tiistai 23. helmikuuta 2010

2 vuotta täynnä!

Kylläpäs on aikaa vierähtänyt siitä kun blogia on päivitetty. Syynä tähän on uusin perheenjäsen, jouluna syntynyt Jaakko-poika. Hope otti tulokkaan oikein hyvin vastaan, kovasti oli alkuun mukana vauvan hoidossa. Esimerkiksi vauvan paukuttaessa vaippaan kävi Hope heti haistelemassa ja tökkimässä nenällään pojan pyllyä sen oloisena, että "tämä tarttis siivota". Nyt Hope alkaa jo rauhoittua, mutta edelleen toimii hyvin itkuhälyttimenä: jos Jaakko itkee yksinään pinnasängyssä, juoksee koira heti hakemaan minua. Toisinaan Hope juoksee kyllä hakemaan minut hätiin vaikka Jaakko ei olisi yksin, jos isä/mummi tai muu sylissä pitäjä ei heti saa poikaa hiljaiseksi :D

Lumihankea ei olla varsinaisesti päästy hyödyntämään, vaikka haaveena olikin hiihtohommien harjoittelu tänä talvena..se hyöty hangesta kuitenkin on, ettei tarvita pitkääkään mettälenkkiä kun kepin perässä juokseva koira on ihan poikki, sen verran koville hangessa kahlaaminen ottaa...

Kerrostaloelämään Hope on jo tottunut hyvin. Välillä reagoi erikoisempiin ääniin, mutta yöt meillä ollaan nykyään haukkumatta. Silloin tällöin nostetaan sitruunapanta esiin pöydän kulmalle muistutukseksi, mutta kaulaan sitä ei enää tarvitse laittaa.

Reenien suhteen on ollut todella hiljainen talvi, emme ole vielä lähteneet Nokialla mihinkään harrastusporukkaan mukaan. Ihan meidän naapurissa olisi koirille treenihallikin mistä saisi kohtuu hinnalla vuoroja, mutta ilman kouluttajaa en koe sitä hyödylliseksi. Toiveissa on, että kevään/kesän aikana pääsisimme BH-kurssille ja mahdollisesti syksyllä kokeisiin (hui).

Vaunulenkkeilyä harrastamme ahkerasti. Hope ei ole kovin hajujen perään ja pidemmillä lenkeillä koira selkeästi kyllästyy pelkkään kävelyyn. Silloin olemme treenanneet seuraamista/maahanmenoa/istumista yms. lenkin lomassa. Tietty vaunujen vierellä tehtynä liikkeet eivät välttämättä ole ihan puhtaita, mutta sopivat aivojumpaksi lenkillä.

Viime viikolla Hope täytti jo 2 vuotta, eli on jo ihan aikuisen mitoissa. Virtaa ja pentumaisia kujeita kuitenkin riittää edelleen..vauvan leluja saa olla vahtimassa, myös sukat ja muut Hope kyllä nostelee nopeasti "talteen", tosin välillä ne palautuu reikäisinä takaisin... Jännityksellä odotamme mitä tapahtuu kun Jaakko lähtee ryömimään/konttamaan. Ehkä jonkinlainen koiraporttti/leikkikehäsysteemi on tarpeen omien hermojen säilyttämiseksi :D