena. Tänään se ilahdutti meitä aamulenkillä jahdaten sitruunaperhosta kumallisesti loikkien. Näky oli kuin jostakin disney-piirretystä, harmi että kameran kantaja oli niin hidas, ettei pysynyt loikkivan rotikan vauhdissa :D

Ikävä kyllä Hope nautiskelee myös hevosen kikkareista, jostain epämääräisistä möykyistä ja oman sekä naapurin kissan pihalle jättämistä, lumen alta löytyneistä hiiren (tms.) raadoista... Eikä niistä luovuta, vaikka Tiia sanois mitä (eikä tiia suostu kaivaan niitä sen suusta)... YÄÄÄÄK!!!!

Hope rakastaa älyttömästi keppien hakemista. Kepin eteen se on valmis seuraamaan, haukkumaan, olemaan paikallaan tai mitä vaan keksitään pyytää. Sinänsä huvittavaa, kun keppejä on kuitenkin metsät väärällään ;) Edes lelu ei voita kepin ihanaa hurmaa. Keppileikin varjopuoli on tietysti kuumuus, parikymmenen reippaan pyrähdyksen jälkeen koiran kieli roikkuu polvissa ja silti se urhoollisesti singahtaa aina uudelleen kepin perään. Hope on käytännöllisenä koirana keksinyt myös keinon viilentää itseään: mikäs sen mukavampaa kuin painaa maha kuralätäkköön, ojaan tai soiseen lätäkköön ja pistää maate. Ja voitte vain kuvitella kuran ja hiekan määrää meidän huushollissa, lähes päivittäisestä imurinlaulannasta huolimatta :D

Muutaman viikon Tiia taisteli joka suuntaan hihnan päässä kiskovan koiran kanssa, mutta pääsiäisenä muistui mieleen yksi opittu konsti. Hihnan päästä tuli propelli, joka valitettavasti napsauttaa koiraa kuonolle, jos se innostuu kiskomaan eteen.
Hope on kyllä valitettavan kovapäinen, mikä ilmenee sekä siten, ettei se opi vieläkään varomaan propellia ja siten, että ei tunnu paljo napsahtelut haittaavaan :D

Tässäkin kolikossa on tosin kääntöpuoli: hihna napsahtaa joka lenkillä pari kertaa myös taluttajan päähän, naamaan tai vähintään polveen.
Eikä propellilenkkeilyä voi harrastaa pitkillä matkoilla... Kotoa lähimetsään kuluvan kävelyn ajaksi se toimii siten, että Tiian hermot säilyy, ja sitten koittaa ihana vapaus kummallekin, koiralle sekä omistajalle!!

Minkäköhän takia mun koira ei opi kulkemaan kauniisti hihnassa? Ei kai syy voi olla siinä, että se kulkee hihnassa ainoastaan kotoa metsään (max.500 m), kotoa autoon (50m.) tai autosta kotiin :D :D

Kuuri loppui, mutta reenikielto pysyy...

Kennelyskä ei sitten vaan ota laantuakseen. Tulehduskipulääkettä vedettiinkin jopa 7 päivää, mutta silti haukku vaan köhii haukuttuaan tai kun riehuu jotain. Noh, hiljaa hyvä tulee, sano ELL ja käski lopettaa lääkkeen jo. Reeneihin kuulemma ei saa palata ennen ku on terve, ettei muut tartu...

Reenit on meillä muutenki vähän jäässä. Tiialla on ihmeellinen reeni/koulutusähky. Ei vaan oo motivaatioo, kummallakaan. BH-liikkeitä eli seuraamista ja jääviä liikkeitä ollaan tehty lenkkien aluksi ja lopuksi, niitten lisäks harjoteltu sitä lenkkeilyä, eli hihnassa kulkemista. Se sujuu kahdestaan ihan hyvin, mutta Ilkan tullessa mukaan vetää Hope riemuissaan ketju kireellä, eikä malta millään kulkee vierellä.
Eilen pistettiin sentään Ilkka pari kertaa piiloon, ja Hope kävi sen sitten hakemassa hukasta.

Pelastuskoirareeneistä me jouduttiin pois kokonaan, kun siellä kasvo ryhmä liian isoksi. Ne vaati sitoutumista vähintään 3 kertaa viikossa treeneihin, ja vuorotöisenä YH:na (plus että halutaan käydä turun reeneissäkin) ei mulla riittänyt rahkeet sellaseen. Ehkä sitten joskus tampesterissa sitäkin.....

Nyt Tiia on pohtinut, että vieläkö sitä viittisi liittyä ja mennä salon pk-harrastajien tottiksiin keskiviikkoisin, mutta ehkä ei 4 kuukauden takia viitti. Me kulutetaan motaria, jahka auto saadaan kuntoon, ja käydään turggusen treeneis vaan=) Käy raskaaks opetella aina uudet reenikäytännöt uusissa porukoissa..

Autosta pakko mainita vielä sen verta, että Tiia ehti sit iloitsemaan isosta farmarista kaks viikkoo ennen ku kolahti :D Onneks edessä ajavan takakontissa olleelle collielle ei käynyt kuinkaan, vaikka autonkulma menikin ruttuun. Tiialla ei ollut elukoita kyytis, työmatkasta kun oli kyse:D

Näyttelytuomisina kennelyskä

Köh! Köh! Köh! Hy-äää! Tällaista meillä on kuunneltu viime torstaista lähtien... Hope sai rokotuksesta huolimatta kennelyskän, ja Tiialla on vahva epäilys että se tarttui Pirkkahallin KV-näyttelystä, sillä hallin koosta huolimatta 3 500 koiraa yhdessä paikassa takaa pöpöille oivallisen leviämispaikan...

Tulehduskipulääke tuntuu auttavan, ja Hope on ihan kiltisti sen ottanut. Jollei rupea tehoomaan, kokeillaan antibiootteja. Viikonloppuna Hope oli aika alamaissa, mutta on jo osoittanut selkeitä piristymisen merkkejä. Harmi vaan, että treenit jää kyllä aika vähiin, eikä Bh-kurssillekaan päästy yskän takia taaskaan...

Muuten näyttelystä tuli mukaan EH, mikä oli ihan kiva juttu ruotsalaiselta tuomarilta. Myös Hani sai EH:n, joten on ne siskokset vaan aika kauniita. Hope-riiviö tosin keksi kaikkia kommervenkkejä kehässä, esimerkiksi murisi tuomarille (joka siitä huolimatta roplasi hampaita ihan kiitettävästi) ja haukkui juoksun aikana. Ilkalla oli vähän liian kiva lelu kehän laidalla, ja Hope rupes harmittamaan ettei saanutkaan sitä heti seisomisen jälkeen... Muutenkin homma alkoi puuduttaan, kun tällä kertaa oltiin kehän laidalla ilman häkkiä...

Yskän takia kun oltiin eläinlääkärissä haukku käyttäyty todella mallikelpoisesti, tosin pussaili lääkäriä aika paljon. Verikokeen ottokin sujui ihan mallikkaasti. Hemoglobiini oli vähän alhaalla, joten se käydään mittauttamassa uudestaan kunhan tauti hellittää ja kesä tulee. Turkin kiiltoa Ell kehui kovasti.

Nyt me vaan koitetaan toipua tämä viikko, ja kunnellaan tasaiseen tahtiin köhinää.

Seuraamista ja muita kommervenkkejä :D

Eilen oltiinkin taas pitkästä aikaa koulutuskentällä. Sinnikkäästi roikumme BH-kurssilla, vaikka koira onkin vuoden verran kakarampi kuin muut. Heti ensimmäisellä kurssilla tuli tosin selväksi, että ei me kovin pian kokeeseen olla valmiita, mutta tavoite on kuitenkin päästä ensi syksyllä kokeeseen.

Ensimmäinen kääk tuli jo siinä, että namit piti laittaa välillä kokonaan piiloon. Seuraamisessa en ole Hopea enää "imuttanut" nakilla, mutta nami on ollut kuitenkin kädessä. Äkkiä Hope hiffas kuitenkin, että nami tulee myös taskusta, kunhan hiukan malttaa mielensä.

Kotiläksyksi saimme seuraamista, täyskäännöstä ja edestä sivulle -kiertoa. Harjoittelu aloitettiin jo tänään aamulenkillä. Aamulla rupesimme testaamaan myös ensi viikon liikettä, istumista kesken seuraamista ja maahan menoa. Toistaiseksi Tiian pitää hieman hidastaa vauhtiaan, että Hope ymmärtää istua. Maahan meno ei sujunut aluksi, mutta saatuaan vapauden, lelun ja leikkimisen palkaksi muutaman kerran, rupesi Hope tarjoamaan maahanmenoa myös istu-käskyllä :D

Viimeistään huomenna rupeamme harjoittelemaan myös kaupunkiosuutta. Ajattelin viedä nälkäisen koiran nakkipaketin kanssa keskustaan, tosin sitä ennen meillä on pelastuskoirien tottista. Viikonloppuna viimeistään ryhdymme harjoittelemaan vieraiden kohtaamista, kättelyä ja ilmoittautumista.

Hope tuntuu nauttivan uuden oppimisesta, mutta taitaa syy olla minussa itsessäänkin. Perusjuttujen jankkaaminen kun ei ole mieleeni, vaan kaikki mulle heti tänne nyt -periaatteen mukaisesti kaipaan lisää haasteita. Huomaan innostuvani itse enemmän ohjaamisesta, kun opeteltavat asiat ovat itsellekin uusia.

BH-kurssilla on hyvä olla myös jumbokoirakko (eli tällä kertaa me). Vaikka homma on meille haasteellista, emme kuitenkaan ahnehdi liikaa tai pety epäonnistumisistamme. Onhan meillä vuosi aikaa tulla yhtä hyviksi kun muut kurssilaiset...

Kevät alkaa reippaasti

No ni! Huomenna käännämme sitten Hopen kans uuden lehden esiin näissä koulutushommissa. Ilmoittauduin nimittäin alaosaston BH-kurssille, jolla tähdätään kevään kokeisiin. Tosin en ole lainkaan varma, onko meistä kokeeseen vielä keväällä, mutta jos sitten syksyllä viimeistään... Kurssi alkaa siis huomenna, ja meitä vähän jo jännittää :D

Pelastuskoirapuolella joudumme sitten luopumaan rakennustreeneistä, koska ne on aina BH-kurssin kans päällekkäin maanantaisin. Ajattelin silti osallistua etsintäkurssille ja mahdollisimman paljon pelastuskoirien muuhun koulutukseen Salossa. Siirsin tallivuoronkin torstaille, että päästään ainakin tottisteleen pelastuskoirien kanssa keskiviikkoisin..

Me ollaan hiukan suunniteltu muuttoa Nokialle, jos syksyllä päästäis sinne. Valitettavasti se tarkoittaa näiden kivojen harrastusten ja koiraihmisten jättämistä tänne :( Siksi suunnittelin, että BH olis hyvä olla ennen muuttoa. Yhteiskuntakelpoisen koiran kans passais sitten siirtyä uusiin harrastusporukoihin Tampereelle =)

Uudessa Rottweiler-lehdessä oli artikkeli, jossa sanottiin koirankoulutukseen liittyvän usein epäonnistumisen ja syyllisyyden tunteita. Niitä ollaan koettu meillä viime aikoina varsin usein, sillä tuntuu että sekä kontakti että tekemisen ilo ovat olleet aivan hukassa jonkun aikaa. Sitten kun ottaa tiukemman linjan, tulee se syyllinen olo, aivan kuin silloin kun huomaa vahvistaneensa jotain epätoivottua käytöstä. Noh, ehkä se tästä vielä iloksi muuttuu kun lumet sulaa ja aurinko alkaa paistaa.

Huomenna sitten nähdään, kelpuuttaako Elina meidät BH- kurssille... toivottavasti Hope ei ole aivan superriiviö...

SYNTTÄRISANKARI :)

Tänään Hope on jo vuoden vanha riiviö, vaikkei uskoisi. Iso se toki jo on, säkää ei olla saatu aikaiseksi mitata, mutta painoa oli viikko sitten 38 kiloo. Silti se on vielä kovin pentumainen luonteeltaan ja myös ulkonäöltään. Todennäköisesti puikulapäälle kasvaa kallo vasta sitten, kun ne aivot tulevat vuoden päästä postipakettina :D Niitä odotellessa.

Viime aikoina ei ole juuri tullut blogia päiviteltyä, hakutreenit on edenneet siihen, että viime lauantaina Hope haukku kaikilla maalimiehillä Liedon treeneissä. Halikon rakennustreeneissä en viitsinyt Hopea haukuttaa, paitsi ulkona se haukkui Jonnan.
Haukkumista harjoitellaan kotona päivittäin, useinmiten kyllä ilman Tiian ohjausta, ikkunan läpi ja siten että kohteena on viattomat naapuriraukat.

Pertteliin olemme siis kotiutuneet vallan mainiosti. Hope on pelästyttänyt jo monet naapurit, ja ne, joita Hope ei ole pelästyttänyt, pelkäävät todennäköisesti Tiiaa. Sen verran volyymiä löytyy toisinaan, kun hemrot on ihan loppu ja koira vaan hölmöilee..

Edelleen Hope kantaa päivittäin sukkia ja muita vaatekappaleita, mutta nykyään luopuu niistä ihan mukavasti. Lelun tuomista harjoittelemme kaksi kertaa päivässä, sillä ruokakupille ei ole asiaa ennen kuin Tiialla on lelu kädessä.

Maanantain pakkasilla kokeiltiin ensimmäistä kertaa talvitakkia tositoimissa, ja se näytti olevan ihan ehjä vielä treenien jälkeenkin. Saas nähdä, koska se tuhotaan ensimmäisen kerran.

Piakkoin meidän olisi syytä ruveta treenailemaan näyttelyjuttuja taas, 15.3. on Pirkkahallissa KV-näyttely, johon Tiia aikoo uskaltautua. Toivottavasti itävaltalainen tuomari on suopea, sillä näyttely tulee olemaan meidän ensimmäinen virallinen, junnuluokka. Tarviikin käydä ostamassa uus näyttelytalutin, kun edellisen Hope naposteli sentin paloiksi...

Tänään mennään treenailemaan pelastuskoirien kanssa tottista. Katotaan ansaitseeko synttärisankari hienoa NEU-KINKKU-KERMAVIILI- kakkua, minkä Tiia teki pakastimeen odottamaan iltapala-aikaa...

Niin juu, ens viikonloppuna saadaan toivottavasti myös mondeo käyttöön, sillä Hope alkaa ylttämään etupenkille vyöstään huolimatta. 38 kiloo karvasta koiraa sylissä kesken ajon on lievä liikenneriski :D Puhumattakaan siitä, että näissä kolmansissa valjaissa on korvattu toinen kaulakappale rinkan remmillä, kun yks riiviö päätti poikkasta sen edellisreissulla. Niitä aivoja odotellessa...

Eka juoksu, uusi talvitakki ja peuravaara

Eilen Hopella sitten todistettavasti alkoi ensimmäinen juoksu. Taitaa olla masentavaa hommaa, kun haukku oli koko viikonlopun jokseenkin allapäin. Tai sitten se ei vaan taas saanut tarpeeksi huomiota kun Ilkka oli viikonlopun kylässä.. kuitenkin Hope nukkui, useasti meni jopa omaan häkkiinsä tutimaan, makoili ja huokaili enimmäkseen koko viikonlopun.

Perjantaina Tiia kävi ostamassa haukulle talvitakin. Siis sellaisen hevosten loimea muistuttavan manttelin. Pelastuskoiratreeneissä kun muistuteltiin, että pakkaspäivinä pitää varmistaa, että koira tarkenee odotella autossa. Nyt ainakin tarkenee, ellei syö takkiansa, niinkuin äiteensä on kuulemma tehnyt ;)

Tiia osti ensin takiksi 60 senttisen tämän vuoden mallin, mutta testattuaan sitä Hopelle huomasi sen olevan vähän lyhyt. Siispä eläinkaupassa vaihtoivat sen 70 senttiseen, joka on pikkasen iso vielä, mutta parempi se kuin liian pieni. Sopivan kokonen oli sitäpaitsi helpompi pukea, ja vaikka viime vuoden (so last season) kuosia olikin, oli pelkkä ruskea Tiian mielestä jopa ruutukuviota kauniimpi...

Lauantaina meinasi aamulenkistä tulla pikkasen jännittävämpi kuin normaalisti. Kävelimem tuttua reittiä peltotietä pitkin, kun Ilkka ja Hope pelleilivät jotain. Ilkka hyppäsi pellolta metsän puolelle piiloon ja Hope meni vauhdilla perässä. Tiia jatkoi tietä pitkin ja saman tien kuin kaksikko oli heilahtanut puskaan, hyppäsi kolme valkohäntäpeuraa noin kahden metrin päässä Tiiasta sieltä metsästä tielle, tien yli, ojan yli ja peltoa pitkin kohti toista reunaa. Onneksi koira pyöri jo valmiiksi Ilkan konteissa (jaloissa) mistä se oli helppo napata hihnaan. Kyllä harmitti, ettei ollut kameraa mukana!

Pahaa aavistamatta Tiia päästi Hopen hihnasta peurojen mentyä jo aikaa sitten. Koira heittikin uukkarin ja palasi takaisin metsään. Tiia jatkoi Ilkan kanssa kävelyä ja vislaili välillä koiraa, jota ei kuitenkaan näkynyt enää missään. Metikössä olikin ollut vielä yksi peura, jonka Ilkka näki lähtevän liikkeelle, ilmeisesti Hopen hätyyttämänä. Aika kauan kesti, mutta loppujen lopuksi Hope tuli Tiian perään samasta suunnasta, eli peltotieltä. Taisi haukku todeta, ettei sillä ole saumaa juoksennella peurojen perässä ;)

Ollappa kunnon kontakti!

Eilen oltiin Hopen kanssa PEKOlaisten tottiksessa. Meininki oli aika vapaata, oltiin Halikon Tarjoustalon parkkiksella ja lähinnä kaikki tekivät tottisjuttuja itsenäisesti. Lisäksi paikalla oli myös häiriökoira, joka häiriköi kyllä vakuuttavasti haukkumalla.

Hopesta oli jännää, kun lähistöllä meni rekkoja ja muutenkin oli vähän ihmeellistä olla sellaisessa paikassa. Seuraaminen lähti sujumaan pienen ihmettelyn jälkeen. Myös muut hommat toimivat hyvin. Ainoa, minkä puuttuminen Tiiaa oikeasti harmittaa on reaktionopeus. Hope istuu kyllä, noin minuutti käskyn jälkeen.

Toinen ongelmakohta on kontaktin ottaminen. Hope ei kuuntele, eikä reagoi nimeensä. Tiia niin toivoisi, että nimi saisi koiran heti katsomaan kohti, muttei oikein tiedä, miten sen saisi opetettua/ehdollistettua siihen. Reaktion toivoisi olevan sama myös silloin kun naapurin räksy riekkuu aidan takana tai oma torpedokatti tekee kamikaze-iskujaan...

Tottistelun jälkeen kävimme vielä pitkähköllä iltalenkillä. Tiia keksi ottaa kontaktia siten, että laittoi juustoa omaan suuhun (nakkia ei kasvissyöjän suuhun pistetä) mutta pimeys verotti vähän homman tehoa, Hope ei oikein nähnyt koska nami putoo ja minne.

Haukkumisilmaisuakin alettiin treenailla iltalenkillä. Patukka toimi siinä hommassa hyvin, ei muuta kun koira istumaan, ite piiloon ja käsky "etsi".. Nopeasti Hope hoksas, että nyt pitää haukkua jotta patukka lentää kainalosta. Alkuun toki haukutin pelkästään patukalla (eli en mennyt piiloon). Seuraavaksi pitääkin ruveta kokeilemaan palkkapurkkien kanssa, että riittääkö ne houkuttimeksi haukkumiselle.

Iltalenkilläkään Hope ei ehtinyt/malttanut/muistanut käydä pissalla, mitä Tiia ei tiennyt koska koira oli osan lenkistä vapaana pitkin pimeää metsää huidellen. Eli taas oli eteisen lattialla (laminaatit kiittää) lätäkkö illalla. Tiia otti kloritee kehiin, ja vaikka nyt haiseekin uimahallille, voi ainakin toivoa ettei Hope haluais pissata ainakaan siihen kohtaan enään.

Tänään saavatkin sitten molemmat elukat matokuurin, kun Saila vinkkas et karvanlähdön syy voi olla loisissa...Ei muuta kuin jälleen apteekin kautta kotiin :)

Ekat pelastustreenit

Maanantaina käytiin Hopen kanssa ekoissa Salon seudun pelastuskoirien treeneissä. Treenit olivat sattumoisin Rauhalassa, joka on yksi Halikon sairaalan tyhjillään olevista rakennuksista. Tehtiin yhteensä kolme peräänlähtöä ja ainoastaan ensimmäinen äijä oli todella hankala löytää. Taisi Hope olla vähän sekaisin, kun pitikin tehdä hommia sisällä.

Hienosti kaikki kolme äijää kuitenkin löytyivät, ja haukulla tuntui olevan ihan hauskaa. Seuraavaksi pitäisi alkaa rakentamaan ilmaisua, sen ei luulisi olevan järin vaikeaa, kun naapureita ainakin haukutaan jatkuvasti. Viikonloppuna aloitetaan viimestään nämä reenit, kun Tiia saa Ilkan avustajaksi eli äijäksi:D

Tänä aamuna Tiia oli kyllä jälleen aivan valmis luopumaan koirasta kokonaan. Mitenhän kaikki voikin mennä aina silleen, että kun hyvää hyvyttään koittaa tehdä kaiken koiralle parhaaksi, saakin shittiä niskaan? Tiia meni illalla hyvissä ajoin nukkumaan, tarkoituksena vedellä hirsiä vähän yli kuuteen ja lenkittää Hope aamulla pitemmin kuin normaalisti. Noh, Hopehan päätti herättää Tiian jo ennen viittä.

Tunnin ajan Tiia muun muassa kuunteli, kun Hope paiskoi luitaan lattialle (oikeasti Hope heittää ne suustaan niin et laminaatit vaan kolisevat) kävi noin 20 kertaa kolistelemassa häkissään, veti Nalan kanssa rallia niin että sohva siirtyi paikaltaan ja kun Tiia kävi laittaan kissan pihalle, Hope tiputti pari kahvikuppia tiskipöydältä altaaseen.

Tiia päätti luovuttaa, nousi ja vei koiran takapihalle (ennen kuin puki, keitti kahvia tai teki itelleen muutakaan), jossa koira ei kuitenkaan suostunut pissaamaan. Tunnin lenkilläkään Hope ei tuntunut tekevän mitään. Aamuruoan jälkeen Tiia koitti kakittaa koiraa vielä takapihalle, mutta Nalan jahtaaminen kiinnosti enemmän. Harmistuneena Tiia teki lähtöä töihin ja astui eteisen matolla olevaan märkään länttiin!!!! Että sellainen kiitos tällä kertaa.

Toivottavasti päivä muuttuu hiukan paremmaksi ja illan tottistreenit pelastushaukkujen kanssa menee hyvin. Muuten Tiia kyllä kiroaa, pitkään ja hartaasti koko nelijalkaisten lemmikkien luomakunnan.


PS. Hopesta lähtee edelleen karvaa ihan simona, toissapäivänä harjasin koiran, eilen imuroin kämpän ja tänään näytti siltä taas kun ei olisi viikkoon siivottu... *huokaus*

Naapureita pitää haukkua

Karvakuonoset kaverit on kotiutuneet Pertteliin, kuka paremmin, kuka huonommin. Tiia tykkää kyllä uudesta kämpästä, mutta Hope on sitä mieltä että:
a) kaikki naapurit, ainakin alle 120 cm korkeet, on haukuttava pystyyn aina tavatessa ja
b)yölläkin kuuluu haukkua jos joku ajaa autolla, vetää vessan tai pamauttaa ovensa kiinni.
Valituslappuja odotellessa, vaikka naapurien väliseinät on kyllä onneks betonia... Tiia kun on viä niin pirun hyvillä unenlahjoilla varustettu, että Hope saa haukkua aika tavalla ennen kuin Tiia tulee tajuihinsa :D

Eilen käytiin Katrin opastuksella testaan uudet lenkkimaastot, ja täytyy sanoo et Halikkoon verrattuna on poluilla pituutta ja valikoimaa riittää. Jokapuolella uskaltaa myös pitää koiraa irti, tai uskaltaisi jos voisi luottaa siihen, että se tulee luokse kutsuttaessa eikä juokse auton alle tai vastaantulijan kontteihin hyppimään.... :D meillä on vielä hiukan tekemistä tämän asian kanssa!!

Eilen Tiia viritteli vapaapäivän kunniaksi tietokoneen ja tulostimen käyttökuntoon sillä välin kun Ilkka otti päiväunia. Hope ilmeisesti ajatteli, että tilaisuus nokosiin on tullut ja yhtäkkiä Tiia huomasi koiran nukkuvan tyynen rauhallisena sohvalla. Eipä taida hirveetä kunnioitusta tulla tuolta Hopen suunnalta.. Pomon petiin vaan, kun silmä välttää.

Salossa asumisessa on ainakin yksi huono puoli ilmennyt, siis sen lisäksi että reenit on niin kaukana. Nimittäin Eukanubaa joutuu hakemaan Turusta saakka, kun täällä ei mikään kauppa myy sitä... Mutta kyllä me nyt sit vielä sinnitellään sillä, ja käydään sit morjestamas Turun kavereita murkinan haku reissulla. Onneks se 15 kilon säkki kestää aina melkein pari kuukautta.

Hope on aika hentosen oloinen, vaikkakaan ei mikään laiha tyttö taas tällä hetkellä. Ruoka on ruvennut maistumaan: joka kerta menee nykyään kuppi tyhjäksi, ja pakkaset on vähentäneet lenkkien määrää hiukan.. Kyllä me tästä taas ryhdistäydytään, ja hankitaan timmi kesäkunto kummallekin tytölle:)

Reenejä meillä alkaa jo olla ikävä... Pikkuhiljaa tarvis päästä taas ohjaukseen, ettei mee ihan huningolle kaikki touhut... Tulisi jo kevät!!!