torstai 15. tammikuuta 2009

Ollappa kunnon kontakti!

Eilen oltiin Hopen kanssa PEKOlaisten tottiksessa. Meininki oli aika vapaata, oltiin Halikon Tarjoustalon parkkiksella ja lähinnä kaikki tekivät tottisjuttuja itsenäisesti. Lisäksi paikalla oli myös häiriökoira, joka häiriköi kyllä vakuuttavasti haukkumalla.

Hopesta oli jännää, kun lähistöllä meni rekkoja ja muutenkin oli vähän ihmeellistä olla sellaisessa paikassa. Seuraaminen lähti sujumaan pienen ihmettelyn jälkeen. Myös muut hommat toimivat hyvin. Ainoa, minkä puuttuminen Tiiaa oikeasti harmittaa on reaktionopeus. Hope istuu kyllä, noin minuutti käskyn jälkeen.

Toinen ongelmakohta on kontaktin ottaminen. Hope ei kuuntele, eikä reagoi nimeensä. Tiia niin toivoisi, että nimi saisi koiran heti katsomaan kohti, muttei oikein tiedä, miten sen saisi opetettua/ehdollistettua siihen. Reaktion toivoisi olevan sama myös silloin kun naapurin räksy riekkuu aidan takana tai oma torpedokatti tekee kamikaze-iskujaan...

Tottistelun jälkeen kävimme vielä pitkähköllä iltalenkillä. Tiia keksi ottaa kontaktia siten, että laittoi juustoa omaan suuhun (nakkia ei kasvissyöjän suuhun pistetä) mutta pimeys verotti vähän homman tehoa, Hope ei oikein nähnyt koska nami putoo ja minne.

Haukkumisilmaisuakin alettiin treenailla iltalenkillä. Patukka toimi siinä hommassa hyvin, ei muuta kun koira istumaan, ite piiloon ja käsky "etsi".. Nopeasti Hope hoksas, että nyt pitää haukkua jotta patukka lentää kainalosta. Alkuun toki haukutin pelkästään patukalla (eli en mennyt piiloon). Seuraavaksi pitääkin ruveta kokeilemaan palkkapurkkien kanssa, että riittääkö ne houkuttimeksi haukkumiselle.

Iltalenkilläkään Hope ei ehtinyt/malttanut/muistanut käydä pissalla, mitä Tiia ei tiennyt koska koira oli osan lenkistä vapaana pitkin pimeää metsää huidellen. Eli taas oli eteisen lattialla (laminaatit kiittää) lätäkkö illalla. Tiia otti kloritee kehiin, ja vaikka nyt haiseekin uimahallille, voi ainakin toivoa ettei Hope haluais pissata ainakaan siihen kohtaan enään.

Tänään saavatkin sitten molemmat elukat matokuurin, kun Saila vinkkas et karvanlähdön syy voi olla loisissa...Ei muuta kuin jälleen apteekin kautta kotiin :)

Ei kommentteja: