keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Näyttelytuomisina kennelyskä

Köh! Köh! Köh! Hy-äää! Tällaista meillä on kuunneltu viime torstaista lähtien... Hope sai rokotuksesta huolimatta kennelyskän, ja Tiialla on vahva epäilys että se tarttui Pirkkahallin KV-näyttelystä, sillä hallin koosta huolimatta 3 500 koiraa yhdessä paikassa takaa pöpöille oivallisen leviämispaikan...

Tulehduskipulääke tuntuu auttavan, ja Hope on ihan kiltisti sen ottanut. Jollei rupea tehoomaan, kokeillaan antibiootteja. Viikonloppuna Hope oli aika alamaissa, mutta on jo osoittanut selkeitä piristymisen merkkejä. Harmi vaan, että treenit jää kyllä aika vähiin, eikä Bh-kurssillekaan päästy yskän takia taaskaan...

Muuten näyttelystä tuli mukaan EH, mikä oli ihan kiva juttu ruotsalaiselta tuomarilta. Myös Hani sai EH:n, joten on ne siskokset vaan aika kauniita. Hope-riiviö tosin keksi kaikkia kommervenkkejä kehässä, esimerkiksi murisi tuomarille (joka siitä huolimatta roplasi hampaita ihan kiitettävästi) ja haukkui juoksun aikana. Ilkalla oli vähän liian kiva lelu kehän laidalla, ja Hope rupes harmittamaan ettei saanutkaan sitä heti seisomisen jälkeen... Muutenkin homma alkoi puuduttaan, kun tällä kertaa oltiin kehän laidalla ilman häkkiä...

Yskän takia kun oltiin eläinlääkärissä haukku käyttäyty todella mallikelpoisesti, tosin pussaili lääkäriä aika paljon. Verikokeen ottokin sujui ihan mallikkaasti. Hemoglobiini oli vähän alhaalla, joten se käydään mittauttamassa uudestaan kunhan tauti hellittää ja kesä tulee. Turkin kiiltoa Ell kehui kovasti.

Nyt me vaan koitetaan toipua tämä viikko, ja kunnellaan tasaiseen tahtiin köhinää.

4 kommenttia:

Tanja, Joni ja Hani kirjoitti...

Moi Tiia ja Hope!!

Kennelyskä tarttui myös Haniin... Viime perjantaista asti on yskitty (keuhkot pihalle), vähän kuumetta myös. Ei ole kiva seurata kun toinen on kipeä...
Tänään mennään kans lekuriin, saatiin jo puhelimessa aikaisemmin ohjeita antaa lasten yskänlääkettä ja höyryhengitystä ensiavuksi.
Salmiakin makuinen yskänlääke meni, tosin irvistellen mutta höyryhengitystä ei olla kokeiltu... heh... kumma juttu!
Tsemppiä siskokselle ja paljon aurinkoisia päiviä joka iikalle!!

Terkuin, Tanja, Joni ja Hani

Tiia kirjoitti...

Meiän ELL ei suositellut yskänlääkettä, koska yskällä on tarkoituksensa (pöpöt lentää pois koirasta).

Hope ei oo ollut kovin räkänen, vähän vaan vaisu. Välillä jopa tuntui että onpas mukavaa kun on noin rauhallinen koira! :D

Tulehduskipulääkettä (metacam) on ottanut ihan mielellään, vaikka mun mielestä se haisee hirveelle. On kuitenkin auttanut, Hope on jo ihan pirtee, tosin yskii aina kun innostuu jostain/ riehuu/ juoksee tms.

Toivottavasti se toinen kaunokainen siellä toipuu!! :D

Anonyymi kirjoitti...

Laittakaa näyttely-arvostelutkin luettavaksi jookos?
Henna ja Lola

Tiia kirjoitti...

Henna, laitan arvostelun jahka saan sen uudelleen käännettyä, se kun on kirjoitettu tolla toisella kotimaisella. Meiän näyttelytreenari-Åsa käänsi sen heti kehän laidalla, mutta mä oon unohtanut jo puolet :D