Viime viikonloppuna oltiin Hopen kanssa partioleirillä. Aluksi Tiiaa vähän jännitti, miten Hope tulee toimeen kaikkien lasten kanssa, mutta se ratkesi nopeasti. Nimittäin ehdimme vasta tulemaan leirimökin pihaan kun lauma 8-10-vuotiaita poikia juoksi (tai kiiruhti loppumatkan, kun kielsin juoksemasta) koiran luokse. Ensimmäinen, isoin kumartui koiran puoleen ja antoi Hopen nuolaista naamaansa. Sen jälkeen kolme muutakin poikaa tuli Hopen ympärille silittelemään ja rapsuttelemaan, ja koira istua nautiskeli aloillaan.
Hopea pystyi pitämään leirillä aika paljon ihan vapaanakin, mutta lasten mennessä juoksuleikkejä Tiia sitoi Hopen pitkään juoksuhihnaan. Hellesäistä johtuen Hope juoksi aina suoraan järveen hihnasta vapauduttuaan, ja innokkaita kepinheittäjiä riitti rannassa ja laiturilla :)
Ainoastaan leirillä vierailulla käynyt Santtu (11 vko, mäyräkoira) rajoitti Hopen vapautta, koska Hope ei niin pienen kaverin kanssa osaa leikkiä.
Illalla valvoessamme lasten teltan hiljaisuutta aiheutimme tietämättämme hieman jännitystä. Tulimme rannasta teltan lähelle kuuntelemaan, jolloin Hope kiersi teltan ympäri. Tullessamme toisen kerran paikalle kuului teltasta hirmuinen supina. Tiia kävi kysymässä, onko jokin hätänä? Johon sudarit vastasivat: Onko täällä susia? Me nähtiin teltan raosta vähän aikaa sitten sellaiset mustat jalat....
Tiia totesi nauraen, että Hope se vaan oli kun kiersi telttaa, johon yksi pojista sanoi: Et olisi kertonut, meillä oli just niin jännää!!!
Leiriviikonlopusta toivuttuamme suuntasimme maanantaina Haunisten kentälle Rotikkariehaan. Pärjäsimme kisailuissa aika hyvin, lihapullalingossa ylsimme finaaliin, kun Hope koppasi ensin alkukarsinoissa 3/4 lihapullasta ja semifinaalissa 3/3. Finaalissa suorituspaineet kasvoivat valitettavasti liikaa, ja koppeja tuli vai 2/3.
Totojuoksussa ylsimme jaetulle ykkössijalle lihapullachampioni-Martan kanssa. Kumpikin koira pinkoi poliisin tutkaan 39 km/h vauhtia! Saimme sen kunniaksi kotiin hienon todistuksen, pokaalin ja pikkusäkin lammasriisi- nappuloita. Pukeutumiskisassa tulimme toiseksi (kahdesta osallistujasta) Tiian hätäisellä jenkkihuivit molemmille -ratkaisulla. Siitä Hope sai palkinnoksi hienon luun.
Vaikka Hope olikin kentällä oma itsensä (kieriskeli, haukahteli ja olisi tohissut joka suuntaan), oli hienoa myös huomata sen rauhoittuneen jonkin verran. Poliisin kertoessa poliisikoirien työstä Hope jaksoi todella hyvin makoilla helteisellä nurmikolla kuuntelemassa. Lieneekö ollut riittävän kiinnostava aihe... :D
Riehan tuoksinnassa huomasin, että Hopelle on tainnut valitettavasti jäädä vähän paukkuarkuutta, ainakin se haukahteli naapurikentältä kuuluviin pamauksiin. Tästä Tiia ottaa syyt osittain niskoilleen, sillä peko-reeneissä oli kerran paukkureeniharjoitukset. Tarkoitus oli saada koira mukavaan leikkivireeseen ennen kuin paukuttelu alkaa, mutta emme Hopen kanssa ehtineet kuin kentälle ennen pamauksia. Koiran päätettyä, että aseen kantaja on ehdottoman vaarallinen, sitä oli todella vaikea saada enää huomioimaan mitään muuta, mistä paukkuarkuus (tai oikeastaan paukkuinho) varmaankin jäi vähän päälle....
Nyt me toivotaan peukut pystys että torstaiksi viilenisi sen verran että päästäisiin vielä hakutreeneihin ennen kesätaukoa. Muuten meillä käy aika pitkäksi, kun aina vaan kahdestaan touhutaan :D
tiistai 30. kesäkuuta 2009
perjantai 29. toukokuuta 2009
Haukkuhauvelin ekat treenihaukut
Eilen päästiin Hopen kans taas hakutreeneihin, jotka onnistui tällä kertaa mielestäni hurjan hyvin. Teimme treenin viuhkatyyliin, eli kaksi maalimiestä kävelivät vinoittain koirasta pois päin sitä kokoajan kutsuen. Äijät painuivat puskaan piiloon, ja koira vietiin hetkeksi pois jolloin äijät etenivät 10-15 metriä ja menivät uudelleen piiloon.
Hope löysi kolme ekaa maalimiestä helposti ja rohkeni jopa haukkua kaikkia! Koska Hopella on ollut kiire tulla maalimieheltä pois omia aikojaan, laitoimme tällä kertaa pitkän liinan koiran perään ja kun äijä oli haukuttu, Tiia meni ottamaan liinan päästä kiinni. En tiedä kuinka paljon "kiinni" oleminen vaikutti, kuinka paljon se, ettei aamuruokaa saanut kuin hippusen, mutta koiruudella ei ollut tällä kertaa mihinkään kiire.
Viimeinen maalimies olikin hurjan vaikea. Tuuli painoi ilmeisesti hajun hieman sivuun, ja koira juoksi pusikossa piilossa olleen äijän ohi monta kertaa. Hienoa oli kuitenkin tässäkin huomata, että koira jatkoi työskentelyä, vaikka risteilikin omia aikojaan keskilinjan molemmin puolin. Hope myös malttoi tulla Tiian luokse kutsusta, vaikka pari kertaa sitä jouduttiinkin huutamaan. Lopulta viimeinen maalimies näyttäytyi ja eteni uudelleen, ja tällä kertaa Hope löysi perille. Yllättäen tämä maalimies haukuttiinkin kaikkein reippaimmin, ilmeisesti alkoi ärsyttää, kun tyyppi oli mennyt niin vaikeaan piiloon :D
Ennen treenejä päästimme Hopen juoksemaan Lean (noin vuoden vanhempi narttu) ja Henkka-isukin kanssa. Henkka otettiin akoille erotuomariksi, ne kun meinasivat ruveta mittelemään voimiaan hampaiden kanssa. Ikävästi sai jälleen huomata, että Hopella on erittäin vahva dominanssi. Tästä syystä se ei varmaankaan aikuisena enää tule niin hyvin toimeen muiden narttujen kanssa. Toistaiseksi Hope nöyristyy, jos vanhempi narttu älähtää sen alistusyrityksistä. Nyt jo kuitenkin huomasi, että Lealle Hope ärisi vastaan, mutta Henkan tullessa paikalle nöyrtyi nopeasti maan matoseksi.
Reenien tuoksinnassa Tiia sai myös vihiä siitä, mikä Hopen yltiömäisen karvanlähdön ja tuhoamisvimman todennäköisesti aiheuttaa: nimittäin vaikuttaa siltä, että nuoren neidin toiset juoksut ovat tuloillaan. Insesti-iskä Henkka oli jo sitä mieltä, että ei kun hommiin vaan, mutta viattomuudessaan Hope oli sitä mieltä, että homman täytyy olla leikkiä. Henkka ei oikein tykännyt, kun Hope koitti astua sitä vuorostaan takaisin.
Jännittävän reeni-illan jälkeen kotona oli todella väsynyt koira. Nukkumaanmenon aikaan Tiia ihmetteli omituista napsuttelua, kunnes huomasi kyljellään makaavan koiran tassujen heiluvan vimmatusti vasten makuuhuoneen seinää. Taisi Hope juosta Lean ja Henkan kanssa ja maalimiesten perässä vielä unissaankin...
Hope löysi kolme ekaa maalimiestä helposti ja rohkeni jopa haukkua kaikkia! Koska Hopella on ollut kiire tulla maalimieheltä pois omia aikojaan, laitoimme tällä kertaa pitkän liinan koiran perään ja kun äijä oli haukuttu, Tiia meni ottamaan liinan päästä kiinni. En tiedä kuinka paljon "kiinni" oleminen vaikutti, kuinka paljon se, ettei aamuruokaa saanut kuin hippusen, mutta koiruudella ei ollut tällä kertaa mihinkään kiire.
Viimeinen maalimies olikin hurjan vaikea. Tuuli painoi ilmeisesti hajun hieman sivuun, ja koira juoksi pusikossa piilossa olleen äijän ohi monta kertaa. Hienoa oli kuitenkin tässäkin huomata, että koira jatkoi työskentelyä, vaikka risteilikin omia aikojaan keskilinjan molemmin puolin. Hope myös malttoi tulla Tiian luokse kutsusta, vaikka pari kertaa sitä jouduttiinkin huutamaan. Lopulta viimeinen maalimies näyttäytyi ja eteni uudelleen, ja tällä kertaa Hope löysi perille. Yllättäen tämä maalimies haukuttiinkin kaikkein reippaimmin, ilmeisesti alkoi ärsyttää, kun tyyppi oli mennyt niin vaikeaan piiloon :D
Ennen treenejä päästimme Hopen juoksemaan Lean (noin vuoden vanhempi narttu) ja Henkka-isukin kanssa. Henkka otettiin akoille erotuomariksi, ne kun meinasivat ruveta mittelemään voimiaan hampaiden kanssa. Ikävästi sai jälleen huomata, että Hopella on erittäin vahva dominanssi. Tästä syystä se ei varmaankaan aikuisena enää tule niin hyvin toimeen muiden narttujen kanssa. Toistaiseksi Hope nöyristyy, jos vanhempi narttu älähtää sen alistusyrityksistä. Nyt jo kuitenkin huomasi, että Lealle Hope ärisi vastaan, mutta Henkan tullessa paikalle nöyrtyi nopeasti maan matoseksi.
Reenien tuoksinnassa Tiia sai myös vihiä siitä, mikä Hopen yltiömäisen karvanlähdön ja tuhoamisvimman todennäköisesti aiheuttaa: nimittäin vaikuttaa siltä, että nuoren neidin toiset juoksut ovat tuloillaan. Insesti-iskä Henkka oli jo sitä mieltä, että ei kun hommiin vaan, mutta viattomuudessaan Hope oli sitä mieltä, että homman täytyy olla leikkiä. Henkka ei oikein tykännyt, kun Hope koitti astua sitä vuorostaan takaisin.
Jännittävän reeni-illan jälkeen kotona oli todella väsynyt koira. Nukkumaanmenon aikaan Tiia ihmetteli omituista napsuttelua, kunnes huomasi kyljellään makaavan koiran tassujen heiluvan vimmatusti vasten makuuhuoneen seinää. Taisi Hope juosta Lean ja Henkan kanssa ja maalimiesten perässä vielä unissaankin...
keskiviikko 27. toukokuuta 2009
Kevät keikkuen kääntyi jo kesäksi
Ohhoh, kun on aikaa vierähtänyt ilman että on yhtään blogitekstiä saanut aikaiseksi...Kaikenlaiset kiireet ja lenssut on työllistäneet meitä pitkin kevättä, milloin koiralla on ollut joku paikka kipeenä, milloin omistaja on kuumeessa tai mahataudissa..
Meidän reenit on jääneet ihan minimiin tänä keväänä. Kodin lähellä olevassa jääkiekkokaukalossa ollaan reenattu kerran-pari viikossa tottista, lähinnä seuraamista, makuuta ja luoksetuloa sekä eteenmenoa. Häiriöttömässä tilassa nämä kaikki onnistuvat Hopelta oikein hienosti, vielä pitäisi saada sitä häiriövarmuutta.
Kentällä viimeksi ollessamme noin kuukausi sitten todettiin, ettei Hope jaksa siellä keskittyä kolmea minuuttia kauempaa. Siksi olenkin tehnyt reenejä pelkästään kotona, ei oikein viitsi ajaa noin sataa kilsaa sen kolmen minuutin takia...
Hihnan päässä Hope käyttäytyy jo melko hyvin, tosin vieraisiin koiriin me ei juuri törmäillä, joten sitä ei olla harjoiteltu paljon. Koira on kuitenkin selvästi ymmärtänyt, että on parempi kävellä hihna löysällä, jotta matka ei kokoajan katkeaisi ikävästi.
Tiian sairasteltua viime viikon Hope tuntuu puhkuavan ylimääräistä energiaa roppakaupalla ja sen se käyttää kaikenlaiseen ryökälemäiseen toimintaan. Eilen oli ihan huippuriiviö-päivä. Aamu alkoi Hopen tyyliin sukkien ja muiden vaatteiden kantamisella, ja jälleen kerran Tiian uudet rintsikat kestivät kaikki kaksi päivää kun ne on nyt syöyty poikki. Sama ruljanssi toistuu muuten joka ikinen aamu sillä välin kun Tiia koittaa syödä aamupalaa, jos jollain vinkkejä miten päästä siitä eroon, otetaan kiitollisena vastaan.
Vaatteiden lisäksi Hope syö myös mattoja, edelleen joka matossa on hampaiden tekemiä reikiä ja nyt uusin villitys on tuhota oma patja häkistä. Tiia hiukan harmittaa, kun 50 euron keinonahkapatjasta kannetaan pumpulia pitkin kämppää ja tasainen jyrsintä kuuluu häkistä joka yö. Ilmeisesti Hope haluaa nukkua pelkän häkin lattialla....
Nooh, eilen illalla Tiia tuli kesken työpäivän kotiin potemaan migreeniä. Noin puolentoistatunnin unien jälkeen potilas havahtui epämääräiseen metallitölkkien kalisteluun..ja meni pahaa aavistamatta katsomaan mistä ääni kuuluu. Eiköhän ryökäle ollut levittänyt keittiön kaapista (ovi oli muuten kiinni) puolet roskapussin sisällöstä pitkin lattiaa, pääosin onneksi keittiöön. Porkkanankuoret, teepussit, kalapakkaukset, jugurttipurkit kaikki iloisena sekamelskana keittiön matolla :D Lisäksi metallinkeräyksestä oli ongittu kiva määrä tonnikala- ja kissanruokapurkkeja ihanan terävine reunoineen.
Kaiken kivan sotkemisen lisäksi Hopesta lähtee ihan tolkuttomasti karvaa. Imurointia seuraavana päivänä mustat kerrokset leijuvat jo kaikkien huoneiden seinustoilla, karvoja on luonnollisesti myös sänky ja sohvat täynnä, vaikkei Hopen PITÄISIKÄÄN niissä olla. Tiia koittaa lisätä nappuloiden joukkoon vähän öljyä, ja antaa jälleen matokuurit molemmille elukoille. Ehkäpä karvanlähtö loppuu sillä.
YH:n elämä ei Hopen kaltaisen koiran kanssa ole mitenkään helppoa. Välillä Tiia on edelleen valmis tarjoamaan koiraa vaikka ensimmäiselle vastaantulijalle, tai vähintäänkin suunnittelee sen palauttamista Päiville. Oikeasti Tiia ei kuitenkaan raaskiksi koirasta enää luopua, vaikka välillä sen hoito ja riiviöily käy todella voimille. Muuta elämää ei juuri pysty järkkäämään, on vain töitä ja koiraa. Onneksi tilanne helpottunee kesän lopulla, kun Tiia ja Hope muuttavat Ilkan luo Nokialle. Pääsee ehkä edes kerran viikossa sanomaan, että en muuten tänään vie tuota kuin yhdelle lenkille :D
Meidän reenit on jääneet ihan minimiin tänä keväänä. Kodin lähellä olevassa jääkiekkokaukalossa ollaan reenattu kerran-pari viikossa tottista, lähinnä seuraamista, makuuta ja luoksetuloa sekä eteenmenoa. Häiriöttömässä tilassa nämä kaikki onnistuvat Hopelta oikein hienosti, vielä pitäisi saada sitä häiriövarmuutta.
Kentällä viimeksi ollessamme noin kuukausi sitten todettiin, ettei Hope jaksa siellä keskittyä kolmea minuuttia kauempaa. Siksi olenkin tehnyt reenejä pelkästään kotona, ei oikein viitsi ajaa noin sataa kilsaa sen kolmen minuutin takia...
Hihnan päässä Hope käyttäytyy jo melko hyvin, tosin vieraisiin koiriin me ei juuri törmäillä, joten sitä ei olla harjoiteltu paljon. Koira on kuitenkin selvästi ymmärtänyt, että on parempi kävellä hihna löysällä, jotta matka ei kokoajan katkeaisi ikävästi.
Tiian sairasteltua viime viikon Hope tuntuu puhkuavan ylimääräistä energiaa roppakaupalla ja sen se käyttää kaikenlaiseen ryökälemäiseen toimintaan. Eilen oli ihan huippuriiviö-päivä. Aamu alkoi Hopen tyyliin sukkien ja muiden vaatteiden kantamisella, ja jälleen kerran Tiian uudet rintsikat kestivät kaikki kaksi päivää kun ne on nyt syöyty poikki. Sama ruljanssi toistuu muuten joka ikinen aamu sillä välin kun Tiia koittaa syödä aamupalaa, jos jollain vinkkejä miten päästä siitä eroon, otetaan kiitollisena vastaan.
Vaatteiden lisäksi Hope syö myös mattoja, edelleen joka matossa on hampaiden tekemiä reikiä ja nyt uusin villitys on tuhota oma patja häkistä. Tiia hiukan harmittaa, kun 50 euron keinonahkapatjasta kannetaan pumpulia pitkin kämppää ja tasainen jyrsintä kuuluu häkistä joka yö. Ilmeisesti Hope haluaa nukkua pelkän häkin lattialla....
Nooh, eilen illalla Tiia tuli kesken työpäivän kotiin potemaan migreeniä. Noin puolentoistatunnin unien jälkeen potilas havahtui epämääräiseen metallitölkkien kalisteluun..ja meni pahaa aavistamatta katsomaan mistä ääni kuuluu. Eiköhän ryökäle ollut levittänyt keittiön kaapista (ovi oli muuten kiinni) puolet roskapussin sisällöstä pitkin lattiaa, pääosin onneksi keittiöön. Porkkanankuoret, teepussit, kalapakkaukset, jugurttipurkit kaikki iloisena sekamelskana keittiön matolla :D Lisäksi metallinkeräyksestä oli ongittu kiva määrä tonnikala- ja kissanruokapurkkeja ihanan terävine reunoineen.
Kaiken kivan sotkemisen lisäksi Hopesta lähtee ihan tolkuttomasti karvaa. Imurointia seuraavana päivänä mustat kerrokset leijuvat jo kaikkien huoneiden seinustoilla, karvoja on luonnollisesti myös sänky ja sohvat täynnä, vaikkei Hopen PITÄISIKÄÄN niissä olla. Tiia koittaa lisätä nappuloiden joukkoon vähän öljyä, ja antaa jälleen matokuurit molemmille elukoille. Ehkäpä karvanlähtö loppuu sillä.
YH:n elämä ei Hopen kaltaisen koiran kanssa ole mitenkään helppoa. Välillä Tiia on edelleen valmis tarjoamaan koiraa vaikka ensimmäiselle vastaantulijalle, tai vähintäänkin suunnittelee sen palauttamista Päiville. Oikeasti Tiia ei kuitenkaan raaskiksi koirasta enää luopua, vaikka välillä sen hoito ja riiviöily käy todella voimille. Muuta elämää ei juuri pysty järkkäämään, on vain töitä ja koiraa. Onneksi tilanne helpottunee kesän lopulla, kun Tiia ja Hope muuttavat Ilkan luo Nokialle. Pääsee ehkä edes kerran viikossa sanomaan, että en muuten tänään vie tuota kuin yhdelle lenkille :D
keskiviikko 15. huhtikuuta 2009
Voihan..... kevät!
Se on täällä taas, kevät, kura, kikkareet ja kärpäset. Onneksi valon mukana tulee myös kivoja juttuja, kuten huomisen torstai-illan hakutreenit :D
Hope nautiskelee lähimetsän kevätannista aivan riemastuneena. Tänään se ilahdutti meitä aamulenkillä jahdaten sitruunaperhosta kumallisesti loikkien. Näky oli kuin jostakin disney-piirretystä, harmi että kameran kantaja oli niin hidas, ettei pysynyt loikkivan rotikan vauhdissa :D
Ikävä kyllä Hope nautiskelee myös hevosen kikkareista, jostain epämääräisistä möykyistä ja oman sekä naapurin kissan pihalle jättämistä, lumen alta löytyneistä hiiren (tms.) raadoista... Eikä niistä luovuta, vaikka Tiia sanois mitä (eikä tiia suostu kaivaan niitä sen suusta)... YÄÄÄÄK!!!!
Hope rakastaa älyttömästi keppien hakemista. Kepin eteen se on valmis seuraamaan, haukkumaan, olemaan paikallaan tai mitä vaan keksitään pyytää. Sinänsä huvittavaa, kun keppejä on kuitenkin metsät väärällään ;) Edes lelu ei voita kepin ihanaa hurmaa. Keppileikin varjopuoli on tietysti kuumuus, parikymmenen reippaan pyrähdyksen jälkeen koiran kieli roikkuu polvissa ja silti se urhoollisesti singahtaa aina uudelleen kepin perään. Hope on käytännöllisenä koirana keksinyt myös keinon viilentää itseään: mikäs sen mukavampaa kuin painaa maha kuralätäkköön, ojaan tai soiseen lätäkköön ja pistää maate. Ja voitte vain kuvitella kuran ja hiekan määrää meidän huushollissa, lähes päivittäisestä imurinlaulannasta huolimatta :D
Muutaman viikon Tiia taisteli joka suuntaan hihnan päässä kiskovan koiran kanssa, mutta pääsiäisenä muistui mieleen yksi opittu konsti. Hihnan päästä tuli propelli, joka valitettavasti napsauttaa koiraa kuonolle, jos se innostuu kiskomaan eteen.
Hope on kyllä valitettavan kovapäinen, mikä ilmenee sekä siten, ettei se opi vieläkään varomaan propellia ja siten, että ei tunnu paljo napsahtelut haittaavaan :D
Tässäkin kolikossa on tosin kääntöpuoli: hihna napsahtaa joka lenkillä pari kertaa myös taluttajan päähän, naamaan tai vähintään polveen.
Eikä propellilenkkeilyä voi harrastaa pitkillä matkoilla... Kotoa lähimetsään kuluvan kävelyn ajaksi se toimii siten, että Tiian hermot säilyy, ja sitten koittaa ihana vapaus kummallekin, koiralle sekä omistajalle!!
Minkäköhän takia mun koira ei opi kulkemaan kauniisti hihnassa? Ei kai syy voi olla siinä, että se kulkee hihnassa ainoastaan kotoa metsään (max.500 m), kotoa autoon (50m.) tai autosta kotiin :D :D
Hope nautiskelee lähimetsän kevätannista aivan riemastuneena. Tänään se ilahdutti meitä aamulenkillä jahdaten sitruunaperhosta kumallisesti loikkien. Näky oli kuin jostakin disney-piirretystä, harmi että kameran kantaja oli niin hidas, ettei pysynyt loikkivan rotikan vauhdissa :D
Ikävä kyllä Hope nautiskelee myös hevosen kikkareista, jostain epämääräisistä möykyistä ja oman sekä naapurin kissan pihalle jättämistä, lumen alta löytyneistä hiiren (tms.) raadoista... Eikä niistä luovuta, vaikka Tiia sanois mitä (eikä tiia suostu kaivaan niitä sen suusta)... YÄÄÄÄK!!!!
Hope rakastaa älyttömästi keppien hakemista. Kepin eteen se on valmis seuraamaan, haukkumaan, olemaan paikallaan tai mitä vaan keksitään pyytää. Sinänsä huvittavaa, kun keppejä on kuitenkin metsät väärällään ;) Edes lelu ei voita kepin ihanaa hurmaa. Keppileikin varjopuoli on tietysti kuumuus, parikymmenen reippaan pyrähdyksen jälkeen koiran kieli roikkuu polvissa ja silti se urhoollisesti singahtaa aina uudelleen kepin perään. Hope on käytännöllisenä koirana keksinyt myös keinon viilentää itseään: mikäs sen mukavampaa kuin painaa maha kuralätäkköön, ojaan tai soiseen lätäkköön ja pistää maate. Ja voitte vain kuvitella kuran ja hiekan määrää meidän huushollissa, lähes päivittäisestä imurinlaulannasta huolimatta :D
Muutaman viikon Tiia taisteli joka suuntaan hihnan päässä kiskovan koiran kanssa, mutta pääsiäisenä muistui mieleen yksi opittu konsti. Hihnan päästä tuli propelli, joka valitettavasti napsauttaa koiraa kuonolle, jos se innostuu kiskomaan eteen.
Hope on kyllä valitettavan kovapäinen, mikä ilmenee sekä siten, ettei se opi vieläkään varomaan propellia ja siten, että ei tunnu paljo napsahtelut haittaavaan :D
Tässäkin kolikossa on tosin kääntöpuoli: hihna napsahtaa joka lenkillä pari kertaa myös taluttajan päähän, naamaan tai vähintään polveen.
Eikä propellilenkkeilyä voi harrastaa pitkillä matkoilla... Kotoa lähimetsään kuluvan kävelyn ajaksi se toimii siten, että Tiian hermot säilyy, ja sitten koittaa ihana vapaus kummallekin, koiralle sekä omistajalle!!
Minkäköhän takia mun koira ei opi kulkemaan kauniisti hihnassa? Ei kai syy voi olla siinä, että se kulkee hihnassa ainoastaan kotoa metsään (max.500 m), kotoa autoon (50m.) tai autosta kotiin :D :D
maanantai 30. maaliskuuta 2009
Kuuri loppui, mutta reenikielto pysyy...
Kennelyskä ei sitten vaan ota laantuakseen. Tulehduskipulääkettä vedettiinkin jopa 7 päivää, mutta silti haukku vaan köhii haukuttuaan tai kun riehuu jotain. Noh, hiljaa hyvä tulee, sano ELL ja käski lopettaa lääkkeen jo. Reeneihin kuulemma ei saa palata ennen ku on terve, ettei muut tartu...
Reenit on meillä muutenki vähän jäässä. Tiialla on ihmeellinen reeni/koulutusähky. Ei vaan oo motivaatioo, kummallakaan. BH-liikkeitä eli seuraamista ja jääviä liikkeitä ollaan tehty lenkkien aluksi ja lopuksi, niitten lisäks harjoteltu sitä lenkkeilyä, eli hihnassa kulkemista. Se sujuu kahdestaan ihan hyvin, mutta Ilkan tullessa mukaan vetää Hope riemuissaan ketju kireellä, eikä malta millään kulkee vierellä.
Eilen pistettiin sentään Ilkka pari kertaa piiloon, ja Hope kävi sen sitten hakemassa hukasta.
Pelastuskoirareeneistä me jouduttiin pois kokonaan, kun siellä kasvo ryhmä liian isoksi. Ne vaati sitoutumista vähintään 3 kertaa viikossa treeneihin, ja vuorotöisenä YH:na (plus että halutaan käydä turun reeneissäkin) ei mulla riittänyt rahkeet sellaseen. Ehkä sitten joskus tampesterissa sitäkin.....
Nyt Tiia on pohtinut, että vieläkö sitä viittisi liittyä ja mennä salon pk-harrastajien tottiksiin keskiviikkoisin, mutta ehkä ei 4 kuukauden takia viitti. Me kulutetaan motaria, jahka auto saadaan kuntoon, ja käydään turggusen treeneis vaan=) Käy raskaaks opetella aina uudet reenikäytännöt uusissa porukoissa..
Autosta pakko mainita vielä sen verta, että Tiia ehti sit iloitsemaan isosta farmarista kaks viikkoo ennen ku kolahti :D Onneks edessä ajavan takakontissa olleelle collielle ei käynyt kuinkaan, vaikka autonkulma menikin ruttuun. Tiialla ei ollut elukoita kyytis, työmatkasta kun oli kyse:D
Reenit on meillä muutenki vähän jäässä. Tiialla on ihmeellinen reeni/koulutusähky. Ei vaan oo motivaatioo, kummallakaan. BH-liikkeitä eli seuraamista ja jääviä liikkeitä ollaan tehty lenkkien aluksi ja lopuksi, niitten lisäks harjoteltu sitä lenkkeilyä, eli hihnassa kulkemista. Se sujuu kahdestaan ihan hyvin, mutta Ilkan tullessa mukaan vetää Hope riemuissaan ketju kireellä, eikä malta millään kulkee vierellä.
Eilen pistettiin sentään Ilkka pari kertaa piiloon, ja Hope kävi sen sitten hakemassa hukasta.
Pelastuskoirareeneistä me jouduttiin pois kokonaan, kun siellä kasvo ryhmä liian isoksi. Ne vaati sitoutumista vähintään 3 kertaa viikossa treeneihin, ja vuorotöisenä YH:na (plus että halutaan käydä turun reeneissäkin) ei mulla riittänyt rahkeet sellaseen. Ehkä sitten joskus tampesterissa sitäkin.....
Nyt Tiia on pohtinut, että vieläkö sitä viittisi liittyä ja mennä salon pk-harrastajien tottiksiin keskiviikkoisin, mutta ehkä ei 4 kuukauden takia viitti. Me kulutetaan motaria, jahka auto saadaan kuntoon, ja käydään turggusen treeneis vaan=) Käy raskaaks opetella aina uudet reenikäytännöt uusissa porukoissa..
Autosta pakko mainita vielä sen verta, että Tiia ehti sit iloitsemaan isosta farmarista kaks viikkoo ennen ku kolahti :D Onneks edessä ajavan takakontissa olleelle collielle ei käynyt kuinkaan, vaikka autonkulma menikin ruttuun. Tiialla ei ollut elukoita kyytis, työmatkasta kun oli kyse:D
keskiviikko 25. maaliskuuta 2009
Näyttelytuomisina kennelyskä
Köh! Köh! Köh! Hy-äää! Tällaista meillä on kuunneltu viime torstaista lähtien... Hope sai rokotuksesta huolimatta kennelyskän, ja Tiialla on vahva epäilys että se tarttui Pirkkahallin KV-näyttelystä, sillä hallin koosta huolimatta 3 500 koiraa yhdessä paikassa takaa pöpöille oivallisen leviämispaikan...
Tulehduskipulääke tuntuu auttavan, ja Hope on ihan kiltisti sen ottanut. Jollei rupea tehoomaan, kokeillaan antibiootteja. Viikonloppuna Hope oli aika alamaissa, mutta on jo osoittanut selkeitä piristymisen merkkejä. Harmi vaan, että treenit jää kyllä aika vähiin, eikä Bh-kurssillekaan päästy yskän takia taaskaan...
Muuten näyttelystä tuli mukaan EH, mikä oli ihan kiva juttu ruotsalaiselta tuomarilta. Myös Hani sai EH:n, joten on ne siskokset vaan aika kauniita. Hope-riiviö tosin keksi kaikkia kommervenkkejä kehässä, esimerkiksi murisi tuomarille (joka siitä huolimatta roplasi hampaita ihan kiitettävästi) ja haukkui juoksun aikana. Ilkalla oli vähän liian kiva lelu kehän laidalla, ja Hope rupes harmittamaan ettei saanutkaan sitä heti seisomisen jälkeen... Muutenkin homma alkoi puuduttaan, kun tällä kertaa oltiin kehän laidalla ilman häkkiä...
Yskän takia kun oltiin eläinlääkärissä haukku käyttäyty todella mallikelpoisesti, tosin pussaili lääkäriä aika paljon. Verikokeen ottokin sujui ihan mallikkaasti. Hemoglobiini oli vähän alhaalla, joten se käydään mittauttamassa uudestaan kunhan tauti hellittää ja kesä tulee. Turkin kiiltoa Ell kehui kovasti.
Nyt me vaan koitetaan toipua tämä viikko, ja kunnellaan tasaiseen tahtiin köhinää.
Tulehduskipulääke tuntuu auttavan, ja Hope on ihan kiltisti sen ottanut. Jollei rupea tehoomaan, kokeillaan antibiootteja. Viikonloppuna Hope oli aika alamaissa, mutta on jo osoittanut selkeitä piristymisen merkkejä. Harmi vaan, että treenit jää kyllä aika vähiin, eikä Bh-kurssillekaan päästy yskän takia taaskaan...
Muuten näyttelystä tuli mukaan EH, mikä oli ihan kiva juttu ruotsalaiselta tuomarilta. Myös Hani sai EH:n, joten on ne siskokset vaan aika kauniita. Hope-riiviö tosin keksi kaikkia kommervenkkejä kehässä, esimerkiksi murisi tuomarille (joka siitä huolimatta roplasi hampaita ihan kiitettävästi) ja haukkui juoksun aikana. Ilkalla oli vähän liian kiva lelu kehän laidalla, ja Hope rupes harmittamaan ettei saanutkaan sitä heti seisomisen jälkeen... Muutenkin homma alkoi puuduttaan, kun tällä kertaa oltiin kehän laidalla ilman häkkiä...
Yskän takia kun oltiin eläinlääkärissä haukku käyttäyty todella mallikelpoisesti, tosin pussaili lääkäriä aika paljon. Verikokeen ottokin sujui ihan mallikkaasti. Hemoglobiini oli vähän alhaalla, joten se käydään mittauttamassa uudestaan kunhan tauti hellittää ja kesä tulee. Turkin kiiltoa Ell kehui kovasti.
Nyt me vaan koitetaan toipua tämä viikko, ja kunnellaan tasaiseen tahtiin köhinää.
tiistai 3. maaliskuuta 2009
Seuraamista ja muita kommervenkkejä :D
Eilen oltiinkin taas pitkästä aikaa koulutuskentällä. Sinnikkäästi roikumme BH-kurssilla, vaikka koira onkin vuoden verran kakarampi kuin muut. Heti ensimmäisellä kurssilla tuli tosin selväksi, että ei me kovin pian kokeeseen olla valmiita, mutta tavoite on kuitenkin päästä ensi syksyllä kokeeseen.
Ensimmäinen kääk tuli jo siinä, että namit piti laittaa välillä kokonaan piiloon. Seuraamisessa en ole Hopea enää "imuttanut" nakilla, mutta nami on ollut kuitenkin kädessä. Äkkiä Hope hiffas kuitenkin, että nami tulee myös taskusta, kunhan hiukan malttaa mielensä.
Kotiläksyksi saimme seuraamista, täyskäännöstä ja edestä sivulle -kiertoa. Harjoittelu aloitettiin jo tänään aamulenkillä. Aamulla rupesimme testaamaan myös ensi viikon liikettä, istumista kesken seuraamista ja maahan menoa. Toistaiseksi Tiian pitää hieman hidastaa vauhtiaan, että Hope ymmärtää istua. Maahan meno ei sujunut aluksi, mutta saatuaan vapauden, lelun ja leikkimisen palkaksi muutaman kerran, rupesi Hope tarjoamaan maahanmenoa myös istu-käskyllä :D
Viimeistään huomenna rupeamme harjoittelemaan myös kaupunkiosuutta. Ajattelin viedä nälkäisen koiran nakkipaketin kanssa keskustaan, tosin sitä ennen meillä on pelastuskoirien tottista. Viikonloppuna viimeistään ryhdymme harjoittelemaan vieraiden kohtaamista, kättelyä ja ilmoittautumista.
Hope tuntuu nauttivan uuden oppimisesta, mutta taitaa syy olla minussa itsessäänkin. Perusjuttujen jankkaaminen kun ei ole mieleeni, vaan kaikki mulle heti tänne nyt -periaatteen mukaisesti kaipaan lisää haasteita. Huomaan innostuvani itse enemmän ohjaamisesta, kun opeteltavat asiat ovat itsellekin uusia.
BH-kurssilla on hyvä olla myös jumbokoirakko (eli tällä kertaa me). Vaikka homma on meille haasteellista, emme kuitenkaan ahnehdi liikaa tai pety epäonnistumisistamme. Onhan meillä vuosi aikaa tulla yhtä hyviksi kun muut kurssilaiset...
Ensimmäinen kääk tuli jo siinä, että namit piti laittaa välillä kokonaan piiloon. Seuraamisessa en ole Hopea enää "imuttanut" nakilla, mutta nami on ollut kuitenkin kädessä. Äkkiä Hope hiffas kuitenkin, että nami tulee myös taskusta, kunhan hiukan malttaa mielensä.
Kotiläksyksi saimme seuraamista, täyskäännöstä ja edestä sivulle -kiertoa. Harjoittelu aloitettiin jo tänään aamulenkillä. Aamulla rupesimme testaamaan myös ensi viikon liikettä, istumista kesken seuraamista ja maahan menoa. Toistaiseksi Tiian pitää hieman hidastaa vauhtiaan, että Hope ymmärtää istua. Maahan meno ei sujunut aluksi, mutta saatuaan vapauden, lelun ja leikkimisen palkaksi muutaman kerran, rupesi Hope tarjoamaan maahanmenoa myös istu-käskyllä :D
Viimeistään huomenna rupeamme harjoittelemaan myös kaupunkiosuutta. Ajattelin viedä nälkäisen koiran nakkipaketin kanssa keskustaan, tosin sitä ennen meillä on pelastuskoirien tottista. Viikonloppuna viimeistään ryhdymme harjoittelemaan vieraiden kohtaamista, kättelyä ja ilmoittautumista.
Hope tuntuu nauttivan uuden oppimisesta, mutta taitaa syy olla minussa itsessäänkin. Perusjuttujen jankkaaminen kun ei ole mieleeni, vaan kaikki mulle heti tänne nyt -periaatteen mukaisesti kaipaan lisää haasteita. Huomaan innostuvani itse enemmän ohjaamisesta, kun opeteltavat asiat ovat itsellekin uusia.
BH-kurssilla on hyvä olla myös jumbokoirakko (eli tällä kertaa me). Vaikka homma on meille haasteellista, emme kuitenkaan ahnehdi liikaa tai pety epäonnistumisistamme. Onhan meillä vuosi aikaa tulla yhtä hyviksi kun muut kurssilaiset...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
