Paranemaan päin.. :D

Heippa taas täältä pentulaatikon reunalta. Eilen tuli iltapäivällä taas huoli Hopesta kun ei ruoka maittanut, oksenteli ja maitoa ei tullut. Eipä pennuillakaan paino oikein lähteny kunnolla nousuun, vaikka kahden tunnin välein niitä ruokittiin korvikkeella.. No, päästiin raholaan lääkäriin vielä kuudelta illlalla.

Hopella todettiin kalkkipuutoksen jatkuneen, ja näytteiden sekä oireiden perusteella sillä todettiin olleen istukkatulehdus. Lääkäri katsoi myös pentuja, ja huomasi napojen irroneen liian aikasin, mikä viittaa istukkatulehduksen aiheuttamaan sepsikseen pennuilla.

Noh, saimme lääkkeettä ja nesteytystä, ja koko köörille antibiootit mukaan. Vielä illalla Hope oli ihan veto pois, teki vaan pöydän alle itselleen pesää ja nukkui siellä pennuista välittämättä. Joten me sitten kolmatta vuorokautta syötimme (puoliväkisin, koska ruiskusta ei ole kivaa syödä) ja "pissitimme" pennut yksi kerrallaan kahden tunnin välein (hommaan menee noin tunti jos sen tekee yksin). Voitte uskoa että lapsiperheessä työtä riittää muutenkin, joten täällä on ollut kaksi aika väsynyttä vanhempaa tämän viikon... onneksi meillä on ihana lähipiiri, mummu on hoitanut sekä lapsia että pentuja ja lähti myös eläinlääkäriin henkiseksi tueksi. Mitäpä sitä muutakaan tekisi perjantai-iltana ;)

Aamulla lääkkeet rupesivat selvästi vaikuttaa, ruokaa on jo jonkun verran mennyt ja maitoa tulee. Kymmenen tablettia kahdesti päivässä on aika määrä, mutta onneksi Hope ei juuri vastusta vaikka niitä pakkosyötetäänkin. Yritin meinaan lihapullassa ensin, ja tulos oli se ettei Hope ota minulta enää lihapullia lainkaan, ei edes ilman lääkkeitä....

Mutta nyt Hope on ollut tuntikausia pentulaatikossa, syönyt itse ja hoitanut ja imettänyt kaikkia kuutta kakaraansa (3 U / 3 N) niinkun asiaan kuuluu! Ja voi että mikä onnentunne, kun kävin katsomassa ja pari pentua köllötteli tyytyväisenä etutassun päällä :)

Kuvia :D

Mamma kattelee tulokasta

Triplat

Äidin kainalossa

Ryhmärämä

Pikku levot ennen loppukoitosta

Siis musta TULEE hurja rootweileri! uskottekste?

Toistaiseksi kahdeksan

Kuten otsikosta voitte päätellä, meille on eilen syntynyt kahdeksan elinvoimaista, ihanaa pentua (4 urosta, 4 narttua)!!! Otsikossa lukee toistaiseksi siksi, etten ole vieläkään (klo on 4.40 aamulla) ihan varma, aikooko Hope vielä pukertaa maailmaan lisää pienokaisia, vai olisiko täysi kymppi riittänyt.

Kuten nopeimmat jo ehtivät päättelemään, pentuja on siis ollut tähän mennessä yhteensä kymmenen. Valitettavasti numerolla 1 ja 9 syntyneet eivät kuitenkaan selvinneet elvytysyrityksistä huolimatta. Molemmat olivat kuolleet jo synnytyksen aikana ja ehtineet jo jäähtyä ennen ulkoilmaan saapumistaan, eikä mitään ollut tehtävissä. Tälläinen on luonto, ja se on jälleen osoittanut ihmeellisyytensä.

Pitkä synnytys on ollut todella rankka Hopelle. Ensimmäiset pennut syntyivät noin klo 17 iltapäivällä, viimeisin syntyi 01.20 ja tähän väliin mahtui monta tuskaista ja monta ihmeellistä hetkeä. Ja nyt siis Hope edelleen on hiukan tuskaisen oloisena, enkä osaa sanoa onko kyseessä jälkisupistusten tuomat kivut, vai jokin muu syy, kuten se että kohdussa on vielä pentu, tai pentuja jäljellä. En ainakaan mene vannomaan että nyt ne loppuu, sen tein jo kolmannen (syntymäaika 17.27), kuudennen (aika 18.10) ja kahdeksannen pennun (klo 22.15) jälkeen.

Huono puoli pitkässä synnytyksessä on se, että Hope ei ole juuri hoitanut pentuja. Aluksi pennut olivat penikointilaatikossa Hopen kanssa, mutta supistuskivuissa se töni niitä niin voimakkaasti sivuun, että katsoimme parhaaksi siirtää ne omaan laatikkoon turvaan. Pennut ovat olleet kerran tissillä, mutta muuten saaneet ruokaa vain pullosta, onneksi maidonkorviketta oli varattu valmiiksi!

Hyvä juttu oli myös lämminvesipullot, etenkin 3 litran juomavesipussi, joka toimii pentulaatikon lämmittävänä vesisänkynä... tätä menoa näistä pikkuisista taitaa tulla aika hemmoteltuja tapauksia. Lupasin itselleni ja Hopelle, että keskustellaan niistä imetysasioista uudestaan, jahka mammarainen on saanut hiukan lepuutettua...

Kuvia ette valitettavasti saa vielä, sillä hienosti hommansa hoitanut Kepo nukkuu kameran vieressä ansaittua kolmen tunnin yöuntaan =) Hänen jälkeensä on minun vuoroni sulkea silmät hetkeksi, jos maltan!

H-hetki lähenee

Nyt alkaa jo jännittää aika paljon  =) Eilen laski lämmöt, joten viimeistään huomenna meillä pitäs olla pentuja!!!
Kamalaa, ku ei voi auttaa Hopen oloo ooikeen mitenkään. Kun tietää itte kuinka tuskasta se avautumisvaihe on, itellä ku on kokemusta sekä pitkästä että supernopeesta versiosta... Mutta onneks koirilla on oma kivunlievitysjärjestelmänsä...

Pitäkää peukut pystyssä ja loput raajat ristissä :D

Odottavan aika on pitkä...

Ah, voi ku aika menis äkkiä =) Tuntuu niin pitkältä, ja toisaalta jo jännittää että miten kaikki tulee sujumaan.
Vielä pari viikkoa, tai voi mennä kolmekin.... toisaalta, se menee niin hujauksessa ettei uskoiskaan.

Laitoin tonne linkkeihin uuden linkin Hopen kuvia, sieltä pääsee selaan niitä otoksia mitä oon laittanu facebookin Hope-kansioon, käykää uutisia odotellessanne katsomassa!

Useita ultrassa :)

Tänään oli vihdoin se odotettu päivä, ja Hopella oli ultra. Meidän vakioeläinlääkäri on tuossa Tampereen puolella Raholassa sijaitseva eläinystäväsi lääkäri, ja sinne me tälläkin kertaa suunnattiin.
Ultraus sujui oikein mallikelpoisesti, mitä nyt Hopen piti omaan tyyliinsä vähän murrata vastaan siinä kopeloidessa. Se on muuten kummallinen juttu, toivottavasti tulevien pentujen omistajat saavat omiltaan tämän kurjan tavan kitkettyä pois, sikäli niille sellaista tapaa koskaan tulee. Nytkin ell vaan kysyi, että onko toi tavallista johon minä vakuuttelemaan että juu, ei se pure, se vaan murisee ;)

Mutta siis, mikä tärkeintä, ultrassa näkyi PENTUJA! Ei yhtä tai kahta, vaan varovaisen arvion mukaan jopa kuusi, tai ainakin kolme! Jee!! Tänä keväänä on ollut hirveän paljon pieniä pentueita, yhtä ja kahtaa pentua.. Joten nyt peukut ja varpaat pystyssä ja sormet ristissä seuraavan kuukauden ajan, että ainakin se kuusi palleroa saataisiin meille ;)

Nythän se jännittäminen vasta alkaakin! Ja kamala valmistelu ja järjestely, pitää rakentaa penikoimislaatikko (pääsiäisen ohjelmassa) ja sitten suunnitella myös portit ja muut lapset ja pennut toisistaan erottavat elementit. Pitää tehdä pennunottajille kirjalliset ohjeet jatkosta, kuten rokotuksista ja terveystarkastuksista, pitää vaihtaa Hope pikkuhiljaa penturuoalle, madottaa se uudelleen parin viikon päästä, sopia töissä vapaiden ajankohta jnejne..

Ja kaikkein vaikein homma: pitää päättää kennelnimi. Kääk. Jotenkin olen kallistumassa suomenkieliseen nimeen, olisi kiva että jatkossa (jos Hopen pentuja käytetään jalostukseen) nimestä näkisi heti että nämä ovat suomalaisia koiria. Englanninkielisistä nimistä kun ei päällepäin tiedä, mistä maasta k.o. koira on.
Ensi yö taitaakin mennä nimiä pohtiessa, onneksi meillä ei juuri muutenkaan nukuta... =)

Kasvattajakurssi käytynä!

Nyt on sitten Kennelliiton virallinen kasvattajakurssi käytynä! Oli todella antoisa ja mielenkiintoinen viikonloppu, onneksi ehdin kurssille ennen Hopen pentujen syntymistä. Tietysti olen ottanut asioista selvää ja kysellyt kokeneemmilta kasvattajilta vinkkejä, mutta kyllä tuo kahden päivän kurssi jossa oikeasti käydään läpi kaikki aasta ööhön selvensi monia asioita.

Kuten muissakin koirahommissa näissä kasvatusasioissa tuntuu olevan "oikeita toimintatapoja" ihan yhtä paljon kun meitä ihmisiä on. Itse olen vakaasti sitä mieltä, että maalaisjärjellä pärjää hyvin pitkälle. Onneksi olen siinä mielessä järkevä luonne, etten ihan pienistä panikoi. Itsekin kotisynnytyksen kokeneena ei koiran synnytyksessä varmastikaan ole mitään ylitsepääsemätöntä, ellei pennuista ole niin pahasti vammainen tms että sen joutuu heti lopettamaan... siihen ei taida itsellä kantti riittää, mutta luotan tuohon metsästystäkin harrastaneeseen mieheeni sitten siinä asiassa ;) Ja tietysti toivon ja uskon että meille syntyy vain terveitä, elinvoimaisia pentuja!

Huomenna mennäänkin siten ultraan tsekkaamaan tilanne. Jännittävää!!!  Kasvattajakurssin luennoitsija oli sitä mieltä että ultra on turha ja stressaa koiraa, mutta koitan itse mennä paikalle rennoin mielin. Ultra on varmasti koiralle kivempi kokemus kuin verikokeen otto progetestiä varten, ja kun kärsimme Hopen kanssa senkin niin miksei myös tätä. Haluan varmistua siitä, ettei koira ole tyhjä ja tietysti olisi mukava saada jonkinlaista arviota siitä syntyykö meille yksi vai useampi karvapallero.

Hopesta huomaa kyllä jo, että se ei ole aivan oma itsensä. Kurssilta kotiuduttuani huomasin perheemme kolmen miehen vetävän päiväunia täyttä häkää, joten livahdettiin Hopen kanssa lähimetsään lenkille ihan kahdestaan. Tavanomaisen lumessa kahlaamisen ja keppien raijaamisen sijaan Hope pysytteli polulla jolkottelemassa ja tyytyi haistelemaan kavereiden jälkiä. Tuntui ihan oudolta! On se kumma mitä ne hormoonit tekee, aivan selvästi koiran käytös on jo muuttunut rauhallisempaan, ja jotenkin odottavampaan suuntaan..

Laitan tähän lopuksi kuvan jossa Hope paistattelee tämän päivän lenkillä... Seisomisasento ei ole ihmeellinen, joten kuvaa on turha katsella "sillä silmällä".
Huomenna tai viimeistään tiistaina päivittelen sitten kuulumiset ultrasta! Pitäkäähän peukut pystyssä!