Ensimmäinen vesisade ja muuta äksöniä

Juu, maanantaina pääsimme tosiaan kentältä tulon jälkeen vielä kokeilemaan hissiä. Se meni ihan mukavasti, eikä Hope juurikaan ihmetellyt. Ainoastaan Tiia sähelsi ja jätti alastullessa itsensä ovenväliin, josta kankussa muistona ikävä mustelma... Myös Ellun ja Laurin luona Hope oli ihan kiltisti, ja malttoi odottaa pisunkin kanssa ulos saakka.

Tiistaina oli muuten eka aamu, kun Tiia kerkesi hipihiljaa kiskomaan vaatteet ylle ennen Hopen heräämistä= seurauksena oli, ettei yhtään pisua tai kakkaa tarvinnut aamun jäljiltä siivota lattialta, vaan molemmat tehtiin ulos kuin isot koirat ainakin! Tästä se lähtee, tarvisi vaan itse muistaa olla tarpeeksi nopea ( olisipa ok-talo, jonka pihaan kehtaisi hypätä saunatakissa).

Eilen Tiia lähti tanssitunnin jälkeen iltamyöhällä Juhaa vastaan Hopen kanssa, kun Juha oli töistä tulossa. Nala tunkeutui mukaan ja oli hirvittävän kiinnostunut seuraamisnakeista, joten Tiia antoi sillekin palan silloin tällöin. Sport Areenalle (noin 300 m kotoa) päästyään Tiia muistikin, että oli itse ollut pyörällä, joten Juha on töissä autolla.

Emme kuitenkaan ehtineet lähteä takaisin, kun Nala nappasi hallin seinän vierestä hiiren suuhunsa. Saman tien iso harakka (ainakin metrin mittainen) alkoi raakkua uhkaavasti ja liidellä Nalan yli kuin haaskan perässä. Se kutsui muitakin paikalle, ja Nala juoksi kauhuissaan hallin paloportaiden alle piiloon..

Tiian (jolla on hirvittävä lintufobia) ei auttanut muuta kuin rohkaista mielensä, kun Nala oli ihan ahdingossa hiiren kanssa portaiden alla. Rohkeasti menimme Hopen kanssa lähemmäs, ja yritin houkutella Hopea haukkumaan (piru, kun ei olla vielä opetettu "kovaa sanaa", jonka Vicki-koira osasi jo pienenä) . Noh, eihän siitä mitään tahtonut tulla. Harakoita alkoi olla jo muutama, ja yksi niistä hyppeli rappusia alas kohti Nalaa, joka oli jäätynyt paikoilleen, eikä tullut kutsuttaessakaan pois... siinä meinasi iskeä Tiialle jo pien paniikki....

Sitten muistin taskussa olevat nakit. Salaman nopeasti houkuttelin Nalan jättämään hiiren ja ottamaan nakinpalan tilalle. Koppasin Nalan syliin ja lähdin kantamaan kohti kotia. Ja mitä teki Hope! Ei puhettakaan punttien tai hihnan syömisestä, hidastelusta ja istuskelusta. Rinta röyheänä ja valppaana eteensä haistellen Hope tassutteli edellämme koko matkan (sen 300 m) kotiportaille saakka! Se selvästi aisti, että Nalaa tarvii nyt suojella=) Sidoin Hopen kaiteeseen, eikä se ollut siitäkään moksiskaan, vaan odotti kiltisti kun nakkasin Nalan sisälle.

Illan päätteeksi menimme myös superihanaa rättileikkiä, kun odottelimme Juhaa. Aika moni ikkuna aukesi/meni kiinni kun mekkaloimme naapuritalon edessä nurmikolla. Hope on hienosti oppinut tuomaan rätin meille, jotta voisimme taistella siitä lisää. Ainoa ongelma on, ettei leikki kestä koskaan tarpeeksi, vaan leikin loputtua täytyy hetki komentaa ja retuttaa mammaa punteista!

Ai niin, Juhan tultua alkoi myös vesisade, ja olihan sitä pakko hetken aikaa siinä tassutella. Hope ei kuitenkaan ollut moksisksaan, ja kasvimaalla käydessämme näytti siltä, että siellä viihdytään tänäkin kesänä. Tiedä sitten kasvaako mikään, vai tuleeko kaikki kaivettua esiin tai katkottua ennen aikojaan=)