lauantai 9. elokuuta 2008

Jälki kateissa, lelut alkaa löytyä

Kesätauon jälkeen Hopella oli jäljen haku aikasten hakusessa=) Tehtiin keskiviikon reeneissä ensin polkua, ja sitten jo askelvälillä jälkeä niin, että nami laitettiin vaan joka toiselle askeleelle. Kaikesta huolimatta Hope ryntäsi aina eteenpäin, palasi taaksepäin eikä malttanut keskittyä yhtään jäljen etsimiseen.

Päätettiinkin, että jälkeä on nyt syytä alkaa harjoittelemaan enempi myös kotioloissa, koska kerran viikossa tehty reeni ei tahdo riittää mielenkiinnon ylläpitämiseen... Siis koiralla=)

Viime maananantain tottisreenien paras saldo oli se, kun Hope toi Tiialle köysilelun Tiian heittäessä sen! Ei ole ikinä ennen juossut suoraan luokse lelua tuomaan. Tästä innostuneena reenailimme hommaa myös kotilenkin yhteydessä. Aika monta kertaa Tiia on saanut Hopen jäämään istumaan, odottamaan lelun piilotusta ja tuomaan lelun, tosin yleensä Hopea on mentävä "karkuun" jotta se oikeasti toisi lelun, muuten se alkaa helposti vaan kanniskelemaan sitä omaksi ilokseen...

Maanantain tottikset suijuivat muutenkin yllättävän hyvin, tosin kesätauon jälkeen pennut olivat innoissaan ja hiukan remusivat. Åsan harjoitukset olivat uudenlaisia, ja niitä oli kiva tehdä, esimerkiksi yhtenä rintamana seuraamista + istumista ja seuraamista + maahanmennoa. Åsan vinkkien mukaan ollaan vähän reenailtu myös jäämistä, ja varsinkin istumaan Hope jää jo mukavasti, vaikka Tiia kiertäisi koiraa tai tekisi muita kommervenkkejä.

Hopen oksentelut menivät silloin nopeasti ohi, ilmeisesti liian isot luun palat ja syödyt kivet vain ärsyttivät mahaa :( nyt haukku on kuitenkin kunnossa.

Hopelta lähtee todella valtavasti karvaa tällä hetkellä. Ilmeisesti koiraa on syytä harjailla muutaman kerran viikossa, jos ei halua kaikkea karvaa asunnon lattialle=) Myönnettäköön, että me ollaan oltu hiukan laiskoja sen suhteen.. Ja myös imuroinnin suhteen. Jopa Juhaa tuntuu välillä häiritsevän sottaisuus, ja se on paljon se:D

Ei kommentteja: