Toivotaan, toivotaan

Huh. Viikko kulunut painajaismaisesta viikonlopusta, jolloin tyttöpennut hiipuivat. Maanantaina lähetin Eviraan toisen pennun, ja heti tiistaina sain avaavalta patologilta soiton...

Ei muuten ollut mikään helppo juttu toi Eviraan lähetyskään. Kysyin neuvoa lähipostista, että onko heillä biopakkauksiin tarvittavaa mustakeltateippiä. Ja vastaus oli, ettei posti muka toimita ollenkaan eläimiä, ei eläviä eikä kuolleita. Käskivät suunnata matkahuoltoon.
No minäpä soitin eläinlääkäriin, joka kertoi lähettäneensä edellisen pennun ihan vaan postissa. Ja sovittiin, että toimitan paketin heille ennen neljää, maksan molempien postimaksut (kun olin jäänyt perjantaina velkaa, kun eivät tienneet loppusummaa) ja ell vie kotimatkalla paketin postiin, jossa ei ollut mitään ongelmaa.

Patologin mukaan pienemmällä nartulla oli pectus excavatum, kehityshäiriön aiheuttama kuopparinta, jossa pennun kasvaessa rintalasta painuu voimakkaasti kuopalle ja alkaa litistää sekä keuhkoja että sydäntä. Olin ihmetellytkin loppuvaiheessa pennun ulostyöntyviä kylkiluita, mutta pistin sen kuivumisen piikkiin, se kun lopetti syömisen lähes kokonaan...
Kehityshäiriö on patologin mukaan niin sanottu polygeeninen, eli useampi geeni vaikuttaa siihen, eikä voida tietää mitkä ne geenit ovat. Oli siis vain todella huono tuuri! Tätä esiintyy ilmeisesti joillain roduilla enemmäkin, mutta en ole itse kuullut rotikoilla olevan. Kuopparintaan ei vaikuta pennun paino tai sen makuulla olo, vaan  sen kasvaessa rintakehä ei kasva normaalisti, vaan alkaa painua selvästi kuopalle. On olemassa myös ns. lattarintaa, jossa rintakehä on litteä.  Ensimmäisen pennun avannut patologi oli käynyt avaussalissa ja todennut, että myös isomman rintakehä oli ollut epänormaali. Sen kuopparinta ei ollut niin selvä kuin pienemmän, mutta kuitenkin se on todennäköisesti aiheuttanut hapettomuuden ja muut oireet.
Kumpikaan patologeista ei osannut sanoa ihomuutosten syytä hännässä. Odottelen siis jännittyneenä lopullisia vastauksia, selviäisikö solutesteistä jotakin enemmän.

Olisi ehkä pitänyt uskoa kepoa, sillä ilkka sanoi pentujen ollessa reilun viikon ikäisiä, että narttujen rintakehät näyttää hänen mielestään oudoilta. Itse laitoin asian vaan pentujen pienen koon ja mahdollisen kehittymisen piikkiin, että rintakehät normalisoituvat vielä. Toisaalta, ei kukaan kolmesta eläinlääkäristä osannut diagnosoida rintakehäasiaa isommalta pennulta. Eli ilkalle pointsit, sillä on selkeesti enempi tajua koirista kun se väittää ;)

Nyt ollaan menty viikko niin sanotusti kusi sukassa. Poitsu kasvaa, juo maitoa, on oppinut kävelemään haparoivin askelin ja hampaat alkavat puskea ikenistä läpi. Silti pelkään koko ajan, että tulee jotain merkkejä, ettei sillä ole asiat hyvin. Se on reipas, eikä tunnu muita pentuja kaipaavan, mutta silti itseä ahdistaa koko ajan....

Suurin huolenaihe on Poitsun kakkaamattomuus. Lähihoitajat tietävät, mitä tuseeraminen on. Koska sormi on liian iso, olen vanupuikko ja ruokaöljy apunani ronkkinut pennulta milloin valkosta, nauhamaista limaa josta en tiedä onko se suolistolimaa vai suolinkaisia, milloin ihan kunnon kakkapökäleitä. Välillä pentu kakkaa itsekin, mutta useinmiten minun on pakko avittaa vanupuikolla, sillä mikään hieronta, vesisuihkutus, öljysively, taputtelu tai muu ns. normaali kasvattajan konsti ei tunnu auttavan.

Viikonloppuna Hope alkoi myös läpytellä korviaan. Ei mitenkään jatkuvasti, mutta etenkin illalla aika häiritsevästi. Se on myös raapinut korviaan niin, että niiden sisäpinnoilla on rupia. Huomenna mennäänkin eläinlääkärille hakemaan apua sekä Hopen korviin että pennun ulostamiseen, ja toivon todellakin että jotakin voidaan tehdä asialle! 

Kaikenkukkuraksi 13-vuotias kissarouvamme on edelleen hukkatiellä. Se on ollut kadoksissa nyt jo kaksi viikkoa, ja olen laittanut sekä naapureiden postilaatikkoihin että kaikkiin alueen facebook-ryhmiin ilmotukset, ja tietysti myös kulkenut etsimässä ja soitellut löytöeläinpaikkoihin... :( Täytyy toivoa, että meidän onni kääntyy, pentu tulee kuntoon ja alkaa kakkia itse ja kisukin seikkailee takaisin kotiin.
Ainakaan emme ole Nepalissa....

Kasvattajan painajainen

Kevätpentue päätti tulla maailmaan pitkänäperjantaina. Olin onnekseni saanut Mahnalan Vetpraxiksen toisen eläinlääkärin puhelinpäivystämään, jos tulee kysymyksiä. Vaikka synnytys etenisi hyvin, on mukavaa, kun tietää että apua on langan päässä.

Hope vaikutti perjantaina siltä, että pian tapahtuu. Se halusi ulos ja pelasi yksinään palloa pihalla, mutta hävisi pian ulkovaraston taakse kaivamaan itselleen pesäkuoppaa puuvajan alle! Koska se vaikutti iltapäivällä levolliselta, minä keskityin ruokkimaan lapsia ja itseäni puolen tunnin ajan, ja isäntäkin oli autotallissa. Hope päästi pienen vinkaisun, mutta koska se jäi yhdeksi, päätin syödä rauhassa loppuun.  10 minuutin päästä löysin Hopen petiltä mustan möykyn, limaisen keskos-pennun. Sen kehitys oli selvästi jäänyt kesken, varmaan noin 40 vuorokauden tienoille. Tuli heti mieleen, että kranio-sakraalihoitaja oli sitä mieltä viikkoa ennen synnytystä, että yhdellä pennulla saattaa olla ongelmia, tai se on kuollut. Hän varmasti tunsi juuri tämän pennun.

Huoli ja epäilys heräsivät. Pyysin kaverin mukaan kätilöimään. Kaikki sujui samanlailla, tai siis yhtä huonosti kun Hopen ekassa synnytyksessä. Ensimmäinen pentu oli ulkona niin, että vain pää oli sisäpuolella. Se ei kuitenkaan mahtunut ulos, ja kohdunsuu tuntui ihan kovalta vielä. Kun pentu viimein saatiin ulos, se oli eloton. Sen perässä syntyi kuitenkin elossa oleva pienempi pentu, samalla rysäyksellä.

Synnytys eteni omaa tahtiaan. Koska Hope oli niin keskittynyt synnytykseen, jäi pentujen kuivailu ja hierominen minun ja ystäväni tehtäväksi. Myös seuraava pentu oli iso, huutava narttu. Se puolestaan jäi hartioista kiinni, eikä meinannut mahtua ulos. Sain Hopen nostettua jaloilleen, ja sillä keinolla saimme pennun ulos. Se ehti kuitenkin hiljetä jo hieman ennen, ja aloitimme hieronnan ja hoidon ristiriitaisissa tunnelmissa.

Tässä vaiheessa synntykseen tuli tauko, jonka aikana pissatin Hopen ja liikuttelin sitä hieman. Valitettavasti toisesta kohdunsarvesta ensimmäinen pentu syntyi täysin elottomana, se oli myös todella pieni. Sen perässä puolestaan tuli iso poika, joka huusi tullessaan reippaasti ja oli pennuista ainoa, joka todella meni nisälle heti synnyttyään. Muita jouduimme pitelemään nisillä.

Hartioista jumiutunut narttupenttu meni nopeasti huonoksi. Annoimme sille sokerivettä, sillä se ei imenyt maitoa. Siitä se piristyi ja alkoi huutamaan. Huutaminen kuitenkin vain jatkui ja jatkui, mutta samalla se lopetti liikkumisen kokonaan. Lopulta sen nenästä alkoi tulla maitoa, ja pian se lopetti hengittämisen kokonaan.

Viimeinen pentu oli pieni, elottoman oloinen narttu, joka kuitenkin virkosi hieronnalla. Pentu tuntui koostaan (167 grammaa) huolimatta jäntevältä ja virottuaan liikkui vilkkaasti, joten autoin sen tissille. Isoin pentu painoi 220 grammaa, keskimmäinen 190 grammaa, joten kaikki olivat aika pieniä.

Jälkiviisaana voisin todeta, että nämä kuolleet pennut olisi pitänyt lähettää Eviraan avattavaksi. Yön pimeinä tunteina pystyin vain suremaan ja ajattelemaan, että ne on haudattava. Koska Hopen ensimmäisessä pentueessa oli samanlainen kulku, ja myös kuolleita yksilöitä, pidin itse asiaa "normaalina" enkä ajatellut, että taustalla voi olla jotain, mikä pitäisi selvittää.....

Aamu sujui hyvin, mutta lauantaina iltapäivällä Hope alkoi läähättää järkyttävän voimakkaasti ja voi selvästi huonosti. Lähdimme lääkäriin, ja Hope sai nestettä, tulehduskipulääkettä ja antibiootit. CRP oli koholla, muut veriarvot olivat ok. Eläinlääkärin mukaan pennut näyttivät kuitenkin ihan hyviltä, eikä mikään viitannut siihen että ne tarvitsisivat lääkettä tms. Keuhkot ja sydän kuulostivat kaikilla hyviltä.

Ensimmäinen viikko sujui hyvin, pennunhuuruisissa tunnelmissa. Pelkään itse sitä, että emä makaa pennut kuoliaaksi, sitäkin rodullamme tapahtuu. Joten pyrin vahtimaan kellon ympäri, jokaisen syötön ja siivouksen. Kuten arvata saattaa, pennuille tuli ripuli Hopen antibiooteista. Ripuli myös teki iholle hallaa: molempien narttupentujen hännät ja hännänaluset olivat haavaumilla ja häntiin tuli rupisia patteja. Onneksi oli pääsiäinen, ja mies kotona, joten sain nukuttua jokusen tunnin itsekin.
Antibiootit pystyttiin lopettamaan 5 päivän jälkeen, eli pentujen ollessa 6 pv:n ikäisiä. Hopen crp oli pudonnut normaaliksi. Samalla loppui myös pentujen ripulointi parissa päivässä. Häntien patit eivät kuitenkaan lähteneet mihinkään. Yritin pehmittää niitä myös bepanthenilla.
Myöhemmin eläinlääkäri ihmetteli näitä patteja. Ei kuulemma ole milloinkaan nähnyt sellaisia! 
  
Pohdimme pitkään, pidämmekö pennut makuuhuoneessa kuten viime kerralla. Siinä on vain se ongelma, että en pystyisi päivisin vahtimaan sekä lasten touhuja että sitä, ettei emä liiskaa pentuja. Koska Hope haluaa aina olla siellä missä minäkin (kyllä, se jättää pennut laatikkoon ja seurailee mua) niin päätettiin että on kuitenkin parempi, että pentulaatikko tulee olohuoneeseen, ja mä nukun patjalla lattialla ja voin paremmin päivisin vahtia kaikkia ja silti tehdä ruokaa yms. Makkari rauhoitettiin,  Ilkka kun muuttuu toimintakyvyttömäksi, jos se ei saa nukkua, ja sen piti kuitenkin käydä töissäkin...Joten siirsimme laatikon, kun pennut olivat viikon ikäisiä. 

Pentujen ollessa 13 päivää aloin huokaista. Yöt olivat sujuneet niin, että pystyin itsekin nukkumaan tunnin parin pätkissä. Olin onnellinen, että pahin vaihe alkoi olla selätetty... En vain tajunnut, että pahin vaihe olisi vasta tulossa....

Keskiviikkona iltapäivällä isompi narttupentu huusi ja vaelteli levottomana. Se kävi kuitenkin tissillä ja söi mahansa pulleaksi. Sitten se meni nukkumaan. Noin parin-kolmen tunnin päästä havahduin siihen, että se nukkuu edelleen! Se oli naama "lytyssä", kuola ihan poskella lähes tiedottomana kun nostin sen käteen. Kerrankin ajattelin, etten töki pentuja koko ajan vaan annan nukkua rauhassa.... :(
Pentu tuntui kuumalta käteen ja  vaikutti kuivuneelta. Koska se ei jaksanut imeä, yritin noin tunnin ruiskuruokkia sitä ja pitää sitä lämpimänä (se oli nukkunut muista erillään, ja pelkäsin että se on jäähtynyt). Yöllä lähdin sen kanssa Tampereelle tuhatjalkaan, kun Nokialla Valintatalossa toimiva eläinlääkäri oli kieltäynyt hoitamasta sitä, koska en ole kanta-asiakas....

Tuhatjalassa pentu sai nesteytyksen, antibiootit ja tulehduskipulääkket. Kotiohjeena oli että juotetaan, ja pidetään lämpöisenä, mutta ei liian, koska kuumetta oli tullessa 41 astetta! Aamulla toisen antibiootin jälkeen kuume alkoi laskea hienosti, mutta yhtäkkiä pentu alkoi haukkoa henkeä. Sen kieli ja suun limakalvot olivat kellanvaaleat, ja se selvästi kärsi. Soitin kaikki "isot" eläinlääkärit läpi, ja ainoa vaihtoehto olisi ollut lähteä Hattulaan, mutta siellä sanottiin etteivät he pysty auttamaan. Lopulta Mahnalan Vetpraxis tuli taas apuun, ja vein pennun sinne. Nopeasti siellä kuitenkin todettiin, ettei pentua voi auttaa. Se oli turvonnut, haukkoi henkeä, ja oli käytännössä tiedoton. Päätimme armahtaa sen ja päästää synnytyksessä kuolleiden sisarustensa seuraan.

Kotona olevat kaksi pentua voivat silminnähden hyvin, mutta ne eivät olleet kakanneet meidän nähdäksemme keskiviikkoillan ja torstain välillä lainkaan. Aloitin torstaina iltapäivällä tarmokkaan hieronnan, ja sain pienen narttupennun kakkaamaan, tosin se huusi kuin syötävä samalla. Kakka oli ihan normaali, kiinteä jne. Poika ei minulle kakannut, mutta uskoin että se oli sitten hoitanut asian minun ollessani eläinlääkärissä.

Perjantaiaamuna mies lähti töihin ja minä pelästyin, sillä molemmat pennut vaikuttivat jotenkin huonovointisilta. Porua vääntäen soitin miehen takaisin kotiin, mutta hänen tullessaan pennut olivatkin taas syömässä ja ihan ok. Olin mahnalaan puhelimitse yhteydessä. Eläinlääkäri neuvoi pitämään pennut vedotta ja lämpimänä. En ollut tajunnut, että olohuoneessakin "vetää". Eli pentulaatikon päälle viriteltiin peitto katoksi, lämpöpulloja mukaan jne. Myös kakattaminen tuli puheeksi. Ell neuvoi kakattamaan pentua ihan sormella avittamalla, mutta pienet pyllyt tekivät sen mahdottomaksi. Toisen kasvattajan neuvosta kokeilin topsipuikkoa ja sainkin molemmilta houkuteltua hieman kakkaa ulos. Pieni narttu oli kuitekin käynyt jotenkin löysän oloiseksi. Poika sen sijaan kakkasi itse vielä kolme-neljä kakkaa, kun tukos oli ulkona. Olin näkevinäni tukoksessa jotakin valkoista, ja ajattelin suolinkaista. Varmuuden vuoksi, ja muutenkin kun pennuilla kerran oli 2 vkoa täynnä, annoin pennuille canesten -matolääkettä.

Pentujen hoidon välissä yritin googletella oireita ja kysellä apua sekä kasvattajilta että eläinlääkäriltä. Pieni narttu alkoi oireilla: ensin valittaa ja liikkua levottomasti, sitten se lopetti imemisen ja alkoi jäähtyä, joten pidin sitä peiton alla itseäni vasten lämpöpullojen kanssa. Hirveää tasapainoilua sen välillä, onko pentu tarpeeksi lämmin jotta sitä voi syöttää vai ottaakko riski kuivumisesta ja lämmittää ensin kunnolla. Lopulta, herpes-virusta peläten,  päädyin yöllä viemään pennut saunaan. Jos kyseessä on herpesvirus, 39 asteen lämpö muutaman tunnin on ainoa keino, joka voi edes vähän auttaa. Sauna taas oli meillä ainoa keino saada tuo lämpötila. Herpestä vastaan nartun voisi rokottaa, mutta en ottanut Hopelle rokotusta. Olen kuullut, että rokotteen vuoksi pennut saattavat abortoitua, ja halusin välttää tämän riskin....
3
Juotin pentuja ruiskulla, mutta pienempi ei enää juuri liikkunut. Poikapentu sen sijaan koitti päästä saunannurkista ulos, läähätti ja puuskutti ja alkoi katsella minua syyttävän näköisenä ja valitti. Emo sen sijaan istui ensin kiukaan vieressä ihmettelemässä, mitä oikein tapahtuu ja sitten siirtyi oven eteen makaamaan.

Pystyin saunottamaan pentuja 2,5 h. Sitten urospentu alkoi vaikuttaa niin läkähtyneeltä, että oli pakko siirtyä toisaalle. Sain muilta kasvattajilta ohjeen, että seuraava vrk pitäisi pitää pentua 25-32 asteen lämmössä. Pakkasin siis itseni ja koirat pentulaatikkoon, jotta siellä pysyy tarpeeksi lämmin. Hope hoisi lähes maanisesti narttupentua, joka ei juuri enää reagoinut mihinkään. Jouduin punnitsemaan jälleen, lähteäkö yötä vasten Tuhatjalkaan, mutta sieltä sanottiin puhelimitse etteivät he voi tehdä mitään sen enempää kuin minäkään. Käskettiin vaan huolehtia, että pennut juovat. Poikapentu olikin tissillä, läähätti välillä ja oli taas tissillä. Narttua juotin ruiskulla, mutta se ei niellyt kuin tippa kerrallaan..

Aamuyöllä väsymys otti vallan ja torkahdin hetkeksi. Kun heräsin, narttu oli alkanut haukkoa henkeä samalla lailla kuin ensimmäinen pentu ennen kuolemaansa. Ryhdyin valmistelemaan lähtöä tuhatjalkaan, mutta sillä välin narttu oli lopettanut hengittämisen kokonaan. Koska oli lauantaiaamu, ei eviraan voinut lähetää pentua heti. Vein sen puuvajaan odottamaan päätöstä, sillä ulkona on yhtä viileää kuin jääkapissa, ja minua kammoksutti ajatus kuolleesta pennusta ruokien joukossa... :(

Lauantaiaamuna kokenut kasvattaja viestitti, että Eviraan olisi voinut soittaa itse perjantaina. Ärsyttää, sillä eläinlääkäri nimenomaan neuvoi, että sieltä soitetaan minulle kun avaus on tehty. Maanantaihin tuntuu olevan ikuisuus. Lisäksi puhuimme urospennun kakkaongelmista. Kasvattaja suositteli hanan alla huuhtelua, mitä olin tehnyt jo aiemmin. Kokeillessani konstia uudestaan pentu kuitenkin alkoi jäähtyä, ja kielenpää vaaleni. Onneksi yön jäljiltä oli yksi patteri täysillä, istuin sen ääreen pennun kanssa, hieroin ja lämmitin ja se alkoi taas läähättää ja kielen väri palautui punaiseksi. Samalla tuli kakka! Lämmityksessä pentu alkoi kuitenkin myös näyttää niskanahasta löysältä, joten pelkäsin taas kuivumista. Siispä tissille, ja tuli onneks siinäkin kakkaa, maha oli jo aika pallo. Tissiltä pentu vällyjen alle, josta se koko ajan koittaa kaivautua ulos.. Siitä olen kuitenkin vain tyytyväinen. 

Lauantai-iltana pentu alkoi vaikuttaa ihan reippaalta, se haukkui unissaan ja ryntäsi tissille innokkaasti. Vaihteli nisästä toiseen ja oli oiken reipas ja touhukas. Toisen kasvattajan neuvosta lypsin Hopelta etumaidot pois, jotta pentu saisi vain rasvasta takamaitoo, ja lämpö pysyisi paremmin. Ilta sujui rauhallisesti, mutta Hope ei viihtynyt pentulaatikossa vaan oli omissa oloissaan. Siispä tein pennulle laatikkoon rajatun alueen lämpöpullojen väliin ja peiton alla, laatikossa pysyy noin 27-29 astetta pullojen vaihtovälistä riippuen. Ajattelin, että saan taas nukkua pari tuntia rauhassa, ja petasin sohvalle... 

Yöllä kuitenkin heräsin siihen, että Hope on pentulaatikossa, barrikaadi oli kaadettu ja pentu Hopen kanssa tyytyväisenä nukkumassa. Hope kuitenkin lähti laatikosta minun herätessäni, joten pakkasin pennun uudelleen "jemmaan". 

Aamulla pentu oli pirteä, haukkui ja murisi lämpöpullon vieressä ja tuli taas innoissaan tissille. Mutta se kakka puuttui taas :( hierominen, vesisuihkutus yms toimet eivät auta. Lopulta kaivoin kakkaa taas ulos rasvatulla topsipuikolla, ja sainkin pari hyvää kökköä ulos. Pentu vähän valitteli toimenpiteen aikana, ja sen maha teki selvästi supistusliikkeitä, mutta ulos ei tullut mitään kaivamatta. Puikkoa vasten tuntui ikään kuin kökköä syvemmällä, mutten saanut sitä liikkelle. Hope ei edes yritä nuolla sen pyllyä, vaikka pissat hoitaa hienosti aina imetyksen  yhteydessä... 

Kirjoitan  tämän tekstin omaksi muistiksi, mutta myös siksi, että muistettaisiin, että koirien kasvattaminen ei ole mitään "tehtailua". Pennut eivät kasva isoiksi noin vain, ja kasvattajan huoli on jatkuvaa... unettomia öitä on takana jo 15, ja pelko viimeisen pennun menetyksestä on valtava... 
Lisäksi kalvaa huono omatunto, olisinko voinut tehdä jotain paremmin, teinkö virheitä, mikä meni pieleen, miksi edes ryhdyin tähän... .





Jos tulee mieleen jotain, mikä meidän urospentua voisi auttaa, pistäkää viestiä facessa, sähköpostilla tai soittakaa!

Kevät (ja pentue) keikkuen tulevi...

Heippa taas!!


Oho, talvi tuli ja meni ja ei paljon tullut päiviteltyä Blogia... Noh, ei meillä koirarintamalla talven aikana juuri ole tapahtunut.

Koska suunnitteilla oli saada pentue näistä Hopen alkuvuoden juoksuista, on syksyllä ja talvella harrastettu koiraa aika paljon tietokoneella istuen. Selaten uroksia, kuvia, sukutauluja, terveystilastoja ja niin edelleen.
Lopulta tuli taas todistettua, ettei ole syytä mennä merta edemmäs kalaan.
Nimittäin olen jo pari vuotta sitten katsellut yhtä urosta sillä silmällä, mutta se oli vielä aika nuori eikä tietenkään ollut vielä kerännyt kovasti meriittiä. No viime syksynä tämä koirakko sitten tempaisi IPOn rotukisojen maailmanmestaruuden. Joten ei muuta, kuin arasti kyselemään saisko mahtavaa Malia (Boxlee Hangman) mahdollisesti käyttää astutukseen.

Kevät-pentue tulossa =)

Kun homma oli sovittu, oli aika odotella juoksuja. Ne tulikin vähän ajoissa, jo tammikuun puolella. Tosin Hopella väli on vaihdellut joulusta maaliskuulle, joten kuitenkin vähän yllätyin tammikuusta ajankohtana.

Kärsimättömänä yksilönä ajelin Virroille ensimmäisen kerran, kun vuodon alusta oli 8 vuorokautta. Hukkareissuhan se oli, mutta ainakin koirat olisivat jo toisilleen tuttuja. Samalla tuli tutustuttua paremmin myös Maliin, ja sen luonne kyllä ihastutti minut jo ensimmäisellä tapaamisella ennen juoksujen alkua. Huipputyyppi!

No, jokatoinen päivä töiden jälkeen ajelin sitten 120 km suuntaansa Virroille. Pimeä, pahamaineinen Kuruntie täydessä tuiskussa sai kyllä monta kertaa miettimään, onkohan touhussa taas järjen hiventä. Koska tammikuu antoi parastaan ja koirat touhusivat pimeässä hankien keskellä, ei tullut yhtään kuvaa nappastua noilta reissuilta. Neljäs vierailu sitten tuotti jo tulosta, ja maanantaina varmistettiin vielä toiseen kertaan astutus. Sitten vaan muutamaksi viikoksi jännittämään ;)

Hope 31 vrk astutuksesta

 

No, maaliskuun alussa päästiin sitten ultraamaan. Hope oli kyllä jo pyöristynyt ja muutkin tiineyden merkit oli havaittavissa. Varmistettiin kuitenkin vähän, mikä tilanne. Pentuja on eläinlääkärin mukaan useampi, joten toiveena on, että synnytyskin on kohtuullisen helppo, ettei pennuista mikään kasva liian isoksi.Pääsiäisviikolla onkin sitten luvassa lisää jännitystä :D

Näin kevään korvalla koiraharrastusinto nostaa muutenkin päätään. Koko talven olemme käyneet noin kerran viikossa hallitreeneissä, mutta ei se tunnu samalta kuin omalla kentällä olo. Maaliskuun ekana keskiviikkona pidettiin alaosaston talvirieha, ja vitsi ku oli hauskaa järjestää leikkimielistä kisaa kaikille koirakoille :D

Tässä vielä pari kuvaa hallilta, kun Hanna kävi Tiiuskan Allun kanssa ja Kirsi Tiiuskan Amandan eli Mantan kanssa vähän treenailemassa. Hanna ja Allu aloittivat myös BH-kurssin ja kuulin jo ulkopuolisilta kehuja, että heillä on hyvä alku tekemisessään! Hieno homma!

Hanna ja Allu

Kirsi ja Manta

Ai niin! Jos joku ei vielä ole huomannut, nyt meillä on myös kotisivut osoitteessa www.tiiuskan.fi  käykää kattomassa! :)

Mihin tää kaikki aika menee?

Nyt on kyllä blogi jäänyt niin vähälle huomiolle, että lupaan ja vannon kunnostautua!

Pennutkin ovat jo 1,5 vuotiaita, eikä edes yksivuotiskuvia ole saatu tänne lisättyä. Laitan niitä tulemaan ihan pian...

Kaikille Hopen pennuille kuuluu hyvää. Ensimmäinen rohkea, eli Manta kävi virallisissa kuvauksissa ja sai puhtaat paperit! JEE!

Nyt toivotaan ja kannustetaan, että loputkin kasvattieni omistajat rohkaistuisivat kuvauksiin mahdollisimman pian!

Suunnitelmissa on myös toinen pentue, mutta siitäkin lisää myöhemmin...

Kuvassa Allu ja Hope leikkimässä tänä keväänä, Allu siis noin 1-vee :D

Amiraali vartioi pilven päällä

Amiraali 23.4.2013-6.7.2013

 

 

Tänään kuulin vihdoin uutisia Evirasta. Patologi oli avannut pienen Amin, joka kuoli yllättäen 10 viikon ikäisenä. Selvisi, että Ami oli täysin terve pentu, joka oli vetänyt vaan nappulan väärään kurkkuun, eli henkitorveen. Onnettomuus olisi voinut käydä kenelle tahansa, ihan samoin kun ihminen voi vetää ruokaa henkeen.

 

On todella sääli, että juuri Amille kävi näin.

Ami oli todella ihana pentu. Avoin, itsepäinen ja yställinen. Se oli oman tiensä kulkija, mutta kuitenkin kuuliainen ja ihmisrakas. Amiraali sai mitä parhaimman perheen, sitä rakastettiin ja hoidettiin hellyydellä. Tuntuu epäreilulta, että juuri se perhe kohtasi näin suuren surun.

 

Ei ihmismieli voi ymmärtää,

kun kuolee pieni, täynnä elämää.

Miksi sinut juuri valittiin,

liian varhain luotamme otettiin.

Ehkäpä siellä, päällä pilvien,

sua odotti ystävä yhtä pikkuinen.

Kanssa kaverin siellä voit kirmata,

ei siellä vaara uhkaa, eikä mikään pelota.

Ja kun pimeässä takanani näen tumman varjon,

voin ajatella, se Amiraali vain on.

Se seurailee meitä,ihmisiään,

vahtii ettei enempää satu ketään.

Siksi kyyneleet kuivaan, katson tulevaan

ja toivon, että kaltaisesi upean koiran

pääsen vielä joskus kohtaamaan.

 

 

 

 

 

Atomi löysi kodin =)

Atomi-narttupentu olis valmis muuttamaan uuteen kotiin... Ikää 10 vko. Reipas ja rohkea, todellinen rämäpää luonteeltaan. Itsenäinen, mutta tykkää ihmisistä ja lapsista. Vilkas ja avoin. Hyvä lenkki- ja harrastuskaveri! yhteydenotot yv:llä, spostilla tai puhelimella  

Isä Heizelwood Fanto, Emä Mighty Titan's Hope.

Atomi pääsi uuteen kotiin Raumalle heinäkuun lopussa. Atomia kutsutaan uudessa kodissa Siuroksi =) Se tykkää jahdata syksyn lehtiä, tulee toimeen kaverikoiran ja myös lähipiirissä asuvan kissan kanssa.

Enää kaksi vauvaa kotona

Vauvat täyttivät 7 viikkoa tiistaina, ja heti keskiviikkona ensimmäinen lähti uuteen, omaan kotiinsa. Nyt sunnuntaina kotona häärii enää kaksi viimeisintä, Allu, joka muuttaa juhannuksen alla ja Atomi, jonka oma koti ja perhe on vielä haussa...

Olin ihan varma, että minkäänlaista haikeutta ei tule, mutta niin vain tuli kuitenkin. Kauhean tyhjän oloista meillä nyt, kun kuusi riiviöö ei terrorisoi paikkoja enää.

Tänä aamuna Amiraali päätti kuitenkin vielä viimeseksi ennen lähtöö nostaa hiukan mun verenpainetta, hyppäsi hiekkakasalta alas ja heittikin ihan naamalleen. Sen lisäksi siitä oli kivaa karata ojan reunaan tutkimaan vesitilannetta, Veikan kanssa yhdessä tietenkin.

Koitan saada pikapuoliin facebookin puolelle ryhmän, jonne lataan pentujen kuvat ja videot luovutukseen asti. Voidaan sitten vuoden päästä ihmetellä miten pieniä ne on joskus olleet =)

Syksylle suunnittelen jonkinlaista pentutapaamista, varmaan sinne syyskuun loppupäähän. Jos vaikka otettais vähän tottista ja näyttelyreeniä, syötäis hyvin ja ihasteltais porukalla meidän hienoja pentuja. Kaikki pennut on saaneet kivat ja oman oloiset kodit. Suuria odotuksia mulla ei ole, mutta kunhan jokaisesta koirasta tulee tyytyväinen ja tottelevainen perheenjäsen omaan laumaansa.

Tässä vielä kuvia aamun ulkoilusta:

Nimimurheita ja tarkastusjännitystä

IIK, huomenna on eläinlääkärin tarkastus! Ja samalla pennut sirutetaan, ja laitetaan rekisteriin. Rekisteröintiä ennen pennuilla pitää olla nimet. Olin keksinyt mielestäni kaikille niin hyvät nimet, mutta luinpas huvikseni kennelliiton miljoonasivuiset säännöt vielä kertaalleen, ja siellä sanottiin ettei ilman kennelnimeä saa antaa lainkaan kaksiosaisia nimiä! Siis kuin tylsäää!!!!! Sinne meni hienot julkkisnimet!

Noh, nyt on uudet nimet mietittynä, ainoostaan hämeenkyrön perheeltä odottelen vielä huomiseen, tulisiko tekstarilla joku hyvä ehdotus. Tytöistä tullee siis Atomi, Amanda ja Armi ja pojista rölliksi kutsutusta Allu, Amiksi ristittävästä Amiraali ja sitten sille yhdelle mahdollisesti selviää nimi huomenna. =) Noh, sitten kun nimien edessä on kennelnimi, niin kyllä ne hienoilta kuulostaa! Ja kaikkien nimien takana on jollain tapaa koiran persoona tai perheen toive... :)

Ai että, olin tänään talkoissa BH-kokeessa ja voihan vitalis kun alko tekeen mieli reenaamaan!!!!
Tämmösiä mammalomia varten tarvis olla se toinen koira, että vois sitä reenailla. Hopea ei vois meinaan vähempi kiinnostaa. Leikkiäkin se jaksaa tasan yhden heiton verran, sit sillä alkaa tissit vaivaan, ei pysty ;)

Noh, me ollaan sitten touhuttu pentujen kans ja oltu pihalla senkin eestä. Tässä taas vähän kuvia kakaroista:

Naventanhajua ja nimien miettimistä

Hih, pennut on jo yli kuukauden ikäisiä. Ensimmäinen poppoo, eli Kirsin perhe kävi jo vähän tutustumassa omaan neitokaiseensa. Tietysti muitakin pennun ihastelijoita on jo käynyt, mutta viikonloppuna on tulossa sitten loput niistä ihmisistä, joille pennut ovat kolmen viikon päästä muuttamassa :)

Käytiin pikasesti myös näyttämässä pentuja Jaakon kerhokavereille, saivat matkustaa pikkuisen autossa ja lisää käsiä hypisteltäväksi...

Pennuista alkaa selkeästi huomaamaan luonne-eroja. Pahnanpohjimmaisen ollut, pikkuruinen tyttö on oikea riiviö, aina kiinni toisten korvissa ja hännissä ja hirmuinen rähinä päällä :) Karvaisin ja isoin rölli-poika on melko rauhallinen, leikkii ja viihtyy myös omissa oloissaan ja katselee mielellään muiden puuhia. Mutta kun ihminen tulee näkyville, alkaa häntä vispata!

Nimiä pennuille ollaan mietitty jo kuumeisesti. Ensi viikolla olisi tarkoitus mennä tarkistuttamaan ja siruttamaan pennut, joten siinä kohta nimien pitäisi olla keksittynä, että saadaan rekisteriin heti oikeat nimet :D
sijoistusnartun perhe oli miettinyt kutsumanimeksi Mantaa, joten Amanta/Amanda voisi olla varteenotettava vaihtoehto... kuitenkin haluaisin että nimet olisivat jotenkin kuvailevia. Pikkuruiselle kiukkupäälle mietin nimeksi Atomia, sen pienempää kun ei taida maa päällään kantaa. (toim. huom, siis sinttikin on jo melkein 2 KG, että ei se oikeesti niiin pieni ole).

Jokainen pennunottaja saa tietty itsekin miettiä haluamaansa nimeä. Koitan niitä sitten pyöritellä parhaani mukaan... Kennelnimihakemuskin on nyt tehty, vaihtoehtoina lopulta lähti:

1.Tiiuskan
2. Mahtihaukun
3. Jokisjärven
4. Mahtimustin

Pennut ovat nyt olleet muutaman yön kodinhoitohuoneessa portin takana. Tämä järjestely takaa kaikille nukkumisrauhan, eikä piimällä turvotetun nappulan ja kakan hajun yhdistelmä valtaa ihan koko huushollia, vaikka aamuisin sitä välillä kuvitteleekin heräävänsä navetassa :)

Itsellä on enää ensi viikko lomaa jäljellä, ja siitäkin menee monta päivää erilaisten asioiden hoitoon. Sitten alkavatkin työt, ja kun ne ovat vielä kaukana ja erityötä kuin aiemmin, alkaa jo vähän jännittää.. Onneksi sain heti sovittua vähän vapaata pentujen luovutusta varten, ja muutenkin, niin eivät pikkuiset jää pelkästään perheen miesväen hoteisiin viimeisiksi viikoiksi...En taida itse kyllä ensi viikolla paljon pentujen luota poistua, jollei ole ihan pakko :) Ihan liian pian ne kuitenkin muuttavat pois meiltä :( Pistän vielä vähän kuvia teille =) Hyvää viikonloppua kaikille!!

Kohta jo kolme viikkoa!

Aika menee taas ihan liian nopeeta, siis mulle. Niille kaikille, jotka odottaa näistä pennuista koiraa itselleen, tää aika tuntuu varmaan ihan älyttömän pitkältä.
Pennut täyttää huomenna jo kolme viikkoa. Kaikille kuuluu hyvää, Hopen antibiootitkin lopetettiin lauantaina. Kalkkia se saa edelleen, ja tarvittaessa vähän ruoka- ja hoivahalua parantavaa lääkettä. Hope tuntuu olevan vähän kummissaan, kun pennut on lähteneet liikkeelle. Se itse olisi mielellään siinä missä aina ennenkin, eli mun jaloissa. Pentujen kanssa se malttaa olla rauhassa, jos olen itse vieressä tai jätän sen huoneeseen oven taakse yksin, muussa tapauksessa se hipsii heti mun perässä pois pentujen luota...

Pennut sitävastoin nauttivat toistensa seurasta! Ne ovat jo ruvenneet hiukan painimaan, kaveria saatetaan vähän maistaa ja töniville haukahdetaan tai murrataan jo komentavaan sävyyn... Osa osaa hienosti käydä laatikon sanomalehtipäässä asioillaan, mutta toiset lorottelevat pehmusteille täysin spontaanisti... Eilen aamulla yksi pojista kiipesi kaverin selän päälle ja lorotteli sitten tyynen rauhallisena suoraan toisen niskaan!

Liikkuvat pennut ovat alkaneet kiinnostaa etenkin meidän nuorempaa poikaa. Pari kertaa olen jo löytänyt Veikan pentulaatikosta, istumasta keskellä pentuja ja ihastelemassa niitä. Se poika on niin nopea ja hiljainen hiippailija, että ehtii silmäräpäyksessä "luvattomille" teille.

Pian pennut muuttavat makuuhuoneestamme kodinhoitohuoneeseen. Pyykkihuolto saattaa hieman vaikeutua, mutta pitkin yötä metelöivä pentulauma ei ole kaikkein ihanteellisin nukkumiskaveri töissä käyvälle ilkalle.. ja alkaa kieltämättä itselläkin vähän jo univelka painaa...

Eilen pennut olivat ensimmäistä kertaa ulkona hetken. Eipä ne siitä kovin ihmeissään olleet, vähän alkoivat äitiä huutelemaan aluksi. Pikkuhiljaa sitä tassuteltiin hiekkapohjalla kuin vanhat tekijät! Huomisesta alkaen ruvetaan sitten varovasti totuttelemaan kiinteeseen ruokaan. Myös kynsileikkureihin on korkea aika tutustua :)

Tässä vielä hiukan kuvia ulkoilusta ja muista puuhista:

Kuvia lisää...

Moikka taas!

Pistän kyllä kuvia näistä meiänkin pennuista pian lisää... Mutta siinä välissä voitte käydä ihailemassa miltä Hope ja sen sisarukset on näyttäneet pieninä ja vähän isompina, kun Saila on niin kivasti koonnut kuvat samaan kansioon....

http://fantoweimar.kuvat.fi/kuvat/Henkan+j%C3%A4lkel%C3%A4iset/Mighty+Titans+H-pentue/


Ja samasta osotteesta löytyy myös tietty meidän vauvojen UPEAN isukin kuvia...
http://fantoweimar.kuvat.fi/kuvat/Heizelwood+Fanto/


Ja vielä löytyy Virkamiehen kennellissä kasvavat supersuloiset sisaruspuolet:

http://fantoweimar.kuvat.fi/kuvat/Fanton+j%C3%A4lkel%C3%A4iset/

Kas näin heiluu häntä, ja tassu nousee näin....

Pahoittelut, kuulemma päivitystä on jo odoteltu ;) Eli nyt pennut ovat kahden viikon ikäisiä. Painoa on tullut kaikille hienosti, ainoastaan yksi oli eilisessä punnituksessa alle kilon painoinen, muut ovat jo reippaasti yli. Eiköhän se sitkeä pikku pahnanpohjimmainenkin pian saavuta tämän virstanpylvään...

Eilen alkoi osa pennuista jo raotella silmiään, etenkin syliin ottaessa huomaa että nenän sijaan on kova yritys käyttää jo silmiä, vaikkeivat ne ihan vielä toimikaan... Kaikki ovat jo ottaneet myös jalkoja alleen, välillä tietty ryömitään ja pyllähdellään, mutta myös askeleita on otettu hienosti! Ja tänään saatiin hyvät naurut, kun yhden pennun häntä vispasi niin hurjana, sillä oli varmasti huippukivaa sisarusten ympäröimänä :)

Pennut saavat myös selvästi tankattua kunnolla, imetysten väli on pidentynyt, eikä lokkiparvi majaile enää pentulaatikossa, pikemminkin Hope menee sinne helpottamaan maidon suihkuamista aika ajoin vaikka pikkuiset ovat autuaasti unen mailla ;) 

Pentujen antiobiootit lopetettiin maanantaina, Hopella jatkuu vielä tämän viikon. Tulehduskipulääke jatkuu myös, ja kalkkia annetaankin siihen asti että pennut ovat viisiviikkoisia. Vaikka ruoka jo maistuu, ei kalkkikramppien todellakaan toivota uusivan! 

Maanantaina kävi myös kurja sattumus. Päästin Hopen aamupissalle aidatulle takapihallemme. Ihmettelin, kun yhtäkkiä etuovelta kuului töminää, ja koira olikin siellä! (myöhemmin selvisi että veljeni oli unohtanut illalla puuhommista lähteissään sulkea portin kunnolla) Ei siinä mitään, koira sisälle ja ihmettelin hetken, kun se vimmatusti hankaa nenäänsä sohvaan, mattoon ja kuopii ja pyörii ja hankaa naamaansa joka paikkaan... Kun sain sen hiukan rauhoittumaan, näin että koko kirsun toinen puoli ja silmä olivat aivan turvoksissa, röpelöisellä paukamalla... Myös toinen silmä ja leuanalunen olivat turvonneet. No, pikainen soitto eläinlääkäriin, hiukan epäuskoisena miten voi olla näin huono tuuri (koira on kuitenkin monta kertaa päivässä kahden vuoden ajan ulkoillut samassa pihassa)... En tietenkään tiennyt mikä sitä oli pistänyt, maa-ampiaiset, tavalliset, KYY?, missään ei ollut pistojälkeä! Eläinlääkäri suositteli antamaan yhden kyypakkauksen... Se ei vaikuta muiden lääkkeiden kanssa eri tavalla, eikä myöskään pentuihin mitenkään, ja imettää sai heti.  No, selvittiin säikähdyksellä ja nopeasti tabletin annon jälkeen turvotus alkoi laskea... 

En vieläkään tiedä, mikä Hopea pisti. Kiersin koko pihan, potkin kaikki juurakot ja kaivetut kohdat takapihalta ja puukasalta, mutta mitään ei löytynyt. Inhottavaa siksikin, kun on noi pienet lapset, niin eipä sitä haluaisi niitäkään pistävän minkään.... MUISTAKAA muutkin varata niitä kyypakkauksia kesän varalle! Ja tarkistakaa vanhoista päiväykset! (meilläkin oli kaksi pakettia kolmesta mennyt vanhaksi) Ja aina soitto ensin eläinlääkärille, joka arvioi voiko sen antaa vai ei. Jos kyy puree, on koira vietävä myös hoitoon ja nesteytykseen, pelkkä tabletin anto ei riitä hoidoksi!!!! 

Äh, onneksi selvittiin säikähdyksellä... Nyt ainakin ampiaispesät (tiedän että meillä on vintillä/ seinien välissä niitä) kartoitetaan heti kesän alussa ja myös TUHOTAAN. Se on ihan must, kun on pieniä lapsia ja pieniä koiria huushollissa... Tässä vielä niiden pienien koirien kuvia: 

*haukotus*

mutsi vähä pyörittele kylvyn ohessa 

mää en jaksa noita muita, nukun yksin täällä jos sopii?

oon jo 5 kertaa isompi ku syntyessäni, uskoks!

Ja