"Maailman paskin koiranomistaja" -mitalia odotellessa

Tää syksy ja alkutalvi on kyl mennyt aivan reisille Hopen kanssa. Tai ei koirassa ole mitään vikaa, ja edelleen tuntuu luottamuskin olevan ihan kunnossa, mutta Tiialla itsellään vaan on niin riittämätön olo. Tuntuu että aika loppuu aina kesken, ja Hope-reppana joutuu keksimään itselleen aktiviteetteja, kun mamma ei hänelle niitä tarpeeksi järjestä.

Tänä aamuna Tiia nukkui niin pahasti pommiin, että ensimmäisen kerran 7 kuukauteen (herran jestas, onko Hope jo NIIIN vanha) jäi aamulenkki kokonaan väliin. Onneksi on takapiha, jossa pisut ja kakit pystyy tekemään vähän nopsemmallakin aikataululla.

Edellisyönä Tiia heräsi neljältä siihen, että Hope oksentaa. Ei muuta kuin matto suihkun alle huuhteluun, mutta keittiössä odottikin kaksi puoliksi syötyä (yääk) kakkaläjää. Ei ihme jos vähän oksetti. Kaikki läjät siivottuaan Tiia oli kömpimässä takaisin sänkyyn, jolloin Hope oksensi vielä päiväpeitolle. Nicee....

Tänä aamuna Hope olikin kellon soiton jälkeen todella hiljaa, makoili vain häkissään. Tiia oletti sen johtuvan myöhäisestä nukkumaanmenosta, kouluhommia kun tuli väännettyä reippaasti tämän vuorokauden puolelle.. Vaan ei! Hope olikin aamulla livahtanut kylppärin ovenraosta sisään ja hakenut Vanish-tahranpoistoainepullon, joka olikin aika pieninä paloina pitkin makkaria... Jo pari kuukautta sitten Hope pureskeli saman pullon suuttimen rikki, joten mahtaa olla jostain koiranmintusta tehtyä ainetta.

Lunta Hope rakastaa. Olisi niin ihana ryntäillä pitkin pehmeää hankea, mutta tyhmä Tiia kiskoo hihnan päässä ja kiljuu vastalauseita. Hopen mielestä se on epistä, jos mikä. Ketjukaulaimen kanssa kun ei pysty edes kunnolla kiskomaan takaisin. Höhhöö!!

Kentälle olemme sentään ehtineet muutaman kerran tässä viime kuukausina, mutta mettäreeneissä emme ole käyneet sitten lokakuun alun. Hope ei varmaan enää edes tiedä, mitä haku ja jälki on. Tosin Tiia on pyhästi vannonut, että kouluhommien nyt pikkuhiljaa vähentyessä (jos lumet sulaa) tehdään jälkiä ihan keskenään tohon kotimettään. Kun vielä saisi lupauksen pidettyä....

Vuodenvaihteessa meitä odottaa jälleen muutto, tosin uudesta asunnosta ei ole vielä tietoa. Käy turhan kalliiksi toi lukaali tälle YH:lle, varsinkin kun koiran tuhoamiin tavaroihinkin on uponnut ihan kiittetävästi fyrkkendeeliä. Hope on tavaroiden tuhoamisen maestro, ja Tiia onkin miettinyt, että onko aino ratkaisu todellakin kerätä KAIKKI pois pöydiltä, hyllyiltä ja näkyviltä ja sulkea jokainen tavara kaappiin? Tuntuu typerältä, sillä eihän Hope silloin ikinä opi jättämään näkösällä olevia tavaroita rauhaan.

Tiia on ollut huolissaan myös Hopen kasvusta. Neiti on aika hyvässä kunnossa, siis sopivan hoikka kyllä tällä hetkellä. Kun vaan korkeutta olisi tarpeeksi, Tiia kun ei ole ihan varma, minkä verran sitä pitäisi olla. Painoa Hopella on tällä hetkellä noin 36 kiloa. Välillä ruokaa menee kaikki mitä annetaan, toisinaan (kuten tämän aamun vanishpullon syönnin jälkeen) ruokaan ei kosketakaan.

Reilun viikon ajan olemme myös paranneelleet Hopen takatassuun tullutta haavaa. Lieneekö ensimmäiset kunnon jäät viiltäneet sen, mutta polkuanturan ja reunimmaisen varpaan välissä on ollut kurjan näköinen haaveri. Aluksi Tiia hoisi sitä betadinehauteella ja sukalla, mutta nyt ollaan lähinnä vuoroteltu cothivettiä ja bacibactia. Hope ei vaan tykkää yhtään cothivetin laitosta. Nyt jo antaa sitä laittaa, vaikka aluksi aina yrittääkin karkuun. Ensimmäisillä kerroilla Tiia oli varma, että saa hampaat poskeensa, kun dogi oli niin hurjana suhikeen laitosta. Nyt haava on kuitenkin selkeästi jo umpeutunut hyvin, joten lääke ei varmaan enää kirvelekään niin paljon.

Sen verran kävimme kentällä viikko sitten, että näimme uuden rottweiler-kalenterin, johon Hope oli päässyt toukokuun tytöksi. Oli kyllä niin Hopen näköinen kuva, ei tietenkään mikään niistä kauniista istu-käskyn alla poseerauksista, vaan juuri se, missä neiti on heittänyt riiviövaihteen silmään ja heittäytynyt kieriskelemään valkovuokkojen päälle. :)

Yhtä ihana riivö Hope edelleen on, vaikkakin aika tuntusa. Ei Tiia sitä mihinkään vaihtaisi, mutta Hope voisi kyllä haluta vaihtaa Tiian johonkin sellaiseen omistajaan, joka ei hylkäisi työpäivän ajaksi yksin kotiin, joka käyttäisi reeneissä ainakin kaksi kertaa viikossa ja joka jaksaisi leikkiä loputtomasti. Sitä mitalia odotellessa...