torstai 10. huhtikuuta 2008

Aamutuimaan

Aamu touhut käynnistyivät Hopen kanssa melko vauhdikkaasti. Kahvin keiton jälkeen Tiia nappasi haukun kainaloon ja lähti pissattamaan Hopea pihanurmelle.
Kuuden aikaan oli vielä kovin rauhallista. Mentiin hiukan luoksetulo harjoituksia, ja Hope jopa istahti hienosti ennen nakin napostelua.
Aamupalan kanssa tuli taas huuto. Tiia oli auttamattoman hidas lusikoimaan puuroa, ja Hope oli haistanut turpoamassa olleet ruuat saman tien. Varmaan 15 minuuttia kuuntelimme vinkunaa, huutoa ja haukkumista. Hope ei meinannut ollenkaan uskoa, että ruoka ei tule vaikka kuinka huutaa, ja yritti kiivetä tiskipöydälle ottamaan sitä itse.
Vihdoin rauhoituttuaan Hopesai aamupalan ja kiskoi sen kauhealla vauhdilla.
Syönnin jälkeen Tiia meni hetken köysileikkiä omalla lelullaan, mutta Hopen alettua murisemaan leikki loppui lyhyeen. Tiia hipsi suihkuun ja Juha Hopen kanssa taas ulos.
Pian kävi ovi ja Juha huuteli "Missä kakkapussit?". Nehän oli tiian takin taskussa.
Vielä menee varmaan tovi ennen kuin kehittyy järkevät paikat kaikille pennun tavaroille.. Ja ennen kun me maalaiset tajutaan, että kaupungissa todellakin kuljetaan niitten pussukoitten kanssa=)
Nyt Tiia livistää töistä kotiin katsomaan, mitä ne kaksi ovat saaneet aikaan. Ainakin päivällä tarkituspuhelun aikana Juha istui olkkarissa ja Hope kiljui portin takana... Ilmeisesti yksinjääntiä oli alettu jo harjoitella:D
Huomenna Tiia nautiskelee Hopen seurasta kouluhommien ohessa. Voi olla, että jäävät tekemättä:D
Lisää kuulumisia tulee varmaankin huomenna!