Päästiin eilen Hopen kanssa Susun ja kääpiöpinseri-Robbyn mukaan Salmiin Robbyn "mummolaan", jossa odotteli 7-vee sekarotuinen jättiläinen Urho sekä rotikka"pennut" Budi ja Roosa, joista Budi-uros oli selkeesti Hopea isompi ja Roosa aika saman kokoinen. Hope pääsi temmeltämään ja painimaan oikein sydämensä kyllyydestä, tosin joutui kolmen koiran lauman eessä hieman alakynteen. Urhon killuessa niskan päällä Budi ja Roosa milloin härkkivät kumpikin omilta sivuiltaan, milloin muuten vaan varmistivat ettei tulokas pääse karkuuun.
Juoksua ja hyväntahtoista ärinää ja painia riitti. Välillä jäädessään alakynteen Hope kävi kuitenkin ohimennen juoksemassa Robbyn yli, ihan kuin näyttääkseen että tälle mä kyllä pärjään :D Ja "pentujen" mentyä hetkeksi sisätiloihin Hope kiipesi puolestaan Urhon niskaan osoittaakseen, ettei nyt ihan alistettavissa ole :D
Koska Robby joutui tyytymään sivustakatsojan rooliin isojen painaessa pitkin ketoo, lähdimme vielä ihanan mutaiselle peltolenkille, josta Hope sitten kesken kaiken karkasi ilmeisesti peuran perässä metsään. Aikansa Tiia sai huudella koiraa ennen kuin se vihdoin palasi, kieli polvissa ja laittoi maate Tiian jalkoihin ihan kuolleena. Oli peura ilmeisesti juossut kuitenkin kovempaa, vaikka Hopellekin on tutkattu se 39 km /h...
Hopesta on tullut oikea mamman mussukka kun Tiia on nykyään niin paljon kotona sen kanssa. Taitaa syynä olla myös Tiian mielen heltyminen, koira tekisi mieli ottaa aina mukaan, kun elämä kerrostalossa on muuten niin tylsää. Kateeksi oikein kävi tuo Salmin kolmikko, sillä järveen rajottuva tontti metsikköineen tuntui olevan ison koiran taivas. Sellaiseen mekin toivottavasti joskus muutamme :D
Hope on ottanut kotona kurjan tavan haukkua oven takana Tiian lähtiessä kotoa. Vaikka Ilkka olisi kotona, jää koira itkeskelemään ja vinkumaan Ilkan viereen Tiian lähtiessä. Hope myös hyppää usein ovea vasten. Tänään oli piru varjelemassa, sillä ilmeisesti Hope koitti samaan ovenkolistelutekniikkaa Tiian isän perään siurossa, jonne Tiia jätti koiran pariksi tunniksi lähtiessään pitämään partioiltaa. Takaisin tullessaan Tiia hiukan hämmästyi, sillä ulko-ovi oli kiinni, mutta koiraa ei näkynyt missään!!!!
Hetken huhuiltuaan ja talon kierrettyään soitto iskälle varmisti, että koira oli jäänyt yksinään sisään tyhjään taloon reilu tunti sitten.. meinasi iskeä paniikki, kun koiraa piti mennä huutelemaan ulkoa pilkko pimeässä. Onneksi karkulainen tuli täysissä voimissaan takapihalla vastaan, ilman heijastinta se olisi voinut hyvin jäädä auton alle tai eksyä seikkailessaan kuitenkin oudommassa paikassa :D Tästä lähtien on syytä varmistaa, etteivät ovet aukea koiran hypätessä kahvaan.....
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti