"Maailman paskin koiranomistaja" -mitalia odotellessa

Tää syksy ja alkutalvi on kyl mennyt aivan reisille Hopen kanssa. Tai ei koirassa ole mitään vikaa, ja edelleen tuntuu luottamuskin olevan ihan kunnossa, mutta Tiialla itsellään vaan on niin riittämätön olo. Tuntuu että aika loppuu aina kesken, ja Hope-reppana joutuu keksimään itselleen aktiviteetteja, kun mamma ei hänelle niitä tarpeeksi järjestä.

Tänä aamuna Tiia nukkui niin pahasti pommiin, että ensimmäisen kerran 7 kuukauteen (herran jestas, onko Hope jo NIIIN vanha) jäi aamulenkki kokonaan väliin. Onneksi on takapiha, jossa pisut ja kakit pystyy tekemään vähän nopsemmallakin aikataululla.

Edellisyönä Tiia heräsi neljältä siihen, että Hope oksentaa. Ei muuta kuin matto suihkun alle huuhteluun, mutta keittiössä odottikin kaksi puoliksi syötyä (yääk) kakkaläjää. Ei ihme jos vähän oksetti. Kaikki läjät siivottuaan Tiia oli kömpimässä takaisin sänkyyn, jolloin Hope oksensi vielä päiväpeitolle. Nicee....

Tänä aamuna Hope olikin kellon soiton jälkeen todella hiljaa, makoili vain häkissään. Tiia oletti sen johtuvan myöhäisestä nukkumaanmenosta, kouluhommia kun tuli väännettyä reippaasti tämän vuorokauden puolelle.. Vaan ei! Hope olikin aamulla livahtanut kylppärin ovenraosta sisään ja hakenut Vanish-tahranpoistoainepullon, joka olikin aika pieninä paloina pitkin makkaria... Jo pari kuukautta sitten Hope pureskeli saman pullon suuttimen rikki, joten mahtaa olla jostain koiranmintusta tehtyä ainetta.

Lunta Hope rakastaa. Olisi niin ihana ryntäillä pitkin pehmeää hankea, mutta tyhmä Tiia kiskoo hihnan päässä ja kiljuu vastalauseita. Hopen mielestä se on epistä, jos mikä. Ketjukaulaimen kanssa kun ei pysty edes kunnolla kiskomaan takaisin. Höhhöö!!

Kentälle olemme sentään ehtineet muutaman kerran tässä viime kuukausina, mutta mettäreeneissä emme ole käyneet sitten lokakuun alun. Hope ei varmaan enää edes tiedä, mitä haku ja jälki on. Tosin Tiia on pyhästi vannonut, että kouluhommien nyt pikkuhiljaa vähentyessä (jos lumet sulaa) tehdään jälkiä ihan keskenään tohon kotimettään. Kun vielä saisi lupauksen pidettyä....

Vuodenvaihteessa meitä odottaa jälleen muutto, tosin uudesta asunnosta ei ole vielä tietoa. Käy turhan kalliiksi toi lukaali tälle YH:lle, varsinkin kun koiran tuhoamiin tavaroihinkin on uponnut ihan kiittetävästi fyrkkendeeliä. Hope on tavaroiden tuhoamisen maestro, ja Tiia onkin miettinyt, että onko aino ratkaisu todellakin kerätä KAIKKI pois pöydiltä, hyllyiltä ja näkyviltä ja sulkea jokainen tavara kaappiin? Tuntuu typerältä, sillä eihän Hope silloin ikinä opi jättämään näkösällä olevia tavaroita rauhaan.

Tiia on ollut huolissaan myös Hopen kasvusta. Neiti on aika hyvässä kunnossa, siis sopivan hoikka kyllä tällä hetkellä. Kun vaan korkeutta olisi tarpeeksi, Tiia kun ei ole ihan varma, minkä verran sitä pitäisi olla. Painoa Hopella on tällä hetkellä noin 36 kiloa. Välillä ruokaa menee kaikki mitä annetaan, toisinaan (kuten tämän aamun vanishpullon syönnin jälkeen) ruokaan ei kosketakaan.

Reilun viikon ajan olemme myös paranneelleet Hopen takatassuun tullutta haavaa. Lieneekö ensimmäiset kunnon jäät viiltäneet sen, mutta polkuanturan ja reunimmaisen varpaan välissä on ollut kurjan näköinen haaveri. Aluksi Tiia hoisi sitä betadinehauteella ja sukalla, mutta nyt ollaan lähinnä vuoroteltu cothivettiä ja bacibactia. Hope ei vaan tykkää yhtään cothivetin laitosta. Nyt jo antaa sitä laittaa, vaikka aluksi aina yrittääkin karkuun. Ensimmäisillä kerroilla Tiia oli varma, että saa hampaat poskeensa, kun dogi oli niin hurjana suhikeen laitosta. Nyt haava on kuitenkin selkeästi jo umpeutunut hyvin, joten lääke ei varmaan enää kirvelekään niin paljon.

Sen verran kävimme kentällä viikko sitten, että näimme uuden rottweiler-kalenterin, johon Hope oli päässyt toukokuun tytöksi. Oli kyllä niin Hopen näköinen kuva, ei tietenkään mikään niistä kauniista istu-käskyn alla poseerauksista, vaan juuri se, missä neiti on heittänyt riiviövaihteen silmään ja heittäytynyt kieriskelemään valkovuokkojen päälle. :)

Yhtä ihana riivö Hope edelleen on, vaikkakin aika tuntusa. Ei Tiia sitä mihinkään vaihtaisi, mutta Hope voisi kyllä haluta vaihtaa Tiian johonkin sellaiseen omistajaan, joka ei hylkäisi työpäivän ajaksi yksin kotiin, joka käyttäisi reeneissä ainakin kaksi kertaa viikossa ja joka jaksaisi leikkiä loputtomasti. Sitä mitalia odotellessa...

Pannahinen paikkojen särkijä

Hope on aivan Hopeless tossa paikkojen särkemisessä. Ei vaan voi käsittää, missä välissä se kaiken tuhoo. Tänään oli jälleen yhdet Tiian rintsikat pureskeltu, onneksi vaan olkain, joten sen saa varmaankin korjattua. Eilen Tiia huomasi, että kaksi viikkoa sitten toisinpäin käännetyistä sohvanpaloista ulommaista saa ruveta ompelemaan,kun eräs pannahinen on tunkenut ensin luunsa ja muunsa sohvankoloon (kulmasohvan osien väliin) ja sitten koittanut ottaa sitä sieltä pois, tietysti sillä seurauksella, että sohvan kulmassa on nyt reikä...

Tiia ei edes halua ajatella, kuinka pitkä tulisi listasta "Hopen rikkomat tavarat", jos sellaista alkaisi kirjoittamaan. Taitaisi pienempi nippu paperia täyttyä melko nopeasti.

Yksi Tiian kavereista oli sitä mieltä, ettei Hopea saisi lainkaan leikittää millään kankaisella, esim. farkkurätillä, jollei se saa syödä vaatteita. Jos jollain on tähän jotain omakohtaista kokemusta tai vinkkiä, kaikki otetaan vastaan ennen loppullista hermojen menetystä. Koiraa on myös TODELLA hankalaa olla huomioimatta silloin, kun suussa on jotain kiellettyä, koska usein se on myös jotain itselle tärkeää...

Eilen meiltä jäi reenit väliin, koska Tiia ei jaksanut lähteä myrskyn keskelle ajamaan. Sähkökatkoksen yllätettyä meidät tuli testattua sekin, miten Hope ja kynttilät sopivat yhteen: eivät kovin hyvin.

Lähdimmekin sähkökatkoa pakoon Muurlaan, jossa Hope ja Essi ja Fiina saivat juosta vapaina. Kaikki meni hyvin siihen asti, kun kävimme tasaisin väliajoin huutamassa koiria ovelta. Kun emme hetkeen huomanneet tätä tehdä, kolmikko oli haihtunut näkymättömiin. Tiia lähti sitten etsiskelemään hurttia tallilta ja muualta lähiympäristöstä, mutta niitä ei ollut missään. Jonkun ajan päästä rapainen, väsynyt lauma kuitenkin tuli Miinan huudon perässä takaisin pihapiiriin. Hiukan ehdimme jo pelästyä niiden lähteneen pidempäänkin reissuun.

Ehtymätön energiapakkaus

Tänä aamuna Tiia ilmeisesti nukkui jälleen liian pitkään, Hopen mielestä ainakin. Neiti oli hakenut naulakosta (tai lattialta sen alta) näyttelyhihnansa ja ilmeisesti osoitti arvostuksensa kehäpellenä olemiseen. Hihna oli meinaan sentin palasina lattialla Tiian herätessä. Harmistuksen ja silmissä kiiluvien euronkuvien haihtumisen jälkeen Tiia päätti viedä koirulin reippaalle energianpurkulenkille.

Mentiin lähimetsään, ja Hope lähti heti hihnasta vapauduttuaan painelemaan täyttä laukkaa pitkin poikki. Koiran menoa ei voi katsella nauramatta, joten pian Tiiakin oli taas hyvällä tuulella. Löysimme monta kaatunutta puuta, joissa harjoittelimme edes takas hyppyjä. Hope oppi myös uuden tempun, joka oli siis "ali", kun osa puista oli niin korkea, ettei koiraa voinut hypyyttää niistä yli.

Hope osoitti myös gustaffsonin taitonsa kiipeilemällä jokaiselle vähän isommalle kivelle, mikä matkan varrella oli. Tiia kun meni laittamaan ekalle kivelle kepin ja kehotti kiipeämään :D

Lenkin yhteydessä Tiia kävi piilottamassa myös lelun metsään, mutta ovelana laittoikin niitä sinne kaksi. Hienosti Hope haki ne yksi kerrallaan, vaikka ei olisikaan malttanut luovuttaa niitä Tiialle. Sisätiloissa Hope on oppinut kyllä todella hyvin irti käskyn (kolinapurkin ravistelun avustamana), mutta ulkona koira ei malttaisi luopua aarteistaan.

Aamulenkin jälkeen haukku makoilikin hetken aloillaan silmät lupsuen. Tiia antoi sille töihin lähtiessä pakastepizzalaatikon, johon syömättä jäänyttä aamuruokaa oli piilotettu. Jotakin energian määrästä kertoo, ettei Tiia ehtinyt ovesta ulos ennen kuin laatikko oli auki ja namit syöty...

Sama pää kesät talvet

Piti tohon edelliseen tekstiin liittää toi näyttelyarvostelukin, mutta se sitten unohtui työntohinassa.
Tuntuu, että joka kerta siellä kehässä ollaan eri koiran kanssa, mikä tietty osittain selittyy sillä, että Hope on vielä täysin kasvu- ja kehitysiässä.

Tuomarina oli Marino Markio:

Hyvätyyppinen, hyvin narttumainen. Ikäisekseen hyvä pää, hieman vaaleat silmät. Hyvä rintakehä, normaalit kulmaukset. Hyvä kaula. Erinomainen luonne.

Ja sjoitus oli siis 2, sen lisäksi tuli KP. Allekirjoitan kyllä narttumaisuuden (viittaakohan se luonteeseen?), joten erinomainen luonne tuli positiivisena yllätyksenä :)

Vaaleat silmät tulivat muistaakseni meille nyt ensikertaa, vaikka samanlaiset nappisilmät Hopella on koko ajan ollut. Kulmauksissa on aina ennen ollut jotain puutteita, joten se on hyvä hyvä. Kaunis tytteli kaikin puolin.

Uusi KP ja ehkäpä jälleen muutto edessä...

Turun pentunäyttely sujui ihan mallikkaasti kiitos Ninnun ja Villen jotka tulivat hoitamaan Kepo:n tehtäviä eli kantamaan häkkiä jne.
Rotikkatypyjä ei ollut kisassa kuin kaksi, ja onnistuimme tulemaan hienosti toiseksi:D Mieltä kuitenkin lämmitti KP, josta saimme oikein mitalin matkaan!
Tiiakin pystyi kehässä juoksemaan ja kumartelemaan, vaikka lensikin lauantaina hevosen selästä komeassa kaaressa, eikä alastulokaan niin kovin pehmeä ollut....

Hope on viime viikolla saanut remuta monena iltana Piiljärven Essin ja Fiinan kanssa, mistä syystä se on ollut suht rauhallinen muuten. Tosin niiden aiemmin syötyjen silmälasien tilalle Tiia kävi tilaamassa tänään uudet, eikä voi sanoa, että koiran omistaminen olisi kovin halpaa lystiä:D tai ainakaan Hopen omistaminen ei sitä ole.

Jotta rahapula oikein konkretisoituisi, päätti Halikon kunta nostaa vuokrataksojaan. Tiia laittoikin jo asumushakemuksen menemään, jos vaikka saisimme jostakin rivarikaksion tuon lukaaliasunnon tilalle. Tiia vaan vähän huolestuttaa, kun joku on joskus sanonut (olisko ollut Saila) että koirat on melko paikkasidonnaisia. Mitähän Hope tuumaa, jos muutetaan kahden kuukauden välein? Noh, asia jää hautumaan, mutta nykyinen asunto on kyllä liian kallis meille, vaikka se aivan ihana ja tilava onkin.

Hope on rauhoittunut kyllä muutenkin, ja oppinut käyttäytymään hiukan paremmin kaikissa jännittävissä tilanteissa. Täytyy toivoa, ettei tämä ole vain tyyntä myrskyn edellä ennen uhmaiän alkamista...