Sunnuntaina eläinystäviä

Tänään pakkasimme kimpsut ja kampsut ja suuntasimme heti aamulla Muurlaan Tiian serkun perheen luo. Eilen kävimme ostamassa Karvakorvista autoiluvaljaat ja putkiluun, jota autossa saa järsiä. Hope viihtyy takapenkillä hyvin, eikä ole moksiskaan vaikka poistumme autosta. Vilkaisee vaan, että taas noi lähtee, ja jatkaa unia tai luun kaluamista.
Sunnuntaina alkumatkasta Hope hieman kitisi, mutta huomattuaan kehuja tulevan vain kun on hiljaa ja rauhassa, pisti nopeasti maate ja järsi ihanaa luuta. Paimion kohdalla neiti oli jo umpiunessa, joka on meillä hyvin tyypillinen matkustustapa. Kertaakaan ei autossa ole ollut vielä huono olo.

Muurlassa olikin jännät paikat, kun Tiian tätin saksanpaimenkoirista vanhempi, Essi, tuli tekemään tuttavuutta. Tutustuminen meni kyllä mallikkaasti. Samoin Annun (jonka hevosta Tiia hoitaa) kultaisen noutajaan Danaan tutustuttiin hienosti. Pian Hope-riiviö kiskoikin isoja koiria hännästä ja mahakarvoista niin, että ihmisiä hirvitti koska joku haukkaa kunnolla takaisin!

Koirien lisäksi ihmeteltiin heppoja, Sara-suomenhevoseen oli ihan mukavaa tutustua, mutta Nella-poni puhisi ja haisteli niin että Hopea alkoi hiukan pelottaa! Onneksi äitin sylissä aidan takana oltiin turvassa:) ja isin taskusta löytyneet nakitkin tekivät poniin tutustumisesta hiukan mukavempaa...
Ehti Hope nähdä Tiian Nooran selässä ja Sofian Ponnen selässä lähtevän ratsastamaan. Juha lähti Hopen kanssa meitä vastaankin, että Hope olisi nähnyt ratsukot vielä uudestaan, mutta teimme niin pitkän lenkin, että vilu ja väsy ajoi Juhan ja Hopen sisälle.

Tiian 2- vuotias Minja-serkku oli Hopen ollessa ulkona oppinut hienosti sanomaan "Hope".
Kun Minja kysyi "missä Hope on?" ja Armi-mummi oli vastannut että: "pissalla", sanoi Minja että: "onpa pitkä pissa". Oikeastihan olimme silloin tallilla tutustumassa heppatouhuihin.
Vielä ennen kotiinlähtöä tutustutiin perheen nuorempaan saksanpaimenkoiraan Fiinaan, joka on aika riehakas ja villi välillä. Tiian ja Miinan kanssa kaksikko meni ihan mallikkaasti, mutta kun Juha meni Fiinan ja Hopen kanssa ulos, oli Fiina juossut Hopen yli. Mitään ei kuitenkaan sattunut, eikä Hopekaan juuri pelästynyt.

Viikonlopun saldo oli siis pelkästään positiivinen, äkkiä laskettuna Hope hurmasi ainakin 16 ihmistä (mukaan lukien eläinkaupan myyjän) ja
tutustui 3 isoon koiraan ja ainakin 6 heppaan lähietäisyydeltä, kaukaa useampaankin.
Viikonloppuna myös käytiin suihkussa tassu- ja mahapesulla, eikä sekään meitä kovasti ihmetyttänyt.

Täytyy muuten vielä kehua, että rohkeuden lisäksi Hope on todella fiksu pentu. Nakin kanssa jo istutaan, annetaan tassua, mennään maahan ja seurataan muutamia askeleita. Myös "tänne" käsky on opittu, 
mutta sen noudattaminen ei vielä ole ihan luotettavaa.  Temppuja on tosin tehty lähinnä sisällä...

Neiti muuten suhtautuu omaan, itsenäiseen tyyliinsä myös meidän poissaoloon ja olohuoneen porttiin: hetki vingutaan, sitten painutaan 
johokin nukkumaan. 
Nytkin taitaa kölliä omassa pedissään.

Siirryimme jo tänään kolmen ruokinnan päivärytmiin, 
koska Hope syö paremmin silloin, kun 
ruokintaväli on pidempi. 
Tänään ei ole kertaakaan jäänyt ruokaa kuppiin,
vaikka kerta-annokset ovat hieman isompia.
Kolme ruokintaa istuu paljon paremmin rytmiimme,
neljällä ruoalla viimeinen venyi aina puolille öin, mikä ei ole kauheen hyvä asia yöunien kannalta.
Lisäksi Hope on sitten tottunut jo rytmiin, kun joutuu 
torstaina ensimmäistä kertaa olemaan pidemmän päivän yksin Tiian ja Juhan työvuorojen osuessa päällekkäin.


Autossa