sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Enää kaksi vauvaa kotona

Vauvat täyttivät 7 viikkoa tiistaina, ja heti keskiviikkona ensimmäinen lähti uuteen, omaan kotiinsa. Nyt sunnuntaina kotona häärii enää kaksi viimeisintä, Allu, joka muuttaa juhannuksen alla ja Atomi, jonka oma koti ja perhe on vielä haussa...

Olin ihan varma, että minkäänlaista haikeutta ei tule, mutta niin vain tuli kuitenkin. Kauhean tyhjän oloista meillä nyt, kun kuusi riiviöö ei terrorisoi paikkoja enää.

Tänä aamuna Amiraali päätti kuitenkin vielä viimeseksi ennen lähtöö nostaa hiukan mun verenpainetta, hyppäsi hiekkakasalta alas ja heittikin ihan naamalleen. Sen lisäksi siitä oli kivaa karata ojan reunaan tutkimaan vesitilannetta, Veikan kanssa yhdessä tietenkin.

Koitan saada pikapuoliin facebookin puolelle ryhmän, jonne lataan pentujen kuvat ja videot luovutukseen asti. Voidaan sitten vuoden päästä ihmetellä miten pieniä ne on joskus olleet =)

Syksylle suunnittelen jonkinlaista pentutapaamista, varmaan sinne syyskuun loppupäähän. Jos vaikka otettais vähän tottista ja näyttelyreeniä, syötäis hyvin ja ihasteltais porukalla meidän hienoja pentuja. Kaikki pennut on saaneet kivat ja oman oloiset kodit. Suuria odotuksia mulla ei ole, mutta kunhan jokaisesta koirasta tulee tyytyväinen ja tottelevainen perheenjäsen omaan laumaansa.

Tässä vielä kuvia aamun ulkoilusta: