Päivittelimme uusia kuvia juhannuksesta, hakutreeneistä ja jälkitreeneistä... Kameraa koitetaan kuljetella mukana jatkuvasti, mutta ei ne kuvat vaan ota aina onnistuakseen. Muutama hyvä on kuitenkin tullut napattua=)
Hakureeneissä kuvaaminen on hankalaa, kun kuvaaja ei voi hämätä koiraa metikössä hyppimällä. Kuvista ei oikein saa käsitystä, että mitä maalimiehet tekee, kun kaikki kuvat ovat joko koiran lähetyksestä tai pois tuonnista... Hienosti Hope kuitenkin haki taas viime reeneissä neljä maalinaista metiköstä=)
Hampaita ollaan koitettu katella ahkerasti, ja ilmeisesti kulmahampaiden koloihin ilmestyneet uudet hampaat kestää koskettelua paremmin, kun murinoita ei enää tule ollenkaan entiseen malliin. Työkaveri tossa kysyi, että ollaanko kerätty hampaita talteen, mutta yhtään ei olla löydetty. Hope ilmeisesti syö ne tai sit ne on hukkuneet kämpän kaaokseen...
Katteltiin tossa, et Hope on aika tuhti tyttö, tai siis tulee meihin paksuihin omistajiin=)
Sillä on kuitenkin ihan mukavasti lihaksia, joten emme aio olla (vielä) huolissamme.. Lähimettän kallioilla kiipeily lähes päivittäin plus lukuisat reenit ja riehumiset toimivat siis ilmeisen mukavana liikuntana.
Eilen Hope oli Tiian työillan ajan Piiljärvellä hoidossa. Haettiin hevoset laitumella niin, että Hope kulki mukana ja se meni mukavasti. Marko oli kuitenkin joutunut hakemaan Hopea pois laitumelta shetlanninnponi Pepeä kiusaamasta parikin kertaa. Koulutustakin Hope sai, kun Minja oli käskyttänyt istumaan ja maahan, hyvin oli kuulemma totellut ja saanut palkaksi possun korvan.
Koko päivän kahden sakemannin perässä juokseminen teki tehtävänsä, ja Tiia sai ajella kotiin kaikessa rauhassa. Takapenkillä makasi raatoo, joka aika ajoin vain puhisi kylkeä kääntäessään...
Aamullakaan Hope ei olisi jaksanut millään lähteä lenkille. Toivottavasti likka on piristynyt päivän aikana niin, että jaksaa vielä viimeiset tottisreenit tänään, kun sitten alkaa kuukauden kesätauko.. Eiköhän 8 h:n uinailu (todennäköisesti salaa meidän sängyssä) ole tehnyt tehtävänsä!
maanantai 30. kesäkuuta 2008
keskiviikko 25. kesäkuuta 2008
Reikä kengässä!
Tänä aamuna Tiia lähti pahaa avistaamatta töihin kiireellä ja huomasi, että Hope-pirskatti oli syönyt kenkään reiän! Muuten asia ei harmittaisi niin paljon, mutta Tiia INHOAA kenkien ostamista, ja oli noin kuukausi takaperin löytänyt kerrankin kivan näköiset kävelykengät. Nyt sitten odottaa taas loputon etsimisurakka....
Juhannusmökkeily meni hyvin, Hope pääsi kokeilemaan häkissä nukkumista ja sai remuta vapaana pihalla. Hope kävi myös uimassa kaksi kertaa, tosin toisella kerralla peruutti vahingossa laiturilta järveen... Toisella kerralla Tiia nosti taas Hopen laiturilta, kun se vinkui muttei uskaltanut tulla veteen.
Puuta koputtaen uskaltaa kertoa, että sisäsiisteysasiat etenivät vihdoin hiukan. Mökillä Hope teki noin 90 prosenttisesti kaiken ulos. Kotona Tiia on jo kolmena aamuna onnistunut pissattamaan ja kakattamaan Hopen suoraan ulos, tosin yöllä on kuitenkin tullut lätäköitä sisälle. Tuntuu, että Hope on joko oppinut kakka-sanan merkityksen tai sitten yhdistänyt äkistämisen kakkapusseihin, sillä parina aamuna pussin valmiiksi kaivaminen "käskyn" kanssa on saanut Hopen tekemään asiat hienosti ulos.
Myös lenkillä on nyt tehty pari kertaa tarpeet matkan varrelle, tosin ei vieläkään hihnassa, vaan yhdellä peltotiellä, jossa pidämme Hopea välillä irti.
Eilen Johanna-täti kävi kylässä ja toi Hopelle ihanan ison luun. Jossain kohtaa vierailua nostimme luun kappiin, kun Hope tuntui syövän sitä tuntikausia. Annoimme sen kuitenkin takaisin. Homma jäi ilmeisesti Hopen mieleen, sillä aamulla se koitti kantaa luun maton alle ja piilottaa sen eteisen kaappiin, ilmeisesti peläten, että me viedään se suusta.
Maanantaina meillä oli kentällä näyttelyreenit, ja Hope teki kaiken muun paitsi hampaiden näytön todella hienosti. Harmi, sillä puhtaan valkeat, uudet, suorat hampaat ovat todella kauniit! Vielä on kuukausi aikaa harjoitella, ja nyt Tiia lupasi lopettaa kokonaan kivien suusta kaivamisen. Toivottavasti tulevat ulos muuta kautta.... Tärkeämpää kuitenkin on, ettei Hope ärisisi hampista näyttäessä.
Juhannusmökkeily meni hyvin, Hope pääsi kokeilemaan häkissä nukkumista ja sai remuta vapaana pihalla. Hope kävi myös uimassa kaksi kertaa, tosin toisella kerralla peruutti vahingossa laiturilta järveen... Toisella kerralla Tiia nosti taas Hopen laiturilta, kun se vinkui muttei uskaltanut tulla veteen.
Puuta koputtaen uskaltaa kertoa, että sisäsiisteysasiat etenivät vihdoin hiukan. Mökillä Hope teki noin 90 prosenttisesti kaiken ulos. Kotona Tiia on jo kolmena aamuna onnistunut pissattamaan ja kakattamaan Hopen suoraan ulos, tosin yöllä on kuitenkin tullut lätäköitä sisälle. Tuntuu, että Hope on joko oppinut kakka-sanan merkityksen tai sitten yhdistänyt äkistämisen kakkapusseihin, sillä parina aamuna pussin valmiiksi kaivaminen "käskyn" kanssa on saanut Hopen tekemään asiat hienosti ulos.
Myös lenkillä on nyt tehty pari kertaa tarpeet matkan varrelle, tosin ei vieläkään hihnassa, vaan yhdellä peltotiellä, jossa pidämme Hopea välillä irti.
Eilen Johanna-täti kävi kylässä ja toi Hopelle ihanan ison luun. Jossain kohtaa vierailua nostimme luun kappiin, kun Hope tuntui syövän sitä tuntikausia. Annoimme sen kuitenkin takaisin. Homma jäi ilmeisesti Hopen mieleen, sillä aamulla se koitti kantaa luun maton alle ja piilottaa sen eteisen kaappiin, ilmeisesti peläten, että me viedään se suusta.
Maanantaina meillä oli kentällä näyttelyreenit, ja Hope teki kaiken muun paitsi hampaiden näytön todella hienosti. Harmi, sillä puhtaan valkeat, uudet, suorat hampaat ovat todella kauniit! Vielä on kuukausi aikaa harjoitella, ja nyt Tiia lupasi lopettaa kokonaan kivien suusta kaivamisen. Toivottavasti tulevat ulos muuta kautta.... Tärkeämpää kuitenkin on, ettei Hope ärisisi hampista näyttäessä.
torstai 19. kesäkuuta 2008
Koiralle tulee hintaa..
Tänä aamuna Tiia oli jo ihan varma, että Hope on lopullisesti pilalla, eikä ikinä opi sisäsiistiksi, kulkemaan hihnassa ja olemaan haukkumatta ja purematta tavaroita... Nyt alkaa nimittäin näkyyn jo kaikenlaiset tihutyöt, mitä Hope tekee..
Juha löysi muun muassa yöpöydän kosketuslampun virtajohdon poikki purtuna...Tiian kaikissa puolen vuoden sisään ostetuissa vaatteissa (paitsi farkuissa) on reikiä, kun Hope on pureskellut niitä. Sen lisäksi yhdestä Tiian kengästä se on ainakin syönyt remmin, yhden kännykän laturin pureksinut, kaikki sängyn alla olevat narut, jotka pitävät pohjalautoja paikoillaan, on järsitty poikki ja mystisesti kadonneet, ja keittiön tuolien kulmissa on aika paljon hampaanjälkiä... Ja Hopella on Tiian äidin mukaan enempi leluja kun Tiialla pienenä!!
Tiistaina Hope oli syönyt hakutreenien aikana auton turvavyönsä poikki! Ennen keskiviikon jälkitreenejä Tiialla oli vain hiukan aikaa käydä hakemassa uusi Karvakorvista. Tiia päätti olla viksu ja ostaa erilaisen, pidemmän kuin aiemmin, koska vanha vaikutti jo hiukan lyhyeltä. Myyjillä oli kiire, joten Tiia vaan maksoi remmin ja meni autoon.
Kotona Tiia huomasi, etti remmin lukko sovikaan auton lukkopesään! Juhannuksena tarvii katsoa, millainen patentti Tiian iskän kanssa kehitellään, jotta saadaa Hopen vyöasiat kuntoon. Pikkuhiljaa alkaa tuntuun siltä, että farmari ja häkki lienevät se paras ratkaisu.... Juhannuksena saadaankin häkki lopulta, ja päästään testaamaan sitä!
Eilen alkoi taas tuntua siltä, että jälkikoiraa ei meidän Hopesta ainakaan tuu. Tai jos rehellisiä ollaan, oli oikeastaan sellainen tunne, ettei siitä tule koiraa ollenkaan!
Reenit meni alusta asti alamäkeä, makkara ei kiinnostanut autosta ottaessa yhtään, pussien yli Hope juoksi suoraan metsään ja ruudultakin lähdettiin seikkailemaan vaikka kuinka kauas. Kaksi ruutua me sitten vaan tehtiin, toinen meni hiukan paremmin kuin eka.
Tosin Kalevi oli sitä mieltä, että k.o. käytös johtui todennäköisesti siitä, että Hope oli päivällä oksentanut. Tällä kertaa ei tainnut olla kiviä, mutta luun (vuotarulla) kappaleita oli kyllä.
Iltaruokaa Hope kävi haistamassa, mutta ei edes maistanut. Onneksi neiti oli kuitenkin tänä aamuna syönyt ruoastaan puolet.
Juha epäili, että Hopella on stressi, kun se jyysti lelujaan eilen illalla siihen malliin. Voi ollakin, jos se meinaan aistii Tiian pinnan lyhyyden. Jotenkin hommat sujui helpommin, kun oli koiran kanssa kahdestaan kotona, vaikka olikin paljon väsyneempi. Nyt tulee helposti riideltyä Juhan kanssa, kun pitäisi siivota, pyykätä, lenkittää, ruokkia, leikkiä, kouluttaa jne eikä toinen (kumpikaan) tee ikinä mitään!
Eilisellä iltalenkillä Hope taas kulki koko pitkän matkan Nummen kirjastolle ihan hienosti Tiian kanssa. Menimme töistä tulevaa Juhaa vastaan, mutta kun sillä menikin ylitöiksi, tuli lenkistäkin aika pitkä. Uusi ihmetys oli Halisten kosken silta, jonka kalterien välistä Hope työnsi päänsä nähdäkseen joelle paremmin.. Oli aika hauska näky=)
Illalla Hope sai taas yhden riehumiskohtauksen, eikä remuamisesta meinannut tulla loppua ollenkaan. Hope näyttää ihan Leijonakuninkaan mielipuolilta hyeenoilta, kun sen kieli roikkuu toisesta suupielestä ADHD-kohtauksen aikana! Hurjaa touhua!
Yön Hope kuitenkin nukkui ihan mallikelpoisesti. Aamulla Tiiaa harmitti, kun vartavasten koitti saada puettua hipihiljaa lenkkiä varten. Hopen panta oli kuitenkin hukassa, ja sitä etsiessä tuli pisut taas lattialle! Lenkillä tehtiin kuitenkin metsään vielä sekä pisut että kakat.
Aamulenkin jälkeen Hopella meinas mennä hermot, kun tyhmät omistajat meni vielä petiin makoileen, jolloin Hope hyppäsi sinne myös! Nopean lattialle palautuksen jälkeen Hope päätti vielä käydä vuorotellen pureskelemassa omistajia, ja kaappasi varmuuden vuoksi yhden tyynyn sängystä, etteivät perhanat vaan saisi nukuttua.
Välillä ottaa kyllä todella voimille. Tänä aamuna Hopen vetäessä yhtä riekkumiskohtausta istuimme Juhan kanssa keittiön pöydän ääressä. Minä olin ihan varma, että koira on lopullisesti pilalla, kun mulla palaa hermot ja huudan niin pienestä. Juha taas oli sitä mieltä, että se koiran omistamisen hauska puoli saisi näkyä vähän useammin kuin toi rasituspuoli... Sitä odotellessa=)
Vaikka täytyy kyllä sanoa, että tiistaisissa, sateisissa hakutreeneissä Hope oli taas vallan hurmaava. Iloisena se kävi moikkaamassa kaikki maalinaiset ilman nakkihoukutuksia, kulki isukkinsa mukana kiltisti ja tuli Tiian luokse melkein joka kerta, kun Tiia vähän huhuili tai vislaili. Hope myös etsi hienosti neljä maalinaista, jotka ensin näyttäytyivät ja sitten menivät piiloon! Tyttöporukalla hommat sujuivat hyvin, tosin aikaa meni yli 3 tuntia....
Juhannukseksi vetäydymme mökille lepäilemään, ja sunnuntaina mennään taas reeneihin. Saas nähdä mitä mökkeilystä tulee Hope-riiviön kanssa...Säilyykö naapurisopu ylöjärven näyttelyyn saakka= )
Juha löysi muun muassa yöpöydän kosketuslampun virtajohdon poikki purtuna...Tiian kaikissa puolen vuoden sisään ostetuissa vaatteissa (paitsi farkuissa) on reikiä, kun Hope on pureskellut niitä. Sen lisäksi yhdestä Tiian kengästä se on ainakin syönyt remmin, yhden kännykän laturin pureksinut, kaikki sängyn alla olevat narut, jotka pitävät pohjalautoja paikoillaan, on järsitty poikki ja mystisesti kadonneet, ja keittiön tuolien kulmissa on aika paljon hampaanjälkiä... Ja Hopella on Tiian äidin mukaan enempi leluja kun Tiialla pienenä!!
Tiistaina Hope oli syönyt hakutreenien aikana auton turvavyönsä poikki! Ennen keskiviikon jälkitreenejä Tiialla oli vain hiukan aikaa käydä hakemassa uusi Karvakorvista. Tiia päätti olla viksu ja ostaa erilaisen, pidemmän kuin aiemmin, koska vanha vaikutti jo hiukan lyhyeltä. Myyjillä oli kiire, joten Tiia vaan maksoi remmin ja meni autoon.
Kotona Tiia huomasi, etti remmin lukko sovikaan auton lukkopesään! Juhannuksena tarvii katsoa, millainen patentti Tiian iskän kanssa kehitellään, jotta saadaa Hopen vyöasiat kuntoon. Pikkuhiljaa alkaa tuntuun siltä, että farmari ja häkki lienevät se paras ratkaisu.... Juhannuksena saadaankin häkki lopulta, ja päästään testaamaan sitä!
Eilen alkoi taas tuntua siltä, että jälkikoiraa ei meidän Hopesta ainakaan tuu. Tai jos rehellisiä ollaan, oli oikeastaan sellainen tunne, ettei siitä tule koiraa ollenkaan!
Reenit meni alusta asti alamäkeä, makkara ei kiinnostanut autosta ottaessa yhtään, pussien yli Hope juoksi suoraan metsään ja ruudultakin lähdettiin seikkailemaan vaikka kuinka kauas. Kaksi ruutua me sitten vaan tehtiin, toinen meni hiukan paremmin kuin eka.
Tosin Kalevi oli sitä mieltä, että k.o. käytös johtui todennäköisesti siitä, että Hope oli päivällä oksentanut. Tällä kertaa ei tainnut olla kiviä, mutta luun (vuotarulla) kappaleita oli kyllä.
Iltaruokaa Hope kävi haistamassa, mutta ei edes maistanut. Onneksi neiti oli kuitenkin tänä aamuna syönyt ruoastaan puolet.
Juha epäili, että Hopella on stressi, kun se jyysti lelujaan eilen illalla siihen malliin. Voi ollakin, jos se meinaan aistii Tiian pinnan lyhyyden. Jotenkin hommat sujui helpommin, kun oli koiran kanssa kahdestaan kotona, vaikka olikin paljon väsyneempi. Nyt tulee helposti riideltyä Juhan kanssa, kun pitäisi siivota, pyykätä, lenkittää, ruokkia, leikkiä, kouluttaa jne eikä toinen (kumpikaan) tee ikinä mitään!
Eilisellä iltalenkillä Hope taas kulki koko pitkän matkan Nummen kirjastolle ihan hienosti Tiian kanssa. Menimme töistä tulevaa Juhaa vastaan, mutta kun sillä menikin ylitöiksi, tuli lenkistäkin aika pitkä. Uusi ihmetys oli Halisten kosken silta, jonka kalterien välistä Hope työnsi päänsä nähdäkseen joelle paremmin.. Oli aika hauska näky=)
Illalla Hope sai taas yhden riehumiskohtauksen, eikä remuamisesta meinannut tulla loppua ollenkaan. Hope näyttää ihan Leijonakuninkaan mielipuolilta hyeenoilta, kun sen kieli roikkuu toisesta suupielestä ADHD-kohtauksen aikana! Hurjaa touhua!
Yön Hope kuitenkin nukkui ihan mallikelpoisesti. Aamulla Tiiaa harmitti, kun vartavasten koitti saada puettua hipihiljaa lenkkiä varten. Hopen panta oli kuitenkin hukassa, ja sitä etsiessä tuli pisut taas lattialle! Lenkillä tehtiin kuitenkin metsään vielä sekä pisut että kakat.
Aamulenkin jälkeen Hopella meinas mennä hermot, kun tyhmät omistajat meni vielä petiin makoileen, jolloin Hope hyppäsi sinne myös! Nopean lattialle palautuksen jälkeen Hope päätti vielä käydä vuorotellen pureskelemassa omistajia, ja kaappasi varmuuden vuoksi yhden tyynyn sängystä, etteivät perhanat vaan saisi nukuttua.
Välillä ottaa kyllä todella voimille. Tänä aamuna Hopen vetäessä yhtä riekkumiskohtausta istuimme Juhan kanssa keittiön pöydän ääressä. Minä olin ihan varma, että koira on lopullisesti pilalla, kun mulla palaa hermot ja huudan niin pienestä. Juha taas oli sitä mieltä, että se koiran omistamisen hauska puoli saisi näkyä vähän useammin kuin toi rasituspuoli... Sitä odotellessa=)
Vaikka täytyy kyllä sanoa, että tiistaisissa, sateisissa hakutreeneissä Hope oli taas vallan hurmaava. Iloisena se kävi moikkaamassa kaikki maalinaiset ilman nakkihoukutuksia, kulki isukkinsa mukana kiltisti ja tuli Tiian luokse melkein joka kerta, kun Tiia vähän huhuili tai vislaili. Hope myös etsi hienosti neljä maalinaista, jotka ensin näyttäytyivät ja sitten menivät piiloon! Tyttöporukalla hommat sujuivat hyvin, tosin aikaa meni yli 3 tuntia....
Juhannukseksi vetäydymme mökille lepäilemään, ja sunnuntaina mennään taas reeneihin. Saas nähdä mitä mökkeilystä tulee Hope-riiviön kanssa...Säilyykö naapurisopu ylöjärven näyttelyyn saakka= )
tiistai 17. kesäkuuta 2008
Riehakas riiviö
Eilen saatiin koulutusliivit, joihin on hyvä kätkeä tarpeellista tavaraa. Sellaista takkia onkin ollut hankala valita, jossa kesäkuumalla olisi mukava liikkua ja jonka taskuihin mahtuisi pallot, nakit, rätit, patukka, kakkapussit ja vesipullo =)
Eilinen koulutusilta meni muuten ihan mukavasti, muta Hope on Tiian kaltainen pätkäpinnainen ja turhautuu saman tien, kun toiminta lakkaa. Ja kun on tylsää, on mukavaa alkaa komentamaan ja haukkumaan Tiiaa, puremaan lahkeita ja poukkoilemaan sinne tänne.
Varsinaisessa koulutuksessa meni ihan mukavasti seuraaminen, seisominen ja luoksetulo -tosin tultuaan luokse Hope karkasi takaisin Sailalle, joka olisi ilmeisesti ollut Tiiaa kivempi leikkikaveri...
Myös eteen Hope lähti ihan mukavasti, mutta Tiia-hölmö kielsi ennen harjoitusta ruokakippoon koskemisen, joten Hope ei meinannut uskaltaa syödä sittenkään, kun lupa olisi ollut.
Monesti Hope onkin askeleen edellä koulutuksessa, ja me omistajat aiheutamme näitä "ongelmia". Joka päivä oppii kuitenkin itsekin uutta.
Iltalenkillä menimme taas piilosta, mistä Hope tykkää valtavasti. Harjoittelimme myös hieman näyttelyjuttuja. Jokin siinä on, kun Tiia juoksuttaa Hopea, se alkaa helposti haukkumaan ja komentamaan ja riekkumaan, mutta Juhan kanssa menee aina ihan mukavasti. Voipi olla siis, että Juhalla on pakkoura handlerina, jos Tiia ei saa riekkumista kitkettyä pois...
Tänään meillä on ilmeisen märät hakutreenit, kun koko päivän on satanut. Onneksi Core texit on keksitty!
Eilinen koulutusilta meni muuten ihan mukavasti, muta Hope on Tiian kaltainen pätkäpinnainen ja turhautuu saman tien, kun toiminta lakkaa. Ja kun on tylsää, on mukavaa alkaa komentamaan ja haukkumaan Tiiaa, puremaan lahkeita ja poukkoilemaan sinne tänne.
Varsinaisessa koulutuksessa meni ihan mukavasti seuraaminen, seisominen ja luoksetulo -tosin tultuaan luokse Hope karkasi takaisin Sailalle, joka olisi ilmeisesti ollut Tiiaa kivempi leikkikaveri...
Myös eteen Hope lähti ihan mukavasti, mutta Tiia-hölmö kielsi ennen harjoitusta ruokakippoon koskemisen, joten Hope ei meinannut uskaltaa syödä sittenkään, kun lupa olisi ollut.
Monesti Hope onkin askeleen edellä koulutuksessa, ja me omistajat aiheutamme näitä "ongelmia". Joka päivä oppii kuitenkin itsekin uutta.
Iltalenkillä menimme taas piilosta, mistä Hope tykkää valtavasti. Harjoittelimme myös hieman näyttelyjuttuja. Jokin siinä on, kun Tiia juoksuttaa Hopea, se alkaa helposti haukkumaan ja komentamaan ja riekkumaan, mutta Juhan kanssa menee aina ihan mukavasti. Voipi olla siis, että Juhalla on pakkoura handlerina, jos Tiia ei saa riekkumista kitkettyä pois...
Tänään meillä on ilmeisen märät hakutreenit, kun koko päivän on satanut. Onneksi Core texit on keksitty!
maanantai 16. kesäkuuta 2008
Koirarintamalla ei mitään uutta
Viikonloppu meni Tiian sairastaessa. Keuhkoputken tulehdus söi voimia, joita Hopen kanssa touhuamiseen tarvii- ja paljon. Hoitohommat jäivät siis suuremmalta osaltaan Juhalla.
Pieniä johtajuusongelmia on ollut havaittavissa. Hope pitää selkeästi Juhaa ykköspomonaan, mistä Tiia ei ole yhtään tyytyväinen (senhän piti olla MUN koira!) =).
Kun Juha on paikalla, Hope koittaa komentaa ja päsmäröidä Tiiaa. Kun Juha ei ole paikalla, Tiian ja Hopen yhteistyö sujuu oikein mukavasti. Kuitenkin, jos Tiia pärähtää kunnolla, uskoo Hope Tiiaa silloinkin kun Juha on vieressä.
Esimerkiksi eilen Hope riekkui ja hyppi olohuoneessa (jonne juha sen halusi päästää) vasten sohvalla istuvan Tiian naamaa. Haukkuvan koiran kita ei ole kovin miellyttävä, kun nenä on vaarassa jäädä vasta puhjenneiden hampaiden väliin.
Hope paineli hyvää vauhtia keittiön puolelle Tiian käyttäessä muutamia voimasanoja niiden vaatimalla äänenpaineella. Ja pysyi portin takana, vaikka Tiia tempaisikin sen kiinni vain puolittain. Aamulla (Juha vei Hopen iltalenkille, Tiia meni melko pian kohtauksen jälkeen nukkumaan) Hope olikin taas oikein mielin kielin ja iloisena Tiian seurasta.
Todennäköisesti tämä on yksi niistä aiheista, joihin palataan vielä useasti Hopen pomotusyritysten lisääntyeessä.....
Yksi ihmetyksen aihe, joka on vaivannut mieltä koko koirankoulutuksen tähän astisen keston ajan, on miten tehdä käskyistä ehdottomia? Millä hulttiopennun kaaliin saa mahtumaan, että Ei on ei ja Alas tarkoittaa sitä, että pöydältä ruoan tavoittelu loppuu siihen paikkaan???!!
Ensimmäinen vaaranpaikka oli lauantaina, kun Hope oli hakenut keittiön työpöydältä puolikkaan suklaalevyn omistajien ollessa pois kotoa. Onneksi appelsiini-krokantti ei ollut koiralle kuitenkaan maistunut, vaan levy oli koskemattomana lattialla. Eihän se ihan niin vaarallista ole kuin purkka, mutta myrkyllistä kuitenkin...
Torstaina Tiia kävi apteekissa, jossa entinen kollega oli tivaamassa juuri Kyy- ja käärmepakkauksen eroja ja sitä, kumpi sopii koiralle vai eikö kumpikaan ja pitääkö antaa vai ei. Tarviikin muistaa Johannalta kysyä, mihin lopputulokseen siellä apteekissa päädyttiin, kun itse lähdin kesken keskustelun kotiin sairastamaan!
Pieniä johtajuusongelmia on ollut havaittavissa. Hope pitää selkeästi Juhaa ykköspomonaan, mistä Tiia ei ole yhtään tyytyväinen (senhän piti olla MUN koira!) =).
Kun Juha on paikalla, Hope koittaa komentaa ja päsmäröidä Tiiaa. Kun Juha ei ole paikalla, Tiian ja Hopen yhteistyö sujuu oikein mukavasti. Kuitenkin, jos Tiia pärähtää kunnolla, uskoo Hope Tiiaa silloinkin kun Juha on vieressä.
Esimerkiksi eilen Hope riekkui ja hyppi olohuoneessa (jonne juha sen halusi päästää) vasten sohvalla istuvan Tiian naamaa. Haukkuvan koiran kita ei ole kovin miellyttävä, kun nenä on vaarassa jäädä vasta puhjenneiden hampaiden väliin.
Hope paineli hyvää vauhtia keittiön puolelle Tiian käyttäessä muutamia voimasanoja niiden vaatimalla äänenpaineella. Ja pysyi portin takana, vaikka Tiia tempaisikin sen kiinni vain puolittain. Aamulla (Juha vei Hopen iltalenkille, Tiia meni melko pian kohtauksen jälkeen nukkumaan) Hope olikin taas oikein mielin kielin ja iloisena Tiian seurasta.
Todennäköisesti tämä on yksi niistä aiheista, joihin palataan vielä useasti Hopen pomotusyritysten lisääntyeessä.....
Yksi ihmetyksen aihe, joka on vaivannut mieltä koko koirankoulutuksen tähän astisen keston ajan, on miten tehdä käskyistä ehdottomia? Millä hulttiopennun kaaliin saa mahtumaan, että Ei on ei ja Alas tarkoittaa sitä, että pöydältä ruoan tavoittelu loppuu siihen paikkaan???!!
Ensimmäinen vaaranpaikka oli lauantaina, kun Hope oli hakenut keittiön työpöydältä puolikkaan suklaalevyn omistajien ollessa pois kotoa. Onneksi appelsiini-krokantti ei ollut koiralle kuitenkaan maistunut, vaan levy oli koskemattomana lattialla. Eihän se ihan niin vaarallista ole kuin purkka, mutta myrkyllistä kuitenkin...
Torstaina Tiia kävi apteekissa, jossa entinen kollega oli tivaamassa juuri Kyy- ja käärmepakkauksen eroja ja sitä, kumpi sopii koiralle vai eikö kumpikaan ja pitääkö antaa vai ei. Tarviikin muistaa Johannalta kysyä, mihin lopputulokseen siellä apteekissa päädyttiin, kun itse lähdin kesken keskustelun kotiin sairastamaan!
keskiviikko 11. kesäkuuta 2008
Näyttelyreeniä
Eilen Hope ja Juha olivat märissä hakutreeneissä. Nakkipiiri ja ukkelien havainnointi nenällä sujuivat jo ilmeisen mallikkaasti, kaksikko tuskin malttaa odottaa tositoimia=)
Reenien päätteeksi Hope pääsi taas kiusaamaan Henkka-isukkia, kun koirat juoksivat vapaana metsässä. Illan päätteeksi harjoiteltiin eteenmenoa iltaruoan kanssa.
Yö nukuttiin pitkään ja rauhallisesti. Hope ei herättänyt meitä kertaakaan, tosin se ei tainnut itsekään juuri heräillä. Pari yötä onkin mennyt nyt oikein kivasti (koputetaan puuta).
Aamulenkin yhteydessä reenailimme Åsan opettamia näyttelyjuttuja: triangelijuoksua, up 'n downia ja seisomista. Omistajat olivat vielä vähän pihalla, mutta Hope meni suunnilleen mallikkaasti.
Hopen kanssa näyttelyjuoksu meni parhaiten siten, että ensin Hope saa hiukan maistaa nakkia, ja sitten juoksuttaja pitää sitä rintaa vasten. Näin vältyttiin hyppimiseltä. Koira tosin tuijottaa pää kenossa herkeämättä taluttajaa, mutta se ei haitanne, kun jalat kulkevat oikein eivätkä vinksota edestakaisin.
Seisominen on vielä hiukan hankalaa, Hopella jää helposti kaikki tassut mahan alle. Tosin ei pistänyt pahakseen, vaikka Tiia niitä siirtelikin. Nyt sitten vaan reenaillaan päivittäin näitä + hampaiden katsomista, jotta kehtaamme viedä Hopen näyttelyihin.
Hope on nyt ilmoitettu sekä Helsingin pentunäyttelyyn 20.7. että Ylöjärven erikoisnäyttelyyn 26.7. Toivotaan, että saamme niihin vielä asiantuntevat handlerit, jottemme pilaa kauniin neidin arvostelua kokemattomilla esittelijöillä.=)
Reenien päätteeksi Hope pääsi taas kiusaamaan Henkka-isukkia, kun koirat juoksivat vapaana metsässä. Illan päätteeksi harjoiteltiin eteenmenoa iltaruoan kanssa.
Yö nukuttiin pitkään ja rauhallisesti. Hope ei herättänyt meitä kertaakaan, tosin se ei tainnut itsekään juuri heräillä. Pari yötä onkin mennyt nyt oikein kivasti (koputetaan puuta).
Aamulenkin yhteydessä reenailimme Åsan opettamia näyttelyjuttuja: triangelijuoksua, up 'n downia ja seisomista. Omistajat olivat vielä vähän pihalla, mutta Hope meni suunnilleen mallikkaasti.
Hopen kanssa näyttelyjuoksu meni parhaiten siten, että ensin Hope saa hiukan maistaa nakkia, ja sitten juoksuttaja pitää sitä rintaa vasten. Näin vältyttiin hyppimiseltä. Koira tosin tuijottaa pää kenossa herkeämättä taluttajaa, mutta se ei haitanne, kun jalat kulkevat oikein eivätkä vinksota edestakaisin.
Seisominen on vielä hiukan hankalaa, Hopella jää helposti kaikki tassut mahan alle. Tosin ei pistänyt pahakseen, vaikka Tiia niitä siirtelikin. Nyt sitten vaan reenaillaan päivittäin näitä + hampaiden katsomista, jotta kehtaamme viedä Hopen näyttelyihin.
Hope on nyt ilmoitettu sekä Helsingin pentunäyttelyyn 20.7. että Ylöjärven erikoisnäyttelyyn 26.7. Toivotaan, että saamme niihin vielä asiantuntevat handlerit, jottemme pilaa kauniin neidin arvostelua kokemattomilla esittelijöillä.=)
tiistai 10. kesäkuuta 2008
Eläinlääkärillä
Kyllä oli Suikkilan kissa- koiraklinikalla uudet hienot tilat! Kelpasi siellä olla meidänkin=)
Hope oli aika mallikkaasti koko eläinlääkärireissun ajan, eikä välittänyt odotusaulan räksyttävästä pikkupuudelista. Pöydällä oltiin suurnpiirtein paikallaan, ainoastaan sydämen kuuntelu oli niin jännää, että oli pakko hiukan kohkata.
Hampaat ell katsoi, mutta kieppuvan koiran takia vilkaisu oli melko pikainen. Totesi kuitenkin purennan olevan kunnossa.
Ell kehui Hopen olevan oikein hyvän näköinen, eloisa ja reipas, iloinen pentu. Jalkojen asennot on hyvät, samoin karva kiilsi mukavasti ja massaa on ihan hyvin.
Painoa meille on kertynyt jo 17,2 kiloa. Kohta ei Tiia enää jaksa nostella koiraa, tai sitten tarvii alkaa käymään punttiksella.
Punkista ohimolle jäänyt paukama on kuulemma ihan normaalia, ja häipynee parissa kuukaudessa.
Mahan alla olevat jäljet ell totesi pintanaarmuiksi, niinkuin olimme itsekin diagnosoineet. Tulleet varmaankin silloin, kun Hope meni muutaman kerran portin yli mahallaan portin päällä "vaappuen".
Eilen saatiin kentällä Åsalta näyttelyoppia, jota nyt harjoitellaan joka päivä hiukan parin viikon ajan. Juhannuksen jälkeen Åsa tulee taas kentälle ja tsekkaa silloin edistymistä. Kehdataan sitten viedä Hope molempiin heinäkuun näyttelyihin=)
Tänään Hope ja Juha saavat näköjään nauttia sateisista hakutreeneistä. Mikäs sen mukavampaa kuin maata märässä metsässä=)
Hope oli aika mallikkaasti koko eläinlääkärireissun ajan, eikä välittänyt odotusaulan räksyttävästä pikkupuudelista. Pöydällä oltiin suurnpiirtein paikallaan, ainoastaan sydämen kuuntelu oli niin jännää, että oli pakko hiukan kohkata.
Hampaat ell katsoi, mutta kieppuvan koiran takia vilkaisu oli melko pikainen. Totesi kuitenkin purennan olevan kunnossa.
Ell kehui Hopen olevan oikein hyvän näköinen, eloisa ja reipas, iloinen pentu. Jalkojen asennot on hyvät, samoin karva kiilsi mukavasti ja massaa on ihan hyvin.
Painoa meille on kertynyt jo 17,2 kiloa. Kohta ei Tiia enää jaksa nostella koiraa, tai sitten tarvii alkaa käymään punttiksella.
Punkista ohimolle jäänyt paukama on kuulemma ihan normaalia, ja häipynee parissa kuukaudessa.
Mahan alla olevat jäljet ell totesi pintanaarmuiksi, niinkuin olimme itsekin diagnosoineet. Tulleet varmaankin silloin, kun Hope meni muutaman kerran portin yli mahallaan portin päällä "vaappuen".
Eilen saatiin kentällä Åsalta näyttelyoppia, jota nyt harjoitellaan joka päivä hiukan parin viikon ajan. Juhannuksen jälkeen Åsa tulee taas kentälle ja tsekkaa silloin edistymistä. Kehdataan sitten viedä Hope molempiin heinäkuun näyttelyihin=)
Tänään Hope ja Juha saavat näköjään nauttia sateisista hakutreeneistä. Mikäs sen mukavampaa kuin maata märässä metsässä=)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
