Söpö, söpömpi, söpöin

Kyllä se vuan niin on, että Hope se vaan söpöstyy päivä päivältä. Vaikka pennun pörröisen hellyyttävä olemus pikkuhiljaa väistyy jalkojen kasvaessa, tulee tilalle toisenlaista suloisuutta.
Parasta Hopessa on se, että se saa meidät (ja muutkin) hymyilemään. Ja usein.

Esimerkiksi perjantaina ajaessamme Siuroon keskustelimme Juhan kanssa henkeviä siitä, ovatko eläimet tyhmiä luupäitä vai viisaampia kuin ymmärrämmekään (voitte miettiä kumpi oli kummalla kannalla).... Hiukan meitä nauratti, kun huomasin Hopen istuvan aivan takapenkin reunalla siten, että se melkein ulottui pään kanssa meidän "väliimme". Siinä se seurasi keskustelua, katsoen aina sitä joka puhui, välillä päätään kallistellen, hyvin pohtivaisen näköisenä=) Ai sekö muka luupää!

Eilen meillä oli alaosaston järjestämä "leikkikoulu", jossa oli koko porukka harjoittelemassa koiran kanssa leikkimistä. Kun Hopen ja minun vuoro tuli mennä rinkiin, esittelin Hopelle yhtä omista riehumisräteistämme, mutta sepäs ei neitiä paljon innostanut. Hope nappasi kiinni suurimpaan tarjolla olevaan leikkikouluttajan patukkaan (noin metrin mittaiseen), jossa oli naru perässä. Sitä me sitten kiskoimme pisin kenttää, Hope oli toheissaan ja yleisöä nauratti=)
Isoin lelu on paras lelu, tuumii Hope. Harmi ettei kenellekään tainnut olla kameraa mukana!

Eipä ole muuten enää meidän perheellä iltaisin ajanvietto-ongelmia. Tälläkin viikolla maanantaina oli treenit kentällä, tiistaina hakutreenit raisiossa ja keskiviikkona jälkitreenit littoisissa.. Ja turha luulla et Hope olisi näistä mistään väsynyt=) Yöt onneksi kuitenkin nukutaan hieman rauhallisimmissa merkeissä, ainakin eilisen leikkitreenien jäljiltä..