Enkeli ja ärräpäitä

Koiranomistajan elämä heittelee tasaista vuoristorataa.. Välillä Hope on maailman kiltein, suloisin ja ihanin enkeli, välillä taas perkeleen riiviö.

Yllättäen meillä on viimeaikoina kuultu aika paljon seuraavaa:
"**TTU, mä vihaan tätä eläintarhaa"
"Onko sen PAKKO???"
"Mä en jaksais, en nyt"
"Paska rakki, palautetaan Päiville"
"Huolisko joku ton ilmaseks?"


Mutta onneksi meillä on kuultu myös paljon näitä:
"Äitin/isin hieno kulta"
"Hope on niin taitava"
"Hieno, koira, osaat niin hyvin"
"Hope on niin iloinen"
"Kaunis tyttö on nätisti"

Välillä, kuten eilen aamulla, kun oli valvonut koko yön (Hope haukku noin puolen tunnin välein), on aivan loppu, ja tunnin lenkin jälkeen Hope tekee tarpeet sisälle, tai riehuu ja mekastaa, on tullut jopa itku kun epätoivo on niin suurta. Sitten Hope tekee jonkun pienen asian hyvin tai erityisen söpösti, tai tulee suukottelemaan tai on muuten vaan ihana ja kaikki on taas hyvin..

Eilen jälkitreeneissä Hopella oli turhan paljon vauhtia, mutta ehkäpä se siitä rauhottuu. Lenkittäminen jäi aika vähiin kyllä. Treenien jälkeen jäätiin vielä Nooran ja Nellan kanssa leikkimään, ja onneksi viime yönä nukuttiin taas ihan kivasti.

Matolääkkeetkin on nyt sitten upponnut ilman kummenpia oksenteluja, otimme nyt Flubenolin käyttöön. Sitä joutuu vaan antamaan hirveästi, kolmena päivänä yksi kokonainen pötkö tahnaa! Hirvittävä määrä=)