maanantai 25. maaliskuuta 2013

Useita ultrassa :)

Tänään oli vihdoin se odotettu päivä, ja Hopella oli ultra. Meidän vakioeläinlääkäri on tuossa Tampereen puolella Raholassa sijaitseva eläinystäväsi lääkäri, ja sinne me tälläkin kertaa suunnattiin.
Ultraus sujui oikein mallikelpoisesti, mitä nyt Hopen piti omaan tyyliinsä vähän murrata vastaan siinä kopeloidessa. Se on muuten kummallinen juttu, toivottavasti tulevien pentujen omistajat saavat omiltaan tämän kurjan tavan kitkettyä pois, sikäli niille sellaista tapaa koskaan tulee. Nytkin ell vaan kysyi, että onko toi tavallista johon minä vakuuttelemaan että juu, ei se pure, se vaan murisee ;)

Mutta siis, mikä tärkeintä, ultrassa näkyi PENTUJA! Ei yhtä tai kahta, vaan varovaisen arvion mukaan jopa kuusi, tai ainakin kolme! Jee!! Tänä keväänä on ollut hirveän paljon pieniä pentueita, yhtä ja kahtaa pentua.. Joten nyt peukut ja varpaat pystyssä ja sormet ristissä seuraavan kuukauden ajan, että ainakin se kuusi palleroa saataisiin meille ;)

Nythän se jännittäminen vasta alkaakin! Ja kamala valmistelu ja järjestely, pitää rakentaa penikoimislaatikko (pääsiäisen ohjelmassa) ja sitten suunnitella myös portit ja muut lapset ja pennut toisistaan erottavat elementit. Pitää tehdä pennunottajille kirjalliset ohjeet jatkosta, kuten rokotuksista ja terveystarkastuksista, pitää vaihtaa Hope pikkuhiljaa penturuoalle, madottaa se uudelleen parin viikon päästä, sopia töissä vapaiden ajankohta jnejne..

Ja kaikkein vaikein homma: pitää päättää kennelnimi. Kääk. Jotenkin olen kallistumassa suomenkieliseen nimeen, olisi kiva että jatkossa (jos Hopen pentuja käytetään jalostukseen) nimestä näkisi heti että nämä ovat suomalaisia koiria. Englanninkielisistä nimistä kun ei päällepäin tiedä, mistä maasta k.o. koira on.
Ensi yö taitaakin mennä nimiä pohtiessa, onneksi meillä ei juuri muutenkaan nukuta... =)




1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Oi ihanaa....toivottavasti tulee monta pentua! Teille varmaan sitten jonoksi asti vierailijoita. Minä ilmottaudun myös :D Olispa kyllä niin ihana pieniä koiranpentuja päästä paijaileen.
Niin ja kiva blogi sulla! Sattumoisin tän huomasin facebookista! Ihania kuvia!

Terveisin Annika P.