Metsäreissulla

 
Töistä kotiin tullessani täällä jo odottelikin ilmeisen nälkäinen ja energinen pikku-neiti. Ai että sitä jälleen näkemisen riemua. Ruoka maistui tällä kertaa melkein kokonaan, tosin hetki täytyi taas antaa ruuan laskea välillä makailemalla keittiön matolla...Välittömästi kupilta lähdettyä Hope kävi ensin tekemässä kakat ja melkein välittömästi perään pissat, joten totesin, että pihalle lähdöllä ei ole mitään kiirettä. Annoimme ruuan laskea rauhassa ja lähdimme pihalle, tarkoituksena mennä taas tuohon lähimetsään tutustumaan ja oikein kameran kanssa. Mietitytti vain hiukan kuinka tuo kuvaaminen onnistuu kun on neiti niin nopea liikkeissään.

Menomatka oli taas oikein Via Dolorosa, välillä tuntui, että kivirekikin liikkuisi helpommin, sitä kun voisi sentään vetää perässä. Mikä ihme siinä oikein on, että tuossa kaupunkiympäristössä neidillä on hirveä tarve purra jalkoja ja käsiä ja ärrimurrimurista hirviästi, mutta kun päästään vähän johonkin missä on puita niin ettei metsää niiltä näe, niin hihnassakin kuljetaan _niin_ taitavasti, kuin aikuiset? Metsään kun päästiin niin mitään ongelmia ei tosiaan enää ollutkaan, Hope oli kuin ihmisen mieli (Note to self: selvitä huomiseksi millainen on ihmisen mieli) Kun asutus jäi riittävästi taakse Hope pääsi taas nauttimaan vapaudesta ja nykyään hän myöskin tekee niin, tosin kovin kauas neiti ei vielä jaloista lähde, neljä metriä ja takaisin, neljä metriä toisaalle ja takaisin, neljä metriä toiselle toisaalle ja takaisin jne., eiköhän tuosta jo saa kuvan. Jos joku oikein mehevä haju jostain sammaleen alta tarttuu nenukkiin niin jälkeen saatetaan jäädä kuitenkin enemmänkin, tosin kovin kauaa ei mene kun tanner tömisee takana ja neiti on taas vierellä.

Sisua Hopelta ei ainakaan puutu, huvittuneena seurasin vierestä kun neiti välttämättä halusi kiivetä erään kiven päälle, ensimmäisellä yrityksellä sammal irtosi tassujen alta ja neiti tömähti pyllylleen maahan, hetken aikaa hölmistyneenä katseltuaan uusi yritys. Tällä kertaa sammal vain lensi kun takatassu ruopaisi sen irti, mutta pito riitti kuitenkin nousuun. Harmikseen joutui Hope kyllä huomaamaan ettei siellä päällä mitään ihmeellistä ollutkaan...

Kotiinpäin tultaessa otimme sitten hiukan seuraamista ja makaamista, nakkeja oli molempien harmiksi vain yksi kun hulttio-omistajat eivät huomanneet ostaa lisää. Kuinkahan neidistä tehdään kunnon metsäkoira, kun kotimatkan ongelmaksi on nykyään muodostunut tuo vetäminen(jos väkisin jotain ongelmia haluaa kaivaa) niin hienosti hän taas tuli kotiin päin. Nyt uni taas maittaa tuolla omassa pedissä, saan rauhassa latailla kuvat koneelle ja nettiin. Katsotaan herääkö ennen kuin mamma saapuu kotiin.

Repussa kaapissa

Juha oli eilen ensimmäinen, joka tuli töistä kotiin. Huojentuneena Juha huomasi, ettei Hope ollut tehnyt tuhoja, vaikka olikin 7 h yksin kotona.
Tiian kanssa tehty aamuinen pitkähkö metsälenkki taisi siis toimia
hyvänä väsyttäjänä=)

Juha kertoi polkeneensa tuhatta ja sataa kotiin, kauhukuvat silmissä, Hopelle oli nimittäin unohtunut aamulla panta kaulaan. Juha oli kuvitellut pennun joko kuristuneen olkohuoneen porttiin tai kaataneen akvaarion päälleen... Hiukan Juha pelästyi, kun kotiin tultuaan ei löytänyt Hopea mistään.

Pienen hetken päästä Hope oli kömpinyt esiin eteisen naulakko-kaapista, jonne siis on piilotettu kaikki kengät turvaan naskalihampailta... Siellä se oli nukkunut Juhan repun sisällä kaapin pohjalla=D Juhalta oli tainnut jäädä kiireessä aamulla kaapin ovi auki...

Viime yö sujui huomattavasti rauhallisemmissa merkeissä, koska ahkerat omistajat kävelyttivät Hopea mukavan mittaisen metsähaistelulenkin myös illalla ennen iltaruokaa.. Tuntuu Hopelle ruokakin maistuvan aina paljon paremmin lenkin jälkeen, eilen taisi mennä kaikki tarjottu ruoka joka aterialla:) Ja neiti vaan kasvaa.

Pentukarvasta karkeaan

Snif. Vauva ei ole enää vauva, eilen Tiiankin oli myönnettävä Juhan jo viikon alussa
havaitsema asia. Hopen silkinpehmoinen pentukarva on jo vaihtunut selän päältä
selkeästi karkeammaksi. Neidille on tullut myös kokoa lisää sen verran, että etutassut saa
varsin helposti keittiön tuolille, sohvalle, sängyn reunalle jne. Nyt opetellaankin tiuhaan "alas"- toimintoa.

Kolmen päivän sairasloma meinasi pikkuhiljaa käydä Tiian hermoon, tänään Tiia pääsi takaisin töihin lepäämään. Hope osaa meinaan imeä voimia innokkaalla riekkumisellaan. Eilisaamuna Tiia aloitti päivänsä siivoamalla kissan oksennusta ja astumalla paljain jarpain kakkaan! Voitte kuvitella, että Juhalla oli hauskaa. Että sellainen eläintarha.

Tänä aamuna Tiia vei Hopen metsäkävelylle, jotta pahimmat energiat tulisi purettua ennen yksin jäämistä. Lenkillä Hope keksi uuden jutun:
huomattuaan, että Tiia meinaa kytkeä Hopen taluttimeen, pentu ei antanut kiinni. Pois päin juokseminen auttoi onneksi tähän vaivaan, ja kuriton kakarakin saatiin muutaman harjoituksen jälkeen kytkettyä:)

Neidillä alkaa olla pikkuhiljaa melkoisesti virtaa, joten piakkoin suuntaamme varmaankin myös maastoreeneihin. Mielikuvituksettomina yksilöinä kun emme oikein osaa tehdä Hopelle kunnollista aivojumppaa.

Virta näkyy valitettavasti myös öiseen aikaan. Viime yönä Hope oli aivan mahdoton, haukkui halkojaan (joita on siis puruleluina) ja kuskasi pisupaperit petiin, jossa repi ne kappaleiksi (voi sitä rapinan määrää). Tänä iltana kehitelläänkin jotain päänvaivaa, jottei neiti nukkuisi illan mittaan liikaa. Onneksi Tiia on huomenna iltavuorossa, joten yöunien vähäisyys ei tunnu ihan niin paljon:D

Eilen saimme muuten Päiviltä (Hopen kasvattajalta) tiedon, että rekisteripaperit on vihdoin saapuneet! Nyt tiirailemmekin ahkerasti postilaatikon suuntaan...

Hihkumaton Juha

Eilen olimme jälleen pentukurssilla, Tiiakin raahautui mukaan, vaikka flunssa verotti vielä voimia. Tällä kertaa Juha sai mennä hihnan päähän, ja Tiia yritti pysyä kentän laidalla.

Hopen ja Juhan yhteistyö ei sujunut ihan niin innokkaasti kuin edellinen kerta kentällä...Saila totesikin heillä olleen samaa ongelmaa Hopen isukin kanssa, eli mies ei vaan "osaa" innostaa pentua luontevasti hihkuen. 

Perusjutut meni kuitenkin hyvin, ja parivaljakko sai luvan 
leikkiä suhteensa parantamiseksi. 
Ja ringin keskelle tapahtuva luoksetulo meni todella hyvin, paljon vauhdikkaammin kun viime kerralla Tiian kanssa!

Sattuipa jännä juttu, kun kentälle tuli Hopen velipoika nyt ensimmäistä kertaa. Kesken seuraamisen Hopea ei kiinnostanut yhtään muut koirat, mutta vainuttuaan veljensä, Hopen huomio kiinnittyi hajuun,
jota se kiskoi nenään oikein antaumuksella. Taisi vielä muistaa veikkapojan!

Eilen sattui myös ensimmäinen kynsienleikkuuvahinko, mutta Hope ei tainnut edes huomata asiaa. Pysyimme rauhallisena, ja painoimme kynttä märällä paperitollolla. Taisi katketa suonta todella vähän, sillä verentulo tyrehtyi saman tien. Saimme helposti leikattua kaikki kynnet loppuun.

Tänä aamuna Tiia vakoili aamulenkkiläisiä ikkunasta ja näytti seuraaminen sujuvan ihan hyvin. Taitaakin olla niin, että suorituspaineet latisti kentällä touhuamista:)

Aamupöperö ei taaskaan maistunut, ja Tiia on hiukan huolissaan. 
Eilen kun lisättiin annoksen määrääkin, 
kun kerran kiloja on tullut lisää. 
Juha oli viksuna sitä mieltä, ettei pentu itseään nälkään näännytä.
Ja iltaruoka meni kuitenkin kokonaan.. 
Eiköhän aamuruokakin mene viimeistään 
parin tunnin päästä!

Viikoloppukyläily siurossa

Hope pääsi viikonlopuksi Tiian kanssa Tiian vanhempien luokse Siuroon.
Reissu meni ihan mallikkaasti, tosin alkumatkan autossa vilkkaalla tuulella 
ollut neiti vietti jalkatilassa, eikä takapenkillä niin kuin piti. 

Siurossa kohta 10-vuotias lapinkoiramummeli Vicki otti tulokkaan vastaan
vähän ristiriitaisin tuntein. Vickillä kun on jo näkö huonontunut ja viime 
keväänä sattunut välikohtaus pittbullin kanssa jätti lähtemättömät arvet niin 
Vickin mieleen kuin kuonoonkin. 

Hopen kanssa Vicki kuitenkin riehaantui jopa hiukan leikkimään. 
Hihnat olivat tiellä touhussa, mutta Tiia ei uskaltanut 
ottaa riskiä, että koirat juoksevat tielle saakka.  

Siurossa Hope vietti auvoista elämää, koska Tiia nukkui lattialle levitetyllä sohvalla, eikä pystynyt estelmään Hopea, niin koirahan löytyi aamulla jalkopäädystä tyytyväisenä=D

Ainoastaan ruoka ei tuntunut oikein maistuvan. Tiia pysyi lauantaina kovana, ja päivällä Hope sai saman ruoan jonka oli aamulla jättänyt syömättä. Toisella kertaa ruoka upposi hienosti, mutta päivän saantisuosituksesta jäi tietysti jonkin verran puuttumaan sen päivän osalta.

Sunnuntaina pyörähdimme vielä Nokialla Immortal Metal Festin järjestysporukoita kattomassa, eli nähtiin Sini, Jani, Tapsa ja muut mukavat kaverit. Hope pääsi tutustumaan myös italialaispoikiin, ja neiti hurmasi taas kaikki=)

Nyt Tiia on sen verran pahan flunssan kourissa, että täytyy miettiä jaksaako Tiia lähteä pentukurssille tänään lainkaan. Voi olla, että Juha ja Hope joutuvat lähtemään keskenään. Täytyy seurailla hieman oloa, että miksi se tästä kehittyy.

Hope on muuten aikamoinen jöllikkä jo. Juha punnitsi neidin äsken, aamuruoan jälkeen tosin ja neiti painoi 8,5 kiloa. Se on aika mukava paino tänään 9 viikkoiselle vauvelille.

Nyt Tiia menee lepäämään ja potemaan flunssaa. SNIF!

Purukalusto kunnossa

Eilen Hope oli ekaa kertaa pitkän päivän yksin kotona, ja illalla saimme tuta sen kunnolla. Hope oli todella riehakas ja purki energiaansa puremalla meitä, koko ajan ja lujaa!

Tiialla on mustelmia käsivarret ja pohkeet täynnä ja Juhaan Hope sai tehtyä naskaleillaan jo sellaiset reiät, että käsivarresta tuli vertakin.
Omat lelut ei kiinnostanut yhtään, vaan hetken purtuaan omaa lelua, Hope ryntäsi aina uudelleen käsivarteen kiinni. Loppuillasta pentu riehasi itsensä jo ihan stressin partaalle, jolloin Tiia vihelsi pelin poikki.

Ulosmenon sijaan istuimmekin 20 minuuttia keittiön lattialla, ja Tiia piteli Hopea sylissä tiukasti rauhoitellen. Aluksi Hope rimpuili, läähätti, koitti purra jne jne. mutta lopulta rauhottui. Pureminen jatkui kuitenkin taas hetken päästä.

Tänä aamuna Tiian ja Hopen ollessa pissalenkillä (remmissä kulkeminen sujuu jo pääosin melko hyvin) Hope riehaantui kotitalon kulmalla jälleen ihan mahdottomaksi. Core texit vaan ritkuivat kun Hope roikkui puntissa kiinni. Tiia päätti, että homma ei vetele ja köysipallo-lelun kanssa Hope kulkikin kulmalta ihan nätisti. Palattiin takaisin takapihalle, ja taas uudelleen talon kulmalle. Ja taas uudelleen. Lopulta Hope tuli kulman ohi ilman lelua ja ilman puremista!

Juhan kanssa lenkki puiston ympäri meni kuitenkin todella hyvin. Ainoostaan puolivälissä lenkkiä Hopelle oli tullut kakkahätä, ja Hope olisi halunnut tulla kotipihaan kakkalle. Muualla kun on vielä turhan jännää, että malttaisi kakalle pysähtyä. Lopulta Hope oli kuitenkin uskonut, että Juha ei tule Hopen suuntaan, vaan Hopen on mentävä Juhan suuntaan!

Virtaa riittää, paitsi hihnassa

Eilen kävimme Hopen kanssa taas Piiljärvellä, kun Juha oli töissä. Hope jäi Miinan ja Minjan hoitoon siksi aikaa kun Tiia lähti ratsastamaan Nooraa.

Pennulla oli paljon virtaa päikkärien jälkeen, joten saksanpaimenkoira Essi pääsi tarhasta hiukan Hopen kanssa telmimään. Leikki oli mennyt ihan mukavasti, lisään kuvia jos saan jossain kohtaa niitä Miinalta.

Lenkin jälkeen hain Hopen vielä talliin hetkeksi, jotta hepat tulisivat kunnolla tutuiksi. Hope oli remmillä sidottuna käytävän puolella ja itse harjailin heppaa karsinassa ovi auki, näin eläimet näkivät toisensa mutta vaaratilanteita ei päässyt syntymään. Tovi menee, ennen kuin Hopen uskaltaa päästää tallialueella vapaasti kulkemaan, ja silloin sen pitää osata "tänne" ja "ei" AINA, koska vahinko voi isojen eläimien kanssa käydä niin nopeasti.

Automatkat (40 min) molempiin suuntiin meni jälleen mallikelpoisesti hirsiä vedellen. Illalla Hopella oli taas riiviövaihe päällä. Olin varma että käsivarrestani löytyy aamulla hampaanjälkien muotoinen mustelma, niin paljon yksi kunnon haukkaisu sattui!

Iltalenkillä Nalakatti aiheutti jälleen ongelmia, se teki kamikaze-syöksyjä meidän ohitsemme ja yirtti saada Hopen peräänsä. Sen lisäksi Nala hyökkäsi köysilelun kimppuun, kun yritin leikittää sillä Hopea.

Huomasin, että väsyneenä tuntuu pennun toilailutkin melko ylivoimasilta, kun tunsin oloni maailman huonoimmaksi koirankouluttajaksi. Luovutin, nappasin pennun kainaloon, ja kannoin sisälle, jossa kiistelimme vielä ennen nukkumaanmenoa olohuoneen portin paikalleen laittamisesta.

Onneksi tänä aamuna koiranomistaminen oli taas ihanaa, Hope liikkui aamulenkillä melko hyvin hihnassa ja teki hienosti pisut ja kakit ulos. Tosin Hope on ilmeisesti päätellyt, että tämän suorituksen tehtyään pääsee takaisin sisälle, sillä työn takana oli saada pentu houkuteltua kiertämään edes piha! Remmissä kun on kurjaa kävellä, ja puolet ajasta Hope mielummin istuu takapuolellaan.

Olen kehunut Hopea aina, kun se kävelee remmissä, meni se edellä tai perässä. En usko tästä olevan haittaa myöhemminkään, kun remmi on toistaiseksi pysynyt kuitenkin löysänä koko ajan. Lenkin päätteeksi ja aikana pyrimme leikkimään yhdessä, esim. köysilelulla.

Pääasia on, että pentu etenee.
Välillä Hope meinaan vaan jämähtää paikoilleen, istuu, ulisee, ja pyrkii takaisin kotiin. Todellinen lenkkikaveri=)

Kommentoikaa, jos on hyviä vinkkejä, miten tehdä hihnassa kävelystä huippuhauskaa.???
Vai tuleeko haistelu/tutkimusretkeilyhalut vasta myöhemmällä iällä?

Tähän mennessä Hope on riemuissaan "remunnut" hihnassa vain koulutuskentältä lähtiessä ja kun takapihalta kävellään kotiovelle.