perjantai 6. kesäkuuta 2008

Yöhaukkuja

Viime yönä selvisi sitten, että mitä (ainakin tällä kertaa) Hope keksii keskellä yötä haukkua. Tiivissä opiskelija-asuntolähiössä kun asumme, näkyy meidän makkarista ihan kivasti viereisen talon ikkunoista sisälle. Siellä joku kokkaili keittiössään puolen yön aikaan purtavaa, ja ilmeisesti Hope olisi halunnut osansa murkinoista. J

uhalla pamahti pinna heti kireelle, kun haukkuminen alkoi. Hope kuitenkin hoksasi melko nopeasti, että haukkuminen on kiellettyä ja maate meno hyvä homma. Vielä kun saisi sen muistamaan saman asian tänä iltana=)

Tänään on ollut niin tuskasen kuuma, että lenkkeily päätettiin jättää suosiolla illan viileisiin tunteihin, pihalla käytiin hiukan pallottelemassa aamupäivällä. Tänä iltana Tiian olisi pakko kylvää kasvimaakin, jos meinaa kesän aikana satoa saada... saas nähdä mitä siitä tulee.

Huomenna laitamme taas auton nokan kohti siuroa, ja todennäköisesti rykäisemme myös Tiian isovanhempien mökille Längelmäelle. Toivottavasti huomenna olisi niin lämmin, että tarkenisi uida, saataisin Hopen uimaopetus käyntiin=)

Ei kommentteja: