Partioilua ja muuta mukavaa

Viime viikonloppuna oltiin Hopen kanssa partioleirillä. Aluksi Tiiaa vähän jännitti, miten Hope tulee toimeen kaikkien lasten kanssa, mutta se ratkesi nopeasti. Nimittäin ehdimme vasta tulemaan leirimökin pihaan kun lauma 8-10-vuotiaita poikia juoksi (tai kiiruhti loppumatkan, kun kielsin juoksemasta) koiran luokse. Ensimmäinen, isoin kumartui koiran puoleen ja antoi Hopen nuolaista naamaansa. Sen jälkeen kolme muutakin poikaa tuli Hopen ympärille silittelemään ja rapsuttelemaan, ja koira istua nautiskeli aloillaan.

Hopea pystyi pitämään leirillä aika paljon ihan vapaanakin, mutta lasten mennessä juoksuleikkejä Tiia sitoi Hopen pitkään juoksuhihnaan. Hellesäistä johtuen Hope juoksi aina suoraan järveen hihnasta vapauduttuaan, ja innokkaita kepinheittäjiä riitti rannassa ja laiturilla :)

Ainoastaan leirillä vierailulla käynyt Santtu (11 vko, mäyräkoira) rajoitti Hopen vapautta, koska Hope ei niin pienen kaverin kanssa osaa leikkiä.

Illalla valvoessamme lasten teltan hiljaisuutta aiheutimme tietämättämme hieman jännitystä. Tulimme rannasta teltan lähelle kuuntelemaan, jolloin Hope kiersi teltan ympäri. Tullessamme toisen kerran paikalle kuului teltasta hirmuinen supina. Tiia kävi kysymässä, onko jokin hätänä? Johon sudarit vastasivat: Onko täällä susia? Me nähtiin teltan raosta vähän aikaa sitten sellaiset mustat jalat....
Tiia totesi nauraen, että Hope se vaan oli kun kiersi telttaa, johon yksi pojista sanoi: Et olisi kertonut, meillä oli just niin jännää!!!

Leiriviikonlopusta toivuttuamme suuntasimme maanantaina Haunisten kentälle Rotikkariehaan. Pärjäsimme kisailuissa aika hyvin, lihapullalingossa ylsimme finaaliin, kun Hope koppasi ensin alkukarsinoissa 3/4 lihapullasta ja semifinaalissa 3/3. Finaalissa suorituspaineet kasvoivat valitettavasti liikaa, ja koppeja tuli vai 2/3.

Totojuoksussa ylsimme jaetulle ykkössijalle lihapullachampioni-Martan kanssa. Kumpikin koira pinkoi poliisin tutkaan 39 km/h vauhtia! Saimme sen kunniaksi kotiin hienon todistuksen, pokaalin ja pikkusäkin lammasriisi- nappuloita. Pukeutumiskisassa tulimme toiseksi (kahdesta osallistujasta) Tiian hätäisellä jenkkihuivit molemmille -ratkaisulla. Siitä Hope sai palkinnoksi hienon luun.

Vaikka Hope olikin kentällä oma itsensä (kieriskeli, haukahteli ja olisi tohissut joka suuntaan), oli hienoa myös huomata sen rauhoittuneen jonkin verran. Poliisin kertoessa poliisikoirien työstä Hope jaksoi todella hyvin makoilla helteisellä nurmikolla kuuntelemassa. Lieneekö ollut riittävän kiinnostava aihe... :D

Riehan tuoksinnassa huomasin, että Hopelle on tainnut valitettavasti jäädä vähän paukkuarkuutta, ainakin se haukahteli naapurikentältä kuuluviin pamauksiin. Tästä Tiia ottaa syyt osittain niskoilleen, sillä peko-reeneissä oli kerran paukkureeniharjoitukset. Tarkoitus oli saada koira mukavaan leikkivireeseen ennen kuin paukuttelu alkaa, mutta emme Hopen kanssa ehtineet kuin kentälle ennen pamauksia. Koiran päätettyä, että aseen kantaja on ehdottoman vaarallinen, sitä oli todella vaikea saada enää huomioimaan mitään muuta, mistä paukkuarkuus (tai oikeastaan paukkuinho) varmaankin jäi vähän päälle....

Nyt me toivotaan peukut pystys että torstaiksi viilenisi sen verran että päästäisiin vielä hakutreeneihin ennen kesätaukoa. Muuten meillä käy aika pitkäksi, kun aina vaan kahdestaan touhutaan :D