Metsäreissulla

 
Töistä kotiin tullessani täällä jo odottelikin ilmeisen nälkäinen ja energinen pikku-neiti. Ai että sitä jälleen näkemisen riemua. Ruoka maistui tällä kertaa melkein kokonaan, tosin hetki täytyi taas antaa ruuan laskea välillä makailemalla keittiön matolla...Välittömästi kupilta lähdettyä Hope kävi ensin tekemässä kakat ja melkein välittömästi perään pissat, joten totesin, että pihalle lähdöllä ei ole mitään kiirettä. Annoimme ruuan laskea rauhassa ja lähdimme pihalle, tarkoituksena mennä taas tuohon lähimetsään tutustumaan ja oikein kameran kanssa. Mietitytti vain hiukan kuinka tuo kuvaaminen onnistuu kun on neiti niin nopea liikkeissään.

Menomatka oli taas oikein Via Dolorosa, välillä tuntui, että kivirekikin liikkuisi helpommin, sitä kun voisi sentään vetää perässä. Mikä ihme siinä oikein on, että tuossa kaupunkiympäristössä neidillä on hirveä tarve purra jalkoja ja käsiä ja ärrimurrimurista hirviästi, mutta kun päästään vähän johonkin missä on puita niin ettei metsää niiltä näe, niin hihnassakin kuljetaan _niin_ taitavasti, kuin aikuiset? Metsään kun päästiin niin mitään ongelmia ei tosiaan enää ollutkaan, Hope oli kuin ihmisen mieli (Note to self: selvitä huomiseksi millainen on ihmisen mieli) Kun asutus jäi riittävästi taakse Hope pääsi taas nauttimaan vapaudesta ja nykyään hän myöskin tekee niin, tosin kovin kauas neiti ei vielä jaloista lähde, neljä metriä ja takaisin, neljä metriä toisaalle ja takaisin, neljä metriä toiselle toisaalle ja takaisin jne., eiköhän tuosta jo saa kuvan. Jos joku oikein mehevä haju jostain sammaleen alta tarttuu nenukkiin niin jälkeen saatetaan jäädä kuitenkin enemmänkin, tosin kovin kauaa ei mene kun tanner tömisee takana ja neiti on taas vierellä.

Sisua Hopelta ei ainakaan puutu, huvittuneena seurasin vierestä kun neiti välttämättä halusi kiivetä erään kiven päälle, ensimmäisellä yrityksellä sammal irtosi tassujen alta ja neiti tömähti pyllylleen maahan, hetken aikaa hölmistyneenä katseltuaan uusi yritys. Tällä kertaa sammal vain lensi kun takatassu ruopaisi sen irti, mutta pito riitti kuitenkin nousuun. Harmikseen joutui Hope kyllä huomaamaan ettei siellä päällä mitään ihmeellistä ollutkaan...

Kotiinpäin tultaessa otimme sitten hiukan seuraamista ja makaamista, nakkeja oli molempien harmiksi vain yksi kun hulttio-omistajat eivät huomanneet ostaa lisää. Kuinkahan neidistä tehdään kunnon metsäkoira, kun kotimatkan ongelmaksi on nykyään muodostunut tuo vetäminen(jos väkisin jotain ongelmia haluaa kaivaa) niin hienosti hän taas tuli kotiin päin. Nyt uni taas maittaa tuolla omassa pedissä, saan rauhassa latailla kuvat koneelle ja nettiin. Katsotaan herääkö ennen kuin mamma saapuu kotiin.

Repussa kaapissa

Juha oli eilen ensimmäinen, joka tuli töistä kotiin. Huojentuneena Juha huomasi, ettei Hope ollut tehnyt tuhoja, vaikka olikin 7 h yksin kotona.
Tiian kanssa tehty aamuinen pitkähkö metsälenkki taisi siis toimia
hyvänä väsyttäjänä=)

Juha kertoi polkeneensa tuhatta ja sataa kotiin, kauhukuvat silmissä, Hopelle oli nimittäin unohtunut aamulla panta kaulaan. Juha oli kuvitellut pennun joko kuristuneen olkohuoneen porttiin tai kaataneen akvaarion päälleen... Hiukan Juha pelästyi, kun kotiin tultuaan ei löytänyt Hopea mistään.

Pienen hetken päästä Hope oli kömpinyt esiin eteisen naulakko-kaapista, jonne siis on piilotettu kaikki kengät turvaan naskalihampailta... Siellä se oli nukkunut Juhan repun sisällä kaapin pohjalla=D Juhalta oli tainnut jäädä kiireessä aamulla kaapin ovi auki...

Viime yö sujui huomattavasti rauhallisemmissa merkeissä, koska ahkerat omistajat kävelyttivät Hopea mukavan mittaisen metsähaistelulenkin myös illalla ennen iltaruokaa.. Tuntuu Hopelle ruokakin maistuvan aina paljon paremmin lenkin jälkeen, eilen taisi mennä kaikki tarjottu ruoka joka aterialla:) Ja neiti vaan kasvaa.

Pentukarvasta karkeaan

Snif. Vauva ei ole enää vauva, eilen Tiiankin oli myönnettävä Juhan jo viikon alussa
havaitsema asia. Hopen silkinpehmoinen pentukarva on jo vaihtunut selän päältä
selkeästi karkeammaksi. Neidille on tullut myös kokoa lisää sen verran, että etutassut saa
varsin helposti keittiön tuolille, sohvalle, sängyn reunalle jne. Nyt opetellaankin tiuhaan "alas"- toimintoa.

Kolmen päivän sairasloma meinasi pikkuhiljaa käydä Tiian hermoon, tänään Tiia pääsi takaisin töihin lepäämään. Hope osaa meinaan imeä voimia innokkaalla riekkumisellaan. Eilisaamuna Tiia aloitti päivänsä siivoamalla kissan oksennusta ja astumalla paljain jarpain kakkaan! Voitte kuvitella, että Juhalla oli hauskaa. Että sellainen eläintarha.

Tänä aamuna Tiia vei Hopen metsäkävelylle, jotta pahimmat energiat tulisi purettua ennen yksin jäämistä. Lenkillä Hope keksi uuden jutun:
huomattuaan, että Tiia meinaa kytkeä Hopen taluttimeen, pentu ei antanut kiinni. Pois päin juokseminen auttoi onneksi tähän vaivaan, ja kuriton kakarakin saatiin muutaman harjoituksen jälkeen kytkettyä:)

Neidillä alkaa olla pikkuhiljaa melkoisesti virtaa, joten piakkoin suuntaamme varmaankin myös maastoreeneihin. Mielikuvituksettomina yksilöinä kun emme oikein osaa tehdä Hopelle kunnollista aivojumppaa.

Virta näkyy valitettavasti myös öiseen aikaan. Viime yönä Hope oli aivan mahdoton, haukkui halkojaan (joita on siis puruleluina) ja kuskasi pisupaperit petiin, jossa repi ne kappaleiksi (voi sitä rapinan määrää). Tänä iltana kehitelläänkin jotain päänvaivaa, jottei neiti nukkuisi illan mittaan liikaa. Onneksi Tiia on huomenna iltavuorossa, joten yöunien vähäisyys ei tunnu ihan niin paljon:D

Eilen saimme muuten Päiviltä (Hopen kasvattajalta) tiedon, että rekisteripaperit on vihdoin saapuneet! Nyt tiirailemmekin ahkerasti postilaatikon suuntaan...

Hihkumaton Juha

Eilen olimme jälleen pentukurssilla, Tiiakin raahautui mukaan, vaikka flunssa verotti vielä voimia. Tällä kertaa Juha sai mennä hihnan päähän, ja Tiia yritti pysyä kentän laidalla.

Hopen ja Juhan yhteistyö ei sujunut ihan niin innokkaasti kuin edellinen kerta kentällä...Saila totesikin heillä olleen samaa ongelmaa Hopen isukin kanssa, eli mies ei vaan "osaa" innostaa pentua luontevasti hihkuen. 

Perusjutut meni kuitenkin hyvin, ja parivaljakko sai luvan 
leikkiä suhteensa parantamiseksi. 
Ja ringin keskelle tapahtuva luoksetulo meni todella hyvin, paljon vauhdikkaammin kun viime kerralla Tiian kanssa!

Sattuipa jännä juttu, kun kentälle tuli Hopen velipoika nyt ensimmäistä kertaa. Kesken seuraamisen Hopea ei kiinnostanut yhtään muut koirat, mutta vainuttuaan veljensä, Hopen huomio kiinnittyi hajuun,
jota se kiskoi nenään oikein antaumuksella. Taisi vielä muistaa veikkapojan!

Eilen sattui myös ensimmäinen kynsienleikkuuvahinko, mutta Hope ei tainnut edes huomata asiaa. Pysyimme rauhallisena, ja painoimme kynttä märällä paperitollolla. Taisi katketa suonta todella vähän, sillä verentulo tyrehtyi saman tien. Saimme helposti leikattua kaikki kynnet loppuun.

Tänä aamuna Tiia vakoili aamulenkkiläisiä ikkunasta ja näytti seuraaminen sujuvan ihan hyvin. Taitaakin olla niin, että suorituspaineet latisti kentällä touhuamista:)

Aamupöperö ei taaskaan maistunut, ja Tiia on hiukan huolissaan. 
Eilen kun lisättiin annoksen määrääkin, 
kun kerran kiloja on tullut lisää. 
Juha oli viksuna sitä mieltä, ettei pentu itseään nälkään näännytä.
Ja iltaruoka meni kuitenkin kokonaan.. 
Eiköhän aamuruokakin mene viimeistään 
parin tunnin päästä!

Viikoloppukyläily siurossa

Hope pääsi viikonlopuksi Tiian kanssa Tiian vanhempien luokse Siuroon.
Reissu meni ihan mallikkaasti, tosin alkumatkan autossa vilkkaalla tuulella 
ollut neiti vietti jalkatilassa, eikä takapenkillä niin kuin piti. 

Siurossa kohta 10-vuotias lapinkoiramummeli Vicki otti tulokkaan vastaan
vähän ristiriitaisin tuntein. Vickillä kun on jo näkö huonontunut ja viime 
keväänä sattunut välikohtaus pittbullin kanssa jätti lähtemättömät arvet niin 
Vickin mieleen kuin kuonoonkin. 

Hopen kanssa Vicki kuitenkin riehaantui jopa hiukan leikkimään. 
Hihnat olivat tiellä touhussa, mutta Tiia ei uskaltanut 
ottaa riskiä, että koirat juoksevat tielle saakka.  

Siurossa Hope vietti auvoista elämää, koska Tiia nukkui lattialle levitetyllä sohvalla, eikä pystynyt estelmään Hopea, niin koirahan löytyi aamulla jalkopäädystä tyytyväisenä=D

Ainoastaan ruoka ei tuntunut oikein maistuvan. Tiia pysyi lauantaina kovana, ja päivällä Hope sai saman ruoan jonka oli aamulla jättänyt syömättä. Toisella kertaa ruoka upposi hienosti, mutta päivän saantisuosituksesta jäi tietysti jonkin verran puuttumaan sen päivän osalta.

Sunnuntaina pyörähdimme vielä Nokialla Immortal Metal Festin järjestysporukoita kattomassa, eli nähtiin Sini, Jani, Tapsa ja muut mukavat kaverit. Hope pääsi tutustumaan myös italialaispoikiin, ja neiti hurmasi taas kaikki=)

Nyt Tiia on sen verran pahan flunssan kourissa, että täytyy miettiä jaksaako Tiia lähteä pentukurssille tänään lainkaan. Voi olla, että Juha ja Hope joutuvat lähtemään keskenään. Täytyy seurailla hieman oloa, että miksi se tästä kehittyy.

Hope on muuten aikamoinen jöllikkä jo. Juha punnitsi neidin äsken, aamuruoan jälkeen tosin ja neiti painoi 8,5 kiloa. Se on aika mukava paino tänään 9 viikkoiselle vauvelille.

Nyt Tiia menee lepäämään ja potemaan flunssaa. SNIF!

Purukalusto kunnossa

Eilen Hope oli ekaa kertaa pitkän päivän yksin kotona, ja illalla saimme tuta sen kunnolla. Hope oli todella riehakas ja purki energiaansa puremalla meitä, koko ajan ja lujaa!

Tiialla on mustelmia käsivarret ja pohkeet täynnä ja Juhaan Hope sai tehtyä naskaleillaan jo sellaiset reiät, että käsivarresta tuli vertakin.
Omat lelut ei kiinnostanut yhtään, vaan hetken purtuaan omaa lelua, Hope ryntäsi aina uudelleen käsivarteen kiinni. Loppuillasta pentu riehasi itsensä jo ihan stressin partaalle, jolloin Tiia vihelsi pelin poikki.

Ulosmenon sijaan istuimmekin 20 minuuttia keittiön lattialla, ja Tiia piteli Hopea sylissä tiukasti rauhoitellen. Aluksi Hope rimpuili, läähätti, koitti purra jne jne. mutta lopulta rauhottui. Pureminen jatkui kuitenkin taas hetken päästä.

Tänä aamuna Tiian ja Hopen ollessa pissalenkillä (remmissä kulkeminen sujuu jo pääosin melko hyvin) Hope riehaantui kotitalon kulmalla jälleen ihan mahdottomaksi. Core texit vaan ritkuivat kun Hope roikkui puntissa kiinni. Tiia päätti, että homma ei vetele ja köysipallo-lelun kanssa Hope kulkikin kulmalta ihan nätisti. Palattiin takaisin takapihalle, ja taas uudelleen talon kulmalle. Ja taas uudelleen. Lopulta Hope tuli kulman ohi ilman lelua ja ilman puremista!

Juhan kanssa lenkki puiston ympäri meni kuitenkin todella hyvin. Ainoostaan puolivälissä lenkkiä Hopelle oli tullut kakkahätä, ja Hope olisi halunnut tulla kotipihaan kakkalle. Muualla kun on vielä turhan jännää, että malttaisi kakalle pysähtyä. Lopulta Hope oli kuitenkin uskonut, että Juha ei tule Hopen suuntaan, vaan Hopen on mentävä Juhan suuntaan!

Virtaa riittää, paitsi hihnassa

Eilen kävimme Hopen kanssa taas Piiljärvellä, kun Juha oli töissä. Hope jäi Miinan ja Minjan hoitoon siksi aikaa kun Tiia lähti ratsastamaan Nooraa.

Pennulla oli paljon virtaa päikkärien jälkeen, joten saksanpaimenkoira Essi pääsi tarhasta hiukan Hopen kanssa telmimään. Leikki oli mennyt ihan mukavasti, lisään kuvia jos saan jossain kohtaa niitä Miinalta.

Lenkin jälkeen hain Hopen vielä talliin hetkeksi, jotta hepat tulisivat kunnolla tutuiksi. Hope oli remmillä sidottuna käytävän puolella ja itse harjailin heppaa karsinassa ovi auki, näin eläimet näkivät toisensa mutta vaaratilanteita ei päässyt syntymään. Tovi menee, ennen kuin Hopen uskaltaa päästää tallialueella vapaasti kulkemaan, ja silloin sen pitää osata "tänne" ja "ei" AINA, koska vahinko voi isojen eläimien kanssa käydä niin nopeasti.

Automatkat (40 min) molempiin suuntiin meni jälleen mallikelpoisesti hirsiä vedellen. Illalla Hopella oli taas riiviövaihe päällä. Olin varma että käsivarrestani löytyy aamulla hampaanjälkien muotoinen mustelma, niin paljon yksi kunnon haukkaisu sattui!

Iltalenkillä Nalakatti aiheutti jälleen ongelmia, se teki kamikaze-syöksyjä meidän ohitsemme ja yirtti saada Hopen peräänsä. Sen lisäksi Nala hyökkäsi köysilelun kimppuun, kun yritin leikittää sillä Hopea.

Huomasin, että väsyneenä tuntuu pennun toilailutkin melko ylivoimasilta, kun tunsin oloni maailman huonoimmaksi koirankouluttajaksi. Luovutin, nappasin pennun kainaloon, ja kannoin sisälle, jossa kiistelimme vielä ennen nukkumaanmenoa olohuoneen portin paikalleen laittamisesta.

Onneksi tänä aamuna koiranomistaminen oli taas ihanaa, Hope liikkui aamulenkillä melko hyvin hihnassa ja teki hienosti pisut ja kakit ulos. Tosin Hope on ilmeisesti päätellyt, että tämän suorituksen tehtyään pääsee takaisin sisälle, sillä työn takana oli saada pentu houkuteltua kiertämään edes piha! Remmissä kun on kurjaa kävellä, ja puolet ajasta Hope mielummin istuu takapuolellaan.

Olen kehunut Hopea aina, kun se kävelee remmissä, meni se edellä tai perässä. En usko tästä olevan haittaa myöhemminkään, kun remmi on toistaiseksi pysynyt kuitenkin löysänä koko ajan. Lenkin päätteeksi ja aikana pyrimme leikkimään yhdessä, esim. köysilelulla.

Pääasia on, että pentu etenee.
Välillä Hope meinaan vaan jämähtää paikoilleen, istuu, ulisee, ja pyrkii takaisin kotiin. Todellinen lenkkikaveri=)

Kommentoikaa, jos on hyviä vinkkejä, miten tehdä hihnassa kävelystä huippuhauskaa.???
Vai tuleeko haistelu/tutkimusretkeilyhalut vasta myöhemmällä iällä?

Tähän mennessä Hope on riemuissaan "remunnut" hihnassa vain koulutuskentältä lähtiessä ja kun takapihalta kävellään kotiovelle.

Arki alkaa sujua

Hopen kanssa alkaa arki rutinoitua jo, vaikka toinen meistä onkin ollut vielä kotona sen kanssa enimmän aikaa.

Tänään se oli pisimpään yksin, kun me olimme Rottweilerin omistajakurssilla kokonaiset kolme tuntia. Ilmeisesti kaikki oli mennyt hyvin, ainakin leluja oli pureksittu ja kuskailtu pitkin asuntoa, eikä tuhoja juuri näkynyt.

Ensimmäistä kertaa kotiin palattuamme Hope tuli innoissaan vastaan, mistä olimme molemmat ilahtuneita! Silläkin oli ollut meitä ikävä =)
Muistimme kuitenkin tulla sisään rauhassa, ja Hopen rauhoituttua makuulle se kutsuttiin vasta moikkaamaan.
Viikko ikää lisää on tuonut Hopelle riehakkuutta ja 
rämäpäisyyttä, jota pennusta toivoinkin löytyvän.

Tänään nautiskelimme iltapäivän auringonpaisteesta metsäkävelyllä kolmistaan (tällä kertaa mukana oli Juha, ei Nala). Yhdessä vaiheessa Tiia
yritti saada Hopen tulemaan luokse lähietäisyydeltä, mutta Hope oli sitä mieltä, että johan tässä olen. Kun Tiia pyrähti juoksuun hihkuen tuli koiraankin vauhtia. Se teki jopa aikamoisen loikan matkalla Tiian luokse!
Kotimatkalla Hope paineli edellä ja me käännyimme tahallaan sivupolulle.
Saimme hyvät naurut neidin tullessa mustikanvarpujen läpi loikkien kuin
paraskin metsäpupu! Harmi, ettei tullut kamera mukaan...

Illalla Tiia ulkoili Hopen kanssa melkein tunnin. Menimme seuraamista ja istumista nakkipalkalla, ihmettelimme rähisevää sakemannia (kadun toiselta puolen) ja ohi ajavia moottoripyöriä, sekä erästä nuorta bemarikuskia, joka lauloi autoon kävellessään ja jonka auto kuulosti lähinnä traktorilta. Innostuimme myös leikkimään kepin kieputusta, kun Tiialta oli unohtunut köysi kotiin.

Nyt rupeamme valmistautumaan yöpuulle. Kuulostaa siltä, että Hope valmistuu jo repimällä pissapapereitaan :)

Ensikosketus kenttään

Kyllähän Juha ja Hope olivat jo sopineet erimielisyytensä ennen kuin minä ehdin töistä hätiin.
Ilmeisesti neiti oli ollut astetta rasittavampi ja juhalla loppui hermot. Kyllä ne molemmat oppivat vielä ymmärtämään toisiaan paremmin.

Tänään olikin sitten vuorossa ensimmäistä kertaa koulutuskentällä käynti, kun meillä oli pentukurssin kakkososa.
Hope hurmasi jälleen monta isoa ihmistä pienuutensa ja persoonansa ansiosta. Vielä ei nakkipalkka jaksa kiinnostaa kovin kauaa, mutta lelut sen sijaan tuntuivat kivoilta, varsinkin se jonka Hope löysi Sailan taskusta! Sitä Hope juoksutti pitkin koirapiiriä kuin kunniakierroksella, ja sai monta ihmistä nauramaan.

Varsinaisesta koulutuksessa menimme hiukan seuraamista ja kontaktinottoa, mikä sujui varsin mallikkaasti. Emme tainneet päästä kuin kierroksen seuraamista, mutta Hope joutuu ottamaan ainaskin viisi askelta siinä missä isot ottaa yhden!

Luoksetulo ei sujunut alkuunkaan, vaikka kotona se on mennyt ihan kivasti. Tosin vaihdoimme nyt käskun "tännestä" "tuleen", jotta mahdollisesti tulevaisuudessa opittu "tänne" toimisi käskynä kiinni omistajan mahaan.

Yhtäkaikki koulutuskentällä oli Hopen mielestä ihan järisyttävän hauskaa. Näki paljon uutta, ja uusia koiria, ja sai touhuta nakkipalkalla Tiian kanssa. Ensi viikolla taitaa olla Juhan vuoro, jos Tiia malttaa antaa Juhankin välillä touhuta kentällä..

Ennen kotiinlähtöä tutustuimme myös isoon Henkka-isukkiin. Kentällä olo paransi ainakin hetkellisesti myös Hopen remmissä oloa, Hope riehaantui jopa juoksemaan autolle päin hihnasta huolimatta.

Kaikinpuolin antoisa ilta siis. Nyt Tiia ja Juha vetäytyy lukemaan kurssin materiaalia, että mitä kaikkea on jo vajaassa viikossa ehtinyt tekemään väärin:)

8 viikkoinen täystuho

En tiedä itse mitä siellä on tänään tapahtunut, kun olen töissä....

Juhalta tuli äsken puhelu että "lähdin kirjastoon enkä mene takas ennen kun säkin tuut".
Ilmeisesti Hopella kilahti 2 kuukauden täyttäminen hattuun sen verran, että päätti just tänään ruveta riiviöksi. Tähän asti neiti onkin ollut enkeli, mutta honeymoon loppui nyt.
Juha- reppana on kuulemma murissu tänään flunssaisen kurkkunsa kipeäksi, kun neiti on pomottanut jatkuvasti ja tehnyt kaikki mahdolliset pahat.

Aamu kyllä jo alkoi vähän kurjemmin kuin tähän asti, kun Hope päätti remmilenkkeilyn olevan täysin mahdoton ajatus. Pikkasen ihmiset kattoo pitkään ku Tiia maanittelee takapuolellaan tapittavaa, ulisevaa pentua liikkumaan edes hiukan. Juhan oli pakko tulla jatkamaan maanittelua, kun Tiia meinasi myöhästyä töistä. Pissa tuli lopulta.

Päivällä Juha ei ollut saanut Hopea kulkemaan hihnassa edes kotiportailta 3 metrin päähän nurmikolle... Vaikuttaa siltä, että hihnassa kulkeminen tulee olemaan meidän suurin ongelma.
Tiia yritti ehdottaa puhelimessa pärräävälle Juhalle, että menee metsään ja päästä pennun vapaaksi, mutta Juha väitti sen karkaavan. Tulisi kuulemma todennäköisesti vasta Tiian hakiessa takaisin. Ilmeiseti Hope on nyt ratkaissut laumanjohtajuuskysymyksen, ja Tiia on saanut sen tittelin. Vielä Hopelle ei ole mennyt perille, että Juhakin on pomo.
Eiköhän se siitä, toivon ainakin, ettei tarvi töistä lähteä hätiin=)
Illalla kuulumisia pentukurssilta!

Ps. Tiian iskä on nimennyt Hopen Topiksi (Hope=Toivo). Just joo.

Sunnuntaina eläinystäviä

Tänään pakkasimme kimpsut ja kampsut ja suuntasimme heti aamulla Muurlaan Tiian serkun perheen luo. Eilen kävimme ostamassa Karvakorvista autoiluvaljaat ja putkiluun, jota autossa saa järsiä. Hope viihtyy takapenkillä hyvin, eikä ole moksiskaan vaikka poistumme autosta. Vilkaisee vaan, että taas noi lähtee, ja jatkaa unia tai luun kaluamista.
Sunnuntaina alkumatkasta Hope hieman kitisi, mutta huomattuaan kehuja tulevan vain kun on hiljaa ja rauhassa, pisti nopeasti maate ja järsi ihanaa luuta. Paimion kohdalla neiti oli jo umpiunessa, joka on meillä hyvin tyypillinen matkustustapa. Kertaakaan ei autossa ole ollut vielä huono olo.

Muurlassa olikin jännät paikat, kun Tiian tätin saksanpaimenkoirista vanhempi, Essi, tuli tekemään tuttavuutta. Tutustuminen meni kyllä mallikkaasti. Samoin Annun (jonka hevosta Tiia hoitaa) kultaisen noutajaan Danaan tutustuttiin hienosti. Pian Hope-riiviö kiskoikin isoja koiria hännästä ja mahakarvoista niin, että ihmisiä hirvitti koska joku haukkaa kunnolla takaisin!

Koirien lisäksi ihmeteltiin heppoja, Sara-suomenhevoseen oli ihan mukavaa tutustua, mutta Nella-poni puhisi ja haisteli niin että Hopea alkoi hiukan pelottaa! Onneksi äitin sylissä aidan takana oltiin turvassa:) ja isin taskusta löytyneet nakitkin tekivät poniin tutustumisesta hiukan mukavempaa...
Ehti Hope nähdä Tiian Nooran selässä ja Sofian Ponnen selässä lähtevän ratsastamaan. Juha lähti Hopen kanssa meitä vastaankin, että Hope olisi nähnyt ratsukot vielä uudestaan, mutta teimme niin pitkän lenkin, että vilu ja väsy ajoi Juhan ja Hopen sisälle.

Tiian 2- vuotias Minja-serkku oli Hopen ollessa ulkona oppinut hienosti sanomaan "Hope".
Kun Minja kysyi "missä Hope on?" ja Armi-mummi oli vastannut että: "pissalla", sanoi Minja että: "onpa pitkä pissa". Oikeastihan olimme silloin tallilla tutustumassa heppatouhuihin.
Vielä ennen kotiinlähtöä tutustutiin perheen nuorempaan saksanpaimenkoiraan Fiinaan, joka on aika riehakas ja villi välillä. Tiian ja Miinan kanssa kaksikko meni ihan mallikkaasti, mutta kun Juha meni Fiinan ja Hopen kanssa ulos, oli Fiina juossut Hopen yli. Mitään ei kuitenkaan sattunut, eikä Hopekaan juuri pelästynyt.

Viikonlopun saldo oli siis pelkästään positiivinen, äkkiä laskettuna Hope hurmasi ainakin 16 ihmistä (mukaan lukien eläinkaupan myyjän) ja
tutustui 3 isoon koiraan ja ainakin 6 heppaan lähietäisyydeltä, kaukaa useampaankin.
Viikonloppuna myös käytiin suihkussa tassu- ja mahapesulla, eikä sekään meitä kovasti ihmetyttänyt.

Täytyy muuten vielä kehua, että rohkeuden lisäksi Hope on todella fiksu pentu. Nakin kanssa jo istutaan, annetaan tassua, mennään maahan ja seurataan muutamia askeleita. Myös "tänne" käsky on opittu, 
mutta sen noudattaminen ei vielä ole ihan luotettavaa.  Temppuja on tosin tehty lähinnä sisällä...

Neiti muuten suhtautuu omaan, itsenäiseen tyyliinsä myös meidän poissaoloon ja olohuoneen porttiin: hetki vingutaan, sitten painutaan 
johokin nukkumaan. 
Nytkin taitaa kölliä omassa pedissään.

Siirryimme jo tänään kolmen ruokinnan päivärytmiin, 
koska Hope syö paremmin silloin, kun 
ruokintaväli on pidempi. 
Tänään ei ole kertaakaan jäänyt ruokaa kuppiin,
vaikka kerta-annokset ovat hieman isompia.
Kolme ruokintaa istuu paljon paremmin rytmiimme,
neljällä ruoalla viimeinen venyi aina puolille öin, mikä ei ole kauheen hyvä asia yöunien kannalta.
Lisäksi Hope on sitten tottunut jo rytmiin, kun joutuu 
torstaina ensimmäistä kertaa olemaan pidemmän päivän yksin Tiian ja Juhan työvuorojen osuessa päällekkäin.


Autossa

Hurjasti uusia tuttavuuksia

Kuten jo aiemmin kirjuuttelin, eilen oli kylässä molempien perheet.
Vieraiden tuloa varten Tiia päätti valmistautua pienellä imuroinnilla päivälenkin jälkeen. Tiia kantoi Hopen petiin, ja kaivoi imurin kaapista ajatellen, että jos pennut ovat jo Päivillä tottuneet imurin ääneen, ei Hope varmaan ole moksiskaan. Pienen hetken Tiia imuroi ja alkoi sitten ihmetellä kun makkarista ei kuulunut mitään. Hopea ei näkynyt missään, se oli kertakaikkiaan kadonnut! Pikaisen etsinnän jälkeen pentu löytyi Juhan vaatekaapin alahyllyltä, housupinon takaa kyyhöttämästä. Ovi oli ollut raollaan:)
Ei muuta kuin Hope Tiian  syliin ja ensin laitettiin imuri keittiöön pörisemään, itse jäätiin makkariin. 
Pikkuhiljaa hivuttauduttiin sylikkäin lähemmäs. Letkuja ja suutinta
Hope uskalsi haistella, samoin kelautuvaa johtoa ja sammutettua imuria.
Pörisevää imuria katselimme kuitenkin vain kauempaa.
Vieraiden tullessa neiti veti unta kuulaan, kun päivälenkki (korttelin ympäri) venähti 40 minuuttiseksi. Sitkeä Tiia kun ei luovuttanut ennen kuin remmissä oli tehty jotain, ja tulihan se kakka lopulta.
Vieraat hurmioituivat täysin Hopen valovoimaisuudesta, vaikka pitivät Tiian sääntöjä (vain ihmiset syö pöydästä, leikkiessä ei murista, ketään ei purra sormista jne.) hiukan tylsinä.
Juhan tullessa töistä mukana tuli Juhan vanhemmat, joten porukkaa oli paljon. Myös heidän tullessaan neiti oli unten mailla, eikä vieraat taikka ihmiset yleensä/ovesta tulijat vielä tunnu oikein kiinnostavan.
Tiia sanoikin jo Juhalle, että pitääkö kasvattajalle reklamoida pennun olevan rikki kun se vaan nukkuu ja syö=)
Vieraitten lähdettyä Hope ja Juha menivät vesisateessa pissalle, mutta tyypilliseen rottweiler-tyyliin Hope ei kurakelistä tykännyt. Juha sanoi
Hopen jättäneen hänet kuin nallin takapihalle ja rynnänneen etupihalle sadetta pitämään! Ja Tiiaa Juha on sanonut ylihuolehtivaiseksi, kun Tiia haluaa aina pitää remmissä (paitsi metsässä/purtsilla). Väitti vielä, ettei pentu ole mikään kamikaze, joka juoksee auton alle saman tiän. Siitäs sai!


Vieraiden odottelua

Ensimmäinen koirankontakti

Tänään otimme ensimmäisen lähikontaktin toiseen koiraan. Tiiaa kyllä hiukan harmitti, sillä naapurin länsiylämaan terrieri juoksi yllättäen vapaana kulman takaa, ärhäkän räksytyksen saattelemana. Tiia hermostui sen verran että koppasi Hopen syliin, eikä antanut tutustua
vapaasti, vaikka olisi varmaan pitänyt. Varsinkin kun Tiia on joskus haaveillut kahdesta koirasta, joista toinen olisi rottweiler, toinen juuri tuollainen terrieri. Noh, sylistä haistelu sujui ihan mallikkaasti kun Tiia meni kyykkyyn, joten ei Hope ainakaan traumatisoitunut..
Tänään Hope ei ole syönyt kuppiaan tyhjäksi muuten kuin aamulla.
Myöhäisemmän heräämisen takia ruokinta-aikojen väli on ollut tänään noin 4- 5 tuntia, joten ehkä se vaikuttaa ruokahaluun. 
Eikä olla menty edes nakkikoulutusta juurikaan. Pissalenkeillä Tiialla on ollut houkuttimena mukana oma köysilelu. Toivottavasti ruokahalu pysyy kunnollisena, että saamme neidin 
kasvamaan reipasta vauhtia!
Huomenna onkin tulossa paljon kyläilijöitä, kun sekä Tiian että Juhan vanhemmat ja pikkusiskot on tulossa pentua katsomaan.
Hyvä vaan, vielä meillä ei olekaan ehtinyt muita käymään kuin naapurit,
kun Tiia on ollut kipeenäkin. Saa Hopekin tutustua monennäköisiin vieraisiin!

Oi, onnea

Kävimme Hopen kanssa lounaan jälkeen lenkillä lähimetsässä. Remmissä olo sujuu, mutta neidin mielestä se ei ole hirveän kivaa. Hope ei haluaisi kävellä ollenkaan samaan suuntaan kuin minä. Välillä neiti turhautui, istahti ja ulisi. Minä odottelin ensin kärsivällisesti, mutta viimein nappasin neidin syliin ja kannoin hänet metsän reunaan. Onneksi niin pystyy vielä tekemään:)
Metsässä Hope pääsi jälleen vapaaksi ja seuraili minun vanavedessä suht hyvin. Puuhiamme haittasi vain Nalakatti, joka on ilmeisesti päättänyt osoittaa, että hänestäkin olisi lenkkikaveri ollut.
Nala kulkee perässä, edellä ja mukana. Välillä Nala mourusi niin kovaa, että ajattelin sen kuvittelevan 
meidän tarvitsevan vahtia tms.
Hope ei aina tiennyt, seuraisiko minua vai Nalaa, koska Nalakin on meidän laumaa. Nalan johdatettua Hopen hiemaan hankalaan kohtaan kiveä kiipeämään Tiian oli pakko huutaa Hope luokseen. Ja iloisesti Hope tulikin, mutta ei tainnut laumauttamisharjoitus ihan toimia...
Metsästä tulimme pururadalle, jossa Hope oli hihnassa, Nala kiinni.
Purtsia juoksi anopin oloinen nainen täysi vauhti päällä. Hope istua nökötti ihmettelemässä ja Nala rynnisti kotiinpäin, naisen perään. Nainen pysähtyi ja huusi " ei kai se mun perään lähtenyt", johon minä vaan että "ei kai".
Nainen totesi parivaljakon olevan hauskannäköinen, jollaista ei ihan joka päivä tule vastaan. =)
Ja niin ne ovatkin.. hyeenan näköiseksi takkujen takia kynitty kissa, joka kulkee remmittä joukon jatkona ja maailman suloisin 7 viikkoinen pentu.
Kotona leikkasin Hopelta toisen takajalan kynnet ja sitten menimme
päikkäreille, hän omaan ja minä omaan petiini.
Päikkärit venahtivat vahingossa parituntisiksi, kun flunssa verottaa vielä Tiian voimia..
Minuun noustessa Hope jäi jatkamaan, mutta nyt kuulostaa siltä, että neitikin heräsi. Alkoi meinaan vinku ja komennus ttä "mihin se äiskä nyt hävis, perkele" kun tulin tähän olohuoneeseen portin taakse kirjoittelemaan. Nyt tyttö rauhottui, nappaan kainaloon ja lähdemme pissille!
Sellainen täytyy vielä sanoa, että Hope on tuonut jo nyt perheeseeemme sitä, mitä kaipasin: stressitöntä yhdessäoloa ja rennomman, mutta rytmikkään aikataulun!Koiraperheen elämä on toistaiseksi ihanaa, vaikka Hope huutaakin parhaillaan täyttä höökiä olkkarin portin takana. Ymmärrän hyvin, olen usein itsekin tietokoneelle mustasukkainen, kun Juha istuu tässä:)

Toinen päivä meillä

Toinen Hopen yö meni vähän pitemmmissä unipätkissä, mutta myös häiriöinti ja touhuilu unien välillä kesti pitempään.
Tällä kertaa lähempänä nukkui Tiia, joka ei ylttänyt kunnolla petiin rapsuttelemaan, mikä teki rauhoittumisesta hankalaa.
Tiian hermot loppuivat aamuyön tunteinta kun Hope päätti parturoida Tiiaa hiusten roikkuessa sängyn laidan yli. Siinä kohtaa vaihdoimme lyhyttukkaisemman Juhan pentuvahdiksi.
Aamulla oli taas tunti ennen kellonsoittoa vilinää ja vilskettä, mutta Tiia haki pennun takaisin petiin ja unia jatkettiin kiltisti.
Eilisiltana riitti naurua kun Hopella oli virtaa nokosten jälkeen. Olkkarista katsoimme kun pentu haki ensin lelunsa petiin ja loppujen lopuksi kantoi sinne melkein itsensä kokoisen Juhan lenkkarin!
Juha haki kengän pois jolloin sänkyyn lähtivät pissapaperit!
Oli muuten pikkuisen hankalaa olla tuima laumanjohtaja papereita paikoilleen palauttaessa.
Nyt lähdemme lounaan jälkeiselle ulkoilulle, jatkamme tarinointia illalla!

Onnettomat bloginpitäjät...

..ei osattu laittaa tota kommentointihommaa noihin aikasempiin, mutta nyt voi kommentoida ainakin näihin uusiin!

Metsälenkki ramasee

Vielä oli pakko innokkaan koiranomistaja tulla kirjuuttelemaan.
Käytiin päiväruuan jälkeen lenkillä remmin ja pannan kanssa. Hope oli vielä hiukan kuutamolla, ja istahteli ihmettelemään moisia kapistuksia vähän väliä...
Metsässä päästettiin Hope irti ja käveltiin suht reipasta vauhtia pitkin polkuja. Ensin tahtoi jäädä jälkeen, mutta kerran mentiin puun taa piiloon. Hieman hän vinkui ja itkeskeli. Sitten näki Juhan ja lähti tohkeissaan perään.
Loppukävely mentiinkin koira tiukasti vanavedessämme, ei päästänyt meitä enää silmistään..
Taisi uusi ympäristö imee kaikki mehut, sillä pentu uuvahti keskelle keittiön lattiaa. Eikä ole kevyttä koiranunta tuo uinailu!
Juha taitaa huokaista helpotuksesta, kun on koko päivän touhunnu pennun kanssa...
Sellainen tarvii vielä lisätä, että nyt on kyllä tullut jo papereillekin lätäköt, ainakin puolet =D

Eka päivä

No niin ensimmäinen päivä uudessa kodissa alkaa taittua iltapäivään. Vielä aamupäivästä ei tainnut olo vielä olla aivan kotoinen, sillä ensimmäiset torkut otettiin vasta parin ulkoilukerran ja lounaan jälkeen kahdeltatoista, tosin unta maistuikin sitten suhteellisen pitkään. Aamupäivä menikin leikkiessä ja pisin poikin pissaillessa, kertaakaan ei yön vahingon jälkeen ole tainnut osua lehdille. Kakat tosin ollaan tehty kahdesti jo pihalle. Hyvä me! Kissaa Hope ei tunnu aristelevan eikä toisaalta niin hirveän kiinnostunutkaan ole, hyvä niin sillä Nala ei oikein tästä vilkkaasta, syliin tunkevasta uudesta ilmestyksestä tunnu paljon perustavan. Iltapäivä onkin mennyt enemmän ja vähemmän makoillessa, ilmeisesti neiti pääsi jutun juonesta kiinni, taisi aamupäivä vähän väsyttää pienen.

Aamutuimaan

Aamu touhut käynnistyivät Hopen kanssa melko vauhdikkaasti. Kahvin keiton jälkeen Tiia nappasi haukun kainaloon ja lähti pissattamaan Hopea pihanurmelle.
Kuuden aikaan oli vielä kovin rauhallista. Mentiin hiukan luoksetulo harjoituksia, ja Hope jopa istahti hienosti ennen nakin napostelua.
Aamupalan kanssa tuli taas huuto. Tiia oli auttamattoman hidas lusikoimaan puuroa, ja Hope oli haistanut turpoamassa olleet ruuat saman tien. Varmaan 15 minuuttia kuuntelimme vinkunaa, huutoa ja haukkumista. Hope ei meinannut ollenkaan uskoa, että ruoka ei tule vaikka kuinka huutaa, ja yritti kiivetä tiskipöydälle ottamaan sitä itse.
Vihdoin rauhoituttuaan Hopesai aamupalan ja kiskoi sen kauhealla vauhdilla.
Syönnin jälkeen Tiia meni hetken köysileikkiä omalla lelullaan, mutta Hopen alettua murisemaan leikki loppui lyhyeen. Tiia hipsi suihkuun ja Juha Hopen kanssa taas ulos.
Pian kävi ovi ja Juha huuteli "Missä kakkapussit?". Nehän oli tiian takin taskussa.
Vielä menee varmaan tovi ennen kuin kehittyy järkevät paikat kaikille pennun tavaroille.. Ja ennen kun me maalaiset tajutaan, että kaupungissa todellakin kuljetaan niitten pussukoitten kanssa=)
Nyt Tiia livistää töistä kotiin katsomaan, mitä ne kaksi ovat saaneet aikaan. Ainakin päivällä tarkituspuhelun aikana Juha istui olkkarissa ja Hope kiljui portin takana... Ilmeisesti yksinjääntiä oli alettu jo harjoitella:D
Huomenna Tiia nautiskelee Hopen seurasta kouluhommien ohessa. Voi olla, että jäävät tekemättä:D
Lisää kuulumisia tulee varmaankin huomenna!

Tomeran neitokaisen eka ilta

Ensimmäinen yö nyt takana. Minä jouduin valitettavasti tulemaan töihin räkätaudista huolimatta ja Juha jäi Hopen kanssa kotiin tänään.
Pennun haku meni todella hyvin, eikä kyyneleitä vuodatettu, vaikka Päivi sanoikin, että olo on haikea.
Automatkalla neiti käyttäytyi todella mallikelpoisesti, hikkasi vain hiukan ennen isolle tielle pääsyä. Lähes koko matkan Hope veteli unta kaaliin. Itsepäisyydestä saimme heti kuvan, kun neidin oli pakko pitää leukaa kovalla muovilla vaihdekepin vieressä, vaikka koko jalkatila oli vuorattu pehmeäksi viltillä. Tiia sujautti sitten juhan pipon leuan alle, ettei töyssyissä sattuisi.
Pysähdyimme pissitauolla Tiian serkulla Salossa. Autoon palasimme eri järjestyksessä, eli Tiia ajoi ja Juha oli repsikkana. Alkuun Hope koitti tupata Juhan syylin, mutta pian rauhoittui takaisin nukkumaan.
Kotona tutustuimme paikkoihin Hopen tyyliin rohkaeasti ja vauhdikkaasti. Nala-kissan mielestä liiankin rohkeasti, se hyppäsi pöydälle sähisemään kun Hope tunki ensimmäisenä naamaan kiinni.
Iltapala-aikaan laitoimme Hopen ruuan kuppiin turpoamaan ja jätimme sen pöydälle. Istuimme syömään itse iltapalaa, mikä ei ollut neidin mieleen. Hope vinkui ja haukkui, ja me koitimme olla huomaamatta ja katselimme pihalle. Pian neiti rauhottui ja meidän syötyämme sekin sai ruokansa oikeaoppisen kontaktinoton jälkeen.
Hope lopetti ruokailun hieman ennen kupin tyhjentymistä. Nopeana ihmisenä Tiia nappasi kupin pois ja hetken leikittyään Hope palasi ihmettelemään, minne ruoka hävisi. Emme kuitenkaan antaneet sitä takaisin.
Iltapisut tehtiin ulos, vaikka kakat ehtikin tulla sisään jo ennen ruokailua. Iltapisua ennen mentiin jo hiukan luoksetuloa nakinpalasten kanssa. Hyvin Hope lähti siihen mukaan ja oli tohkeissaan.
Nukkumaan mennessä jätimme aluksi oven auki, mutta neiti vaelsi kiusaamaan kissaa. Palautimme pennun petiin ja laitoimme oven kiinni.
Yö jäi hieman katkonaiseksi, Tiia niisti puolen yötä ja Juha seuraili pentua. Nukuimme kuitenkin tunnin-parin pätkissä kuten vauvaperheissä yleensä:)
Hope ei itkeskellyt ollenkaan yöllä. Vain illalla ja aamulla Hope kitisi, mutta se oli enemmänkin sellaista " miksette jo herää, mua ei nukuta"- kitinää.
Puolen yön jälkeen Juha jätti ovenkin auki, muttei kissan perään meno enää kiinnostanut.
Yöllä Hope kävi keräilemässä muutamat hänelle ripotellut lelut ja hamstrasi ne kaikki petiinsä. Pari pissareissuakin Hope teki yön aikana, kolmesta yksi osui oikeaoppisesti sanomalehdelle.
Aamulla Hope oli hereillä pitkät pätkät, mutta vartti ennen kellon soittoa painui takaisin pehkuihin. Ja sitten oli ihmeissään, kun yhtäkkiä heräsimmekin. Hopen peti oli sänkymme lähellä niin, että aina kun pentu rauhottui makaamaan, toinen meistä silitteli sitä hieman.
Jatkan aamupuuhistamme myöhemmin.

Yksi yö

Huomenna saamme Hopen kotiin. Jännittyneenä ja innoissamme jo odottelemme uutta perheenjäsentä.
Pentukurssin aloitimmemaanantaina, tulemme olemaan selkeästi porukan juniori, kun muut on ainakin 11 viikkoisia. Onneksi Saila- täti eli isä-Henkan omistaja tulee olemaan siellä meidän apunamme.
Juha on ahkeroinut viemällä parempia mattoja varastoon ja Tiia on törsännyt niin eläinkauppaan kuin Prisman
lemmikkiosastollekin.
Juha ottaa tavalliseen tapaana melko rennosti, mutta Tiia murehtii Juhankin puolesta. Tykkäähän Hope meistä varmasti? Toivottavasti=)