torstai 1. toukokuuta 2008

Eka talviturkin heittänyt meiän perheessä!

Onpas vierähtänyt pitkä tovi viime bloggauksesta.. Kiirettäkin on piisannut, joten siinä syy. Tiiaa on myös vähän laiskottanut...
Hope on nyt jo 10 viikkoa ja myös melkein 10 kiloa=)
Uusia kokemuksia on saatu tutustumalla hakutreeneihin, käymällä Juhan vanhempien luona, maatilalla vuohia ihmettelemässä ja tänään sitten myös uimassa!
Kävi nimittäin niin, että menimme jälleen Muurlaan, jossa Hope sai taas remuta sydämensä kyllyydestä Essin ja Fiinan kanssa. Ajattelimme, että kun on kuuma päivä, ja Essi varsinkin rakastaa uimista, niin mennään rantaan jos Hope alkaisi pikkuhiljaa totuttelemaan veteen.
Aluksi homma meni hyvin, Essi hyppi laiturilta lelua hakemaan, Fiina juoksi laiturilta rantaan ja loikkasi kahluuvesiin omaa leluaan kantaen ja Hope komensi kavereita rannalta.
Miinan väsyessä heittämään lelua Essille Tiia siirtyi laiturille. Parin kierroksen jälkeen Hope 
innostui juoksemaan laiturille. Tiia oli katsovinaan että se palasi jo rantaan päin, mutta Hope olikin livahtanut Tiian selän taakse. Essin loikatessa lelun perään laituri keinahti ja Hope molskahti järveen!
Ei puhettakaan, että Hope olisi panikoinut. Hieman pentu pelästyi, mutta kloorasi pian kohti laiturin reunaa, josta Tiia kiskoi pennun ylös. Eli loppu
hyvin, kaikki hyvin, ja todennäköisesti Hopesta tulee vielä aikamoinen vesipeto.
Hope päätti kuivailla itseään kieriskelemällä autuaasti maassa, havunneulasissa ja mudassa. Siispä kotona odotti vielä suihku, ja tällä kertaa kokeilimme myös pentushamppoota. Karvakorvien tädin vinkit laimennetun seoksen käytöstä olivat tosi hyviä, ja pesu onnistuikin mallikkaasti! Nyt märän koiran haju leijailee ihanasti ympäri kämppää ja väsynyt hauveli makoilee iltapalaa odottelemassa.
Hopen kuvakansiosta voitte käydä katsomassa vauhdikkaan vappumme todistusaineistoa=)

Ei kommentteja: